Huhhuh, olipa jännä päivä tänään, kun lähdettiin Jedin kanssa Oulun rally-tokokisoihin yrittämään koulutustunnusta ja lisäksi olin hetken mielijohteesta ilmoittanut samoihin karkeloihin mukaan myös Mörkön! Mitäpä siitä, vaikka ilmoittautumisvaiheessa maaliskuun alussa oltiin vasta aloittamassa rally-tokon alkeiskursseja, eikä ratatreenejäkään ehtinyt ennen kisoja olla kuin yhdet (eli ne epikset pari viikkoa sitten). :D

Tiedossa oli siis yhdelle päivälle tuplasti jännitettävää ja sehän kostautui edeltävänä yönä painajaisella. Unessa kisat järjestettiin jossain isolla alueella ulkona, enkä onnistunut sieltä löytämään oikeaa rataantutustumispaikkaa, vaan menin vahingossa tutustumaan jollekin mestariluokan radalle ja ihmettelin vaan, kun oli niin vaikeita kylttejä. Sitten jossain vaiheessa tajusin, että olen prkl väärässä paikassa ja hirveällä paniikilla ettimään oikeaa alokasluokan rataa, kun rataantutustumisen 15 minuuttia oli jo lähes kulunut loppuun.. Olen yleensä aika aamu-unista tyyppiä, mutta tänä aamuna jännitys taisi viedä unisuuden mennessään, kun heräsin ilman herätyskelloa jo hyvissä ajoin ennen yhdeksää, vaikka kisat alkoivat vasta likempänä puolta päivää.

Jedi oli kisoissa lähtövuorossa kolmantena ja Mörkö kymmenentenä (kaikkiaan alokasluokan osallistujia oli kolmisenkymmentä). Epiksistä viisastuneena jätin Mörkön autoon odottelemaan siksi aikaa, kun Jedi oli hallissa, ja sama toisin päin. Tuomarina kisoissa oli Tytti Lintenhofer

Tämän päivän rata oli aika kivan oloinen. Peruutustehtävää ei esimerkiksi ollut ollenkaan, mutta "miljoona istumista" oli mukana.. Eli siis se kyltti, johon mun ja Jedin meno viime kisoissa meinasi totaalisesti kompastua. Mutta onneksi kyseinen kyltti oli tällä kertaa heti lähdön jälkeen ja nyt se menikin varsin hyvin, kun ei saatu virhepisteitä lainkaan! 

360 asteen vasemmalle pyörimisessä Jedi ei ollut ihan mukana, joten tehtiin iiiiiso ympyrä ja tienattiin -1p (kontr). 270 asteen oikealle kääntymisessä kiristyi talutin -1p verran. Sitten mentiinkin virheittä aina 8. kyltille asti, joka oli askel oikealle. Siinä Jedillä minusta näytti rintamasuunta muuttuvan eka yrityksellä sen verran paljon, että päätin uusia, eli siitä -3p. Toinen yritys olikin selkeästi parempi.

Seuraavan kyltin perusasento oli -1p verran vino, mutta Jedi pysyi hyvin paikallaan kiertäessäni sen ympäri. Täyskäännöksessä vasemmalle Jedi ei taas ollut ihan mukana, joten uusittiin. Harmi vaan, kun toisellakaan yrityksellä käännös ei mennyt ihan nappiin, joten -10p tuli joka tapauksessa uusimisen -3p lisäksi. Eli ei ois kannattanut uusia, jos olisi tuon osannut ennustaa. :D

Sitten olikin meidän uusimisvarat käytetty loppuun, joten kun Jedillä pyörähti rintamasuunta myös yhdessä kohtaa spiraalia, ei auttanut muu kuin ottaa virhepisteet vastaan ja toivoa parasta. Jedi näytti singahtavan jostain syystä yleisössä olleita Aria ja Kaisaa kohti, eli ehkä se luuli, että ollaan menossa pois kehästä? Mie kun sekoilin radalla käskyjen kanssa ihan urakalla ja käytin Jedille vahingossa vähän väliä Mörkön "mennään" käskyä seuraamisessa, kun Jedillä mulla on aina ollut käytössä "seuraa". Jedille tuo "mennään" taitaa tarkoittaa enempi sellaista vapaamuotoista ja vauhdikasta juoksemista jonnekin, joten ilmankos tuli vähän sinkoiluja..

Loppupisteet riitti onneksi niukin naukin hyväksyttyyn suoritukseen, kun virhepisteet vähennettynä tulokseksi jäi 71/100 ja hyväksytyn raja on 70 pistettä! Huh! :D Minusta rata ei ollut yhtään pöllömpi, mutta harmillisesti meidän kohdalle nyt sattui noita kympin virheitä ja ne tietysti näkyy lopputuloksessa tosi rajusti, vaikka kokonaisuus muuten olisi kovastikin plussan puolella. Vaan yhtä kaikki saatiin kuitenkin se, mitä toivoinkin, eli hyväksytty tulos ja sen myötä koulutustunnus RTK1! :) Ja jatkossa sitten heippati hei hihnalle, kun avoimessa luokassa sitä ei enää tarvitse käyttää, wuhuu!

Tuomarin kommentti Jedistä: "Hienoa osaamista. Hienon innokas koira. Hyvin ohjattu!"

RTK1 Konnunkodon Galahad
210315.jpg

Jedin rallyrata videolla (jos videon esikatselu ei toimi oikein, niin klikkaa tästä):
http://youtu.be/FbtDrRUCwOQ

Pian Jedin vuoron jälkeen olikin jo Mörkön vuoro astua areenalle. Mörkö yritti kehän ulkopuolella melko hanakasti haistella hallin nurmipohjaa, josta kielsin ja palkkailin kontaktista. Pelkäsin, että radalla Mörkön nenä saattaisi hyvinkin tipahtaa alas, joten ennen radalle menoa innostin Mörköä sen suosikkiherkulla (kuivatulla kanafileellä) ja samalla valmistauduin henkisesti olemaan itse innosta puhkuva, jotta sama fiilis toivon mukaan tarttuisi Mörköönkin, eikä haisteluhaluja ilmenisi. Vaan Mörköpä olikin innosta puhkuva ihan oma-aloitteisesti! Mie jo pelkäsin, että kohta se kasvattaa siivet ja liihottaa jonnekin avaruuteen innoissaan. :D 

Mörkön kisavideota katsoessa mua meinaa väkisinkin naurattaa, kun toinen on niin täpinöissään hommissa. Eikä haistelua ilmennyt yhtä pienen pientä yritystä lukuunottamatta ollenkaan, mahtihomma! Radan alkupuoliskolta saatiin muutama -1p taluttimen kiristymisestä ja yksi -1p neloskyltin hieman vinosta eteen istumisesta. 5. kyltin liikkeestä maahanmenon uusin, koska Mörkö ehti istahtaa perusasentoon ennen maahanmenoa. Videolta katsottuna tuo istuminen oli kyllä sen verran pikainen, etten tiedä, olisiko siitä edes tullut mitään virheitä (tuomari näytti katsovan mua vähän kummissaan, kun ilmoitin uusimisen), mutta pelattiinpa nyt vähän varman päälle, kun tuomari oli rataantutustumisessa vielä erikseen korostanut, että se on -10p, jos koira ensin istuu ja menee vasta sitten maahan..

9. kyltti osoittautui Mörkölle vähän vaikeaksi. Vastaava kiertämiskyltti koiran ollessa makuulla olisi todennäköisesti mennyt kuin vettä vaan, mutta tätä istumiskylttiä ei olla muistettu juurikaan treenata ja siihen kun yhdistettiin Mörkön lievästi korkea vire ja mun käyttämä väärä käsky (sanoin jostain syystä perusasennon jälkeen "odota", kun yleensä olen tuossa sanonut vaan "istu"), niin lopputulos oli se, että ei saatu toisellakaan yrityksellä temppua onnistumaan. Luotin ja toivoin, että tuosta uusintayrityksestä ei kuitenkaan voisi tulla enempää virheitä kuin se -10p (tvä = väärin suoritettu tehtävä), joten ohjasin Mörkön vielä kertaalleen perusasentoon ja silloin se malttoi pysyä istuallaan (kun minä vihdoin muistin käyttää "istu"-käskyä). Eli kaikkinensa -13p tuolta kyltiltä, mutta saatiin kuitenkin päätettyä tehtävä onnistuneeseen suoritukseen ja se oli hyvä! :)

Spiraalin aloituksessa Mörköllä harmillisesti pyörähti rintamasuunta, joten siitä saatiin toinen -10p. Onneksi sentään loppurata meni virheittä ja kieltämättä mua vähän nauratti, kun myös Mörkö sai loppupisteiksi 71/100 - eli täsmälleen samat pisteet kuin Jedikin! :D "Tasaisesti rimaa hipoen" oli vissiin meidän päivän teema.. Mutta mieluummin 71 pistettä kuin 69! Ja vaikkei mitään huippupisteitä tahkottukaan, niin kokonaisuus ratkaisee ja minusta tämä Mörkön kisadebyytti oli sen puolesta vallan loistava. Eipähän puuttunut intoa ja tekemisen meininkiä ainakaan! :) 

Tuomarin kommentti Mörköstä: "Säpäkkä koira! Ohjaaja tuntee koiransa. Virheistä huolimatta kivaa katseltavaa!"

Mörkön rallyrata videolla (jos videon esikatselu ei toimi oikein, niin klikkaa tästä):
http://youtu.be/O1d1ARWABv0