Eli miten meni vuosi 2014, noin niinku omasta mielestä? :D Tarkastelun alla pääasiassa harrastukset ja terveyspuoli.

NALA kävi kesällä viidessä näyttelyssä ihan vaan huvin ja viihteen vuoksi, kun ei kehistä periaatteessa enää mitään tuloksia tarvita. Mutta pysyypähän tuntuma ja taidot jossain määrin yllä. Näistä viidestä näyttelystä Nala sai kaikista tulokseksi ERI:n ja SA:n. Erkkarissa toukokuussa tulos VAK3 ja SA. Siikajoen ryhmiksessä VAK1 ja SA. Äänekosken ryhmiksessä VAK1 SA ja PN2. Ja sitten Limingan ryhmiksessä ja Kemin KV-näyttelyssä ROP. Kemissä Nala oli lisäksi RYP3!

Eli ihan mukavasti meni ja en ole ainakaan toistaiseksi huomannut, että vuoden 2013 lopussa tehty sterilisaatioleikkaus olisi vaikuttanut esim. Nalan turkkiin mitenkään. Joten todennäköisesti käydään muutamissa näyttelyissä myös vuonna 2015, jos Nalan terveys vaan pysyy hyvänä jne. Harmi, kun Nala ei ihan vielä pääse veteraanikehiin, kun täyttää vaadittavat kahdeksan vuotta vasta lokakuussa, jolloin ei enää ulkonäyttelyitä ole, mutta toivotaan, että Nala on hyvässä kuosissa vielä sitä seuraavanakin kesänä. Olisihan se mukava päästä jokunen veteraaniluokan kehäkin kokemaan. :)

Terveysrintamalla Nalalla on enimmäkseen ollut kaikki suht ok. Jossain vaiheessa keväällä sillä oli pahemman luokan selkäjumi (kauheat "jenkkakahvat" lannealueella ja takaosan liikkuminen tönkköä), mutta se onneksi laukesi säännöllisillä hierontakäynneillä. Nalan sterkan yhteydessä otettujen virallisten selkäkuvien tulokset saatiin 2014 tammikuussa ja tulokset olivat: VA0, SP0, LTV4 (ylimääräinen lannenikama), IDD1 (1 kalkkeuma). Huonompikin tilanne voisi olla, kun corgin selästä puhutaan.. Keväällä Nala kävi myös silmätarkastuksessa ja näkimet olivat edelleen niin puhtoiset kuin olla voi.

Muutenpa Nala onkin aika pitkälle vietellyt kotona lokoisaa oloneuvoksen ja lenkkikaverin elämään. Ja vaikuttaa olevan tilanteeseen varsin tyytyväinen.

vuosi2014_04%20%281%20of%201%29.jpg

JEDIN kanssa ollaan harrastuspuolella keskitytty alkuvuosi agilityyn ja loppuvuosi rally-tokoon. Vuoden alussa Jedi sai kakkosluokasta peräkkäisistä kisoista toisen LUVAn ja SERTin ja nousi sitä myöten 3-luokkaan. Kolmosissa kisattiin kevään ja kesän aikana harvakseltaan, kaikkiaan neljät kisat. Yksi 0-tulos saatiin kuitenkin puserrettua, johon olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen!

Jedihän joutui sen metsälenkkionnettomuutensa vuoksi agilitystä melkein parin kuukauden sairaslomalle, joten loppuvuodelle ei hirveän monia treenejä enää jäänyt. Vaan jospa tänä vuonna eksyttäisiin taas Jedinkin kanssa pitkästä aikaa agilityssä ihan kisoihin asti. Isoimmat ongelmat meillä on edelleen ne samat tutut, eli takkuavat kepit ja hidas etenemä. Myös rimojen roiskimista on treeneissä ilmennyt jonkin verran.

Saapa nähdä, miten mulle käy, kun tulevalle keväälle toivoin Jedin ja Mörkön samaan valmennusryhmään agilityssä.. Voi olla, että tulen katumaan tätä päätöstä heti ekan treenikerran jälkeen, mutta ei se auta. Jospa sitä sinnillä yhden kevään jaksaa, vaikka olisi kuinka kamalaa. Ehkä. :D

Rally-tokossa saatiin liikkeet loppuvuonna sille mallille, että kuluvalle vuodelle uskallan kovasti jo herätellä toiveita kisauran korkkaamisesta. Eikä se RTK1-koulutustunnuskaan varmasti mahdoton saavutus olisi, jos vaan mahdutaan kokeisiin mukaan (koulutustunnusta varten täytyy saada kokeista kolme yli 70-pisteen tulosta). Rally-tokon harrastamista päästään toivottavasti jatkamaan johonkin alo/avo-ryhmään.

Terveyspuolella Jedi sai virallisesta silmätarkastuksesta astetta huonompia uutisia, kun lomakkeeseen tuli maininnat "PRA: epäilyttävä" ja "muu verkkokalvon sairaus: epäilyttävä". Eli yksi vuoden 2015 tavoitteista olisi käyttää Jedi uudelleen silmätarkastuksessa, jotta nähdään, että ovatko nuo muutokset edenneet johonkin suuntaan ja tämä sitten joko vahvistaa annetut diagnoosit tai "kumoaa" ne.

Keväällä Jedi sairasti kennelyskän, jonka vuoksi myös Nala ja Mörkö joutuivat useamman viikon karanteeniin, vaikka niillä ei varsinaisia oireita ilmennytkään. Sitä ja syksyn metsälenkkionnettomuutta lukuunottamatta Jedi on muilta osin pysynyt muistaakseni terveenä.

vuosi2014_05%20%281%20of%201%29.jpg

Entäpä sitten MÖRKÖ, pieni monitoimimies? Vuosi 2014 on ollut Mörkölle oikeastaan ensimmäinen ihan "oikea" harrastusvuosi, kun päästiin aloittamaan virallinen kisaaminen useammassakin lajissa ja aloittamaan kaverikoirailut iän puolesta. Ja myönnettävä se on, että on kyllä ollut huima vuosi, melkein kaikin puolin! :)

Mörkö aloitti agilityuransa viime tammikuussa ja nousi vuoden aikana (syyskuuhun mennessä) 3-luokkaan ja vielä kolmosistakin ehdittiin ennen vuoden vaihtumista saada pari 0-tulosta! Pienesti kutkuttelisi ajatus siitä, josko ehdittäisiin tulevan kevään aikana kerätä puuttuvat 0-tulokset (tarvittaisiin vielä 5 nollaa, joiden joukossa yksi ns. tuplanolla, eli nollat peräkkäisiltä radoilta), jotta päästäisiin kesällä osallistumaan agilityn SM-kisoihin Oulussa. Mutta aika näyttää, tuo voi toteutua tai olla toteutumatta, mutta saahan sitä yrittää.

Mörkön kanssa pääsin kokeilemaan myös tokossa kisaamista ensimmäistä kertaa. Heinäkuussa, syyskuussa ja lokakuussa kävimme kokeissa ja jokaisesta kotiinviemiseksi I-tulos, eli saavutimme koulutustunnuksen TK1! Tämä oli mulle henkilökohtaisesti ehkä kaikkein hienoin saavutus tänä vuonna. Mulla kun koko ajatus tokokokeeseen ilmoittautumisesta putkahti päähän oikeastaan vasta alkukesästä, yksien suht onnistuneiden episten jälkeen.. :D

Mörkön kisakirjamerkinnät vuonna 2014
Vuosi2014_01.jpg

Tokossa meidän tavoitteet ensi vuodelle riippuu kovasti siitä, että päästäänkö johonkin ryhmään treenaamaan vai ei. Koska mie en vaan yksinkertaisesti saa aikaiseksi treenata riittävästi kotona, joten edistymistäkään ei silloin ole odotettavissa. Tokon sääntöihin ja liikkeisiin on tulossa elokuun alussa melko isojakin muutoksia (joskin osittain ehkä helpompaan suuntaan, esim. paikallaolon suhteen). Joten nyt sitten pähkäilen, että yritetäänkö päästä korkkaamaan avoin luokka jo ennen sääntömuutosta, vai pyritäänkö siihen, että oltaisiin koevalmiita loppuvuodesta uusilla säännöillä? Lopullisen päätöksen teen tästä todennäköisesti vasta sitten, kun ryhmäpaikka-asia selviää. Ja voihan sitä käydä vaikka yhden tai kaksi koetta vanhoilla säännöillä ja sitten loppuvuodesta jokusen kokeen uusilla, jos liikkeet saadaan valmiiksi. 

Näyttelyissä käytiin menneenä vuonna Mörkön kanssa varsin ahkerasti (12 näyttelyä Suomessa ja muutama Ruotsissa), mutta vielä ei ollut Mörkön aika saada sitä viimeistä sertiä ja valioitua. Varasertejä Mörkö sai kaksi (molemmat PU2-sijoituksella) ja siihenpä se sitten jäi. Jokunen ERI tuli niiden lisäksi, mutta muilta osin tasaisesti EH:ta. Todennäköisesti tänä vuonna ei ehkä jakseta ihan samassa mittakaavassa kiertää kuin viime vuonna - ihan jo senkään vuoksi, että hirmu monissa näyttelyissä näytti olevan samoja tuomareita, joiden kehässä ollaan jo Mörkön kanssa kokeiltu onneamme. Eli käydään näyttelyissä, jos siltä tuntuu ja jos ei tunnu, niin sitten ei käydä. Niin yksinkertaista. :)

Huhtikuussa Mörkö kävi Kennelliiton kaverikoirien soveltuvuustestissä ja läpi meni, että heilahti. Minkäs sitä hurmuri luonteelleen mahtaa? :D Sen jälkeen ollaan harvakseltaan (eli silloin, kun työt ei ole haitanneet muuta elämää) käyty tekemässä ns. peesatut käynnit (eli ensin mun piti käydä kahdella vierailulla ilman koiraa tutustumassa ja sitten kaksi kertaa Mörkön kanssa siten, että meillä oli joku kokeneempi kaverikoiraohjaaja tarkkailemassa menoa). Käynnit ovat toistaiseksi sujuneet erinomaisesti, joten tulevaisuudessa jatketaan vierailuja niin sanotusti oikeana kaverikoirakkona. Jospa tänä vuonna pääsisimme käymään vierailuillakin hieman useammin.

Terveenäkin Mörkö on pysynyt - yhtä agitreeneissä sattunutta loukkaantumista lukuunottamatta (ja siitä onneksi selvittiin melkein säikähdyksellä, eli pehmytkudosvammalla, joka parani muutamassa päivässä). Myös Viralliset terveystarkastukset mahtuivat alkuvuoteen ja melkoisen terveet paperit tuli siltäkin puolen: silmät terveet, kyynärät 0/0, lonkat B/B, selkä VA0, SP0, IDD0, LTV1 (jakautunut ristiluun keskiharjanne = lievä muutos, joka ei vaikuta elämään).

vuosi2014_06%20%281%20of%201%29.jpg

* * *

Eli näillä eväillä kohti vuotta 2015! 
Ekat agilitykisat Mörkön kanssa meillä onkin jo tulevana viikonloppuna..

vuosi2014_02%20%281%20of%201%29.jpg