Taas yhtä kokemusta rikkaampana niin mie kuin koiratkin! Sunnuntaina 16. elokuuta järjestettiin Oulussa jalostustarkastus länsigöötanmaanpystykorville ja ilmoitin sinne molemmat gööttipojat. Oli kyllä todella luksusta, kun tarkastus oli noin lähellä - vain n. 10 minuutin ajomatkan päässä. Kiitos Tuijalle tarkastuksen organisoinnista! :)

Ja sitten katsotaan päivän paino..M%C3%B6rk%C3%B6_KaisaHeikkinen_b.jpg

Mulle tarkastus oli kokonaisuudessaan uusi kokemus, kun en ole sellaista aiemmin käynyt edes katsomassa, joten oli kyllä kaikkiaan mielenkiintoinen päivä! Me menimme Arin kanssa tarkastuspaikalle jo heti aamusta, kun olimme lupautuneet hoitamaan osallistuvien koirien valokuvauksen. Eli toisin sanoen Ari hoiti kameralla räpsimisen ja mie toimin assistenttina, joka tarvittaessa roikkui joko koirien hihnassa tai vaihtoehtoisesti teki pellehyppyjä sun muuta mielenkiintoista, jotta koirat saatiin katsomaan valokuvissa oikeaan suuntaan. Osa kuvista tulee aikanaan Göötti-rotulehteen jalostustarkastusartikkelin yhteyteen ja osa jää Länsigöötanmaanpystykorvat ry:n arkistoihin tarkastetuista koirista. Kaikkiaan kuvia kertyi kameraan päivän aikana yli 300 ja ne odottavat nyt koneella läpikäymistä (ja ehkä pienimuotoista karsintaa). :D

Jedin ja Mörkön tarkastusvuoro oli vasta iltapäivästä, joten ehdittiin käydä hakemassa ne kotoa vasta likempänä oikeaa ajankohtaa (eipähän tarvinut niiden odotella autossa koko päivää). Jedin vuoro oli olla tarkastettavana ensin. Hieman mietitytti, että mitenköhän Herra Hönttipää käyttäytyy näyttelypöydällä, kun edellisen kerran se on tainnut olla sellaisella ehkä 3-4 vuotta sitten. Ja nyt siinä pitäisikin pönöttää heti kerralla huomattavasti pidempi aika kuin näyttelyissä, kun jalostustarkastajat arvioivat ja mittaavat koiran tarkasti kohta kohdalta. Jediähän ei ole muistaakseni koskaan edes mitattu sellaisella oikealla mittatikulla, jota esim. näyttelyissä käytetään, mutta kertahan se on ensimmäinenkin..

Jedi_KaisaHeikkinen_b.jpg

Jedi_p%C3%B6yd%C3%A4ll%C3%A4.jpg

Pöydällä huomasi, että kyllähän Jeppulaa jännitti, mutta ihan omilla jaloillaan se siinä kuitenkin pönötti ja kelpuutti makupalatkin. Hampaita katsoessa Jedi rupesi pärskimään ja taisipa tarkastajakin saada roiskeista osansa.. Mutta ei mitään isompia venkoiluja tai vastaavaa ollut havaittavissa.

Mittakeppiä Jedi (mun odotusten mukaisesti) alkoi väistää ja nojautui siitä poispäin sen verran voimakkaasti, että piti vähän käsillä tukea sitä vastakkaiselta puolelta, ettei mätkähdä vahingossa alas pöydältä. Hetken kuluttua mittaukset (säkäkorkeus, pituus ja rintakehän syvyys) saatiin kuitenkin tehtyä taiteen sääntöjen mukaan. Onneksi mulla oli makupaloja mukana, niin sai kokemuksesta Jedillekin ehkä hieman mukavamman!

Liikkeitä arvioitaessa Jedi esitti sellaista itselleen tyypillistä kontaktikävelyä enimmän osan aikaa. Mutta toisaalta eipä tuo varmaan hirveästi sen kohdalla haitannut tai muuttanut "tuloksia", koska Jedi näyttää mun mielestä normaalistikin ravatessaan hieman samanlaiselta (se ravaa pylly pystyssä, eli näyttää takakorkealta). 

Kokonaiskuvaa/tyyppiä arvioidessaan tarkastajat miettivät pitkään erittäin hyvän ja hyvän välillä (ilmeisesti johtuen esim. Jedin pienestä koosta), mutta päätyivät lopulta kokonaisuuden olevan erittäin hyvän puolella. Tässä osa-alueiden arvioinnit kokonaisuudessaan. Laitan T-kirjaimen niiden kohtien perään, jotka ovat niitä toivottuja ominaisuuksia göötille ja V-kirjaimen niihin kohtiin, jotka luetaan virheeksi:

Nimi: Konnunkodon Galahad

Jedi%C3%A4.jpg

Kokonaiskuva/tyyppi: Erittäin hyvä
Väri: harmaankeltainen
Poskimerkit: Erinomaiset
Valjaskuvio: Erinomaiset
Valkoiset merkit: Oikeat
Häntä: Löysästi kiertynyt
Lonkkakuvaustulos: B/B
Kivekset: Kastroitu

KOKONAISKUVA
Korkeus (31cm): Pieni (hieman) V
Pituus (49cm): Pitkä (hieman) V
Rinnansyvyys (17cm): Riittävä T
Paino (12kg): Normaali T
Purenta: Epätasainen (4 etuhammasta alapurennassa) V
Hampaisto: Täydellinen T
Turkin laatu: Kova T
Peitinkarva, pituus: Puolilyhyt T
Peitinkarva: Avoin (hieman) V
Pohjavilla: Riittävä T
Ryhti: Ryhdikäs T
Sukupuolileima: Heikko (hieman) V
Lihaksisto: Hyvin kehittynyt T
Luusto: Voimakas T

PÄÄ
Pää, koko: Pieni (hieman) V
Pää, muoto: Kapea (hieman) V
Päälaki/kuono muoto: Kiilanmuotoinen T
Päälaki/kuono pituus: Oikea T
Silmät, väri: Tummanruskeat T
Silmät, muoto: Soikea T
Korvat, koko: Keskikokoiset T
Korvien kiinnitys: Oikea T
Päälaki: Litteä T
Otsapenger: Selvä T
Päälaki/kuonolinja: Ei yhdensuuntaiset (hieman) V
Kuono-osa, muoto: Melko tylppä T
Alaleuka: Hyvin muotoutunut T
Huulet: Tiukat T

ETUOSA
Kaula: Pitkä,voimakas T
Rintakehä, muoto: Litteä (hieman) V
Rintakehä, pituus: Lyhyt + lyhyt rintalasta V + V
Eturinta: Hyvin kehittynyt T
Kyynärpäät: Hyvin asettuneet T
Lapaluut, asento: Eteen työntyneet (hieman) V
Lapaluut, pituus: Oikea T
Lapaluut, kulma: Suora (hieman) V
Olkavarsi, pituus: Lyhyt V
Kyynärvarsi, pituus: Lyhyt (hieman) V
Kyynärvarsi, muoto: Kiero (hieman) V
Eturaajat, asento: Ulkokierteiset V
Välikämmenet: Heikot V
Käpälät, muoto: Soikeat T
Käpälät, lujuus: Tiiviit T

SELKÄ
Selkä, lujuus: Luja T
Selkälinja: Suora T
Selkä/säkä kiinnitys: Huomaamaton T
Selkä, asento: Suora T
Lanne, pituus: Pitkä V

TAKAOSA
Lantio, asento: Oikea T
Lantio, leveys: Leveä T
Polvikulma: Oikea T
Kinnerkulma: Oikea T
Takaraajat, asento: Pihtikintut (hieman) V
Välijalka, pituus: Oikea T

LIIKKEET
Selkä, lujuus: Luja T
Selkälinja: Notko (hieman) V
Selkä, asento: Takakorkea V
Eturaajojen liikkeet: Matkaa voittavat T
Liikkeet edestä: Yhdensuuntaiset T + Leveät V
Takaraajojen liikkeet: Alle vetäytyvät V
Liikkeet takaa: Yhdensuuntaiset T
Liikkeet, kokonaisuus: Tehokkaat T

LUONNE:
Luoksepäästävyys: Avoin T
Hampaiden näyttö/mittaus: Vakaa T
Temperamentti: Vilkas, valpas T

KOIRAN JALOSTUSKÄYTTÖ (jos ei olisi kastroitu):
Hyväksyttävä jalostukseen varauksella: Purenta

Jedi%C3%A4-3.jpg

Jedi%C3%A4-2.jpg

Jedin jälkeen oli muistaakseni muutama koira välissä ja sitten olikin Mörkön vuoro astua areenalle päivän toiseksi viimeisenä gööttinä. Mörkölle tuo pöydällä tönöttäminen on hieman tutumpaa kun on näyttelyissä käynyt Jediä enemmän, mutta kyllä mua vähän jänskätti senkin kohdalla, että miten jaksaisi siinä seisoskella asiallisesti niin pitkän ajan kuin jalostustarkastuksessa pitäisi (ilman, että muuttuu sen näköiseksi, että pikkukivetkin kiinnostaisi enemmän kuin tämä touhu). :D

M%C3%B6rk%C3%B6_p%C3%B6yd%C3%A4ll%C3%A4.

No, ihan turhaa huolehdin - hyvin asiallisesti Mörkö jaksoi pöydällä tönöttää koko vaaditun ajan. Se ei myöskään ollut moksiskaan mittatikusta, vaikka sillä nyt tällä kertaa mitattiin säkäkorkeuden lisäksi myös rintakehää ja rungon pituutta. Näyttelyissä Mörköä on siis mittailtu korkeuden puolesta useammankin kerran, eikä siinä ole koskaan ollut ongelmaa. Kerran Mörkö on kyllä ihan tuomarin itsensä toimesta mitattu ylikorkeaksi, mutta näitähän kuulemma sattuu.. :D

Tarkastuksessa myös Mörkö sai kokonaiskuvaksi/tyypiksi erittäin hyvän. Ja tässä vielä nuo kaikki osa-aluearviot senkin osalta (ja sama homma taas, eli T ominaisuuden perässä tarkoittaa toivottua, V virhettä):

Nimi: Kompiaisen Baras Kaveri

M%C3%B6rk%C3%B6%C3%A4.jpg

Kokonaiskuva/tyyppi: Erittäin hyvä
Väri: harmaankeltainen
Poskimerkit: Erinomaiset
Valjaskuvio: Erinomaiset
Valkoiset merkit: Oikeat
Häntä: Löysästi kiertynyt
Lonkkakuvaustulos: B/B
Kivekset: Normaalit

KOKONAISKUVA
Korkeus (33cm): Keskikokoinen T
Pituus (51cm): Oikea T
Rinnansyvyys (21cm): Riittävä T
Paino (14kg): Normaali T
Purenta: Saksipurenta T
Hampaisto: Täydellinen T
Turkin laatu: Kova T
Peitinkarva, pituus: Puolilyhyt T
Peitinkarva: Pinnanmyötäinen T
Pohjavilla: Riittävä T
Ryhti: Ryhdikäs T
Sukupuolileima: Oikea T
Lihaksisto: Hyvin kehittynyt T
Luusto: Hento (hieman) V

PÄÄ
Pää, koko: Oikea T
Pää, muoto: Kapea (hieman) V
Päälaki/kuono muoto: Kiilanmuotoinen T
Päälaki/kuono pituus: Lyhyt kuono (hieman) V
Silmät, väri: Tummanruskeat T
Silmät, muoto: Soikea T
Korvat, koko: Keskikokoiset T
Korvien kiinnitys: Oikea T
Päälaki: Litteä T
Otsapenger: Selvä T
Päälaki/kuonolinja: Ei yhdensuuntaiset (hieman) V
Kuono-osa, muoto: Melko tylppä T
Alaleuka: Riittämätön (hieman) V
Huulet: Huulipoimu (hieman) V

ETUOSA
Kaula: Pitkä,voimakas T
Rintakehä, muoto: Kaareva T
Rintakehä, pituus: Lyhyt + lyhyt rintalasta (hieman) V + V
Eturinta: Kehittymätön (hieman) V
Kyynärpäät: Hyvin asettuneet T
Lapaluut, asento: Hyvin asettuneet T
Lapaluut, pituus: Oikea T
Lapaluut, kulma: Hyvin kulmautunut T
Olkavarsi, pituus: Lyhyt V
Kyynärvarsi, pituus: Oikea T
Kyynärvarsi, muoto: Suora (hieman) V
Eturaajat, asento: Oikea T
Välikämmenet: Lujat T
Käpälät, muoto: Soikeat T
Käpälät, lujuus: Tiiviit T

SELKÄ
Selkä, lujuus: Luja T
Selkälinja: Köyry (hieman) V
Selkä/säkä kiinnitys: Huomaamaton T
Selkä, asento: Karpinselkä (hieman) V
Lanne, pituus: Pitkä (hieman) V

TAKAOSA
Lantio, asento: Oikea T
Lantio, leveys: Leveä T
Polvikulma: Oikea T
Kinnerkulma: Oikea T
Takaraajat, asento: Yhdensuuntaiset T
Välijalka, pituus: Oikea T

LIIKKEET
Selkä, lujuus: Luja T
Selkälinja: Köyry (hieman) V
Selkä, asento: Karpinselkä (hieman) V
Eturaajojen liikkeet: Matkaa voittavat T
Liikkeet edestä: Yhdensuuntaiset T
Takaraajojen liikkeet: Lyhyet V + Alle vetäytyvät (hieman) V
Liikkeet takaa: Yhdensuuntaiset T
Liikkeet, kokonaisuus: Tehokkaat T

LUONNE:
Luoksepäästävyys: Avoin T
Hampaiden näyttö/mittaus: Vakaa T
Temperamentti: Vilkas, valpas T

KOIRAN JALOSTUSKÄYTTÖ:
Hyväksyttävä jalostukseen

M%C3%B6rk%C3%B6%C3%A4-4.jpg

M%C3%B6rk%C3%B6%C3%A4-2.jpg

M%C3%B6rk%C3%B6%C3%A4-3.jpg

Tarkastajina päivän aikana toimivat gööttikasvattaja Iris Kaimio ja ulkomuototuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa. Jedi ja Mörkö saivat molemmat itsensä näköisensä arvioinnit, joista on enimmiltä osin helppoa olla samoilla linjoilla tarkastajien kanssa. Jalostustarkastus oli myös kokemuksena todella mukava ja mielenkiintoinen. Tykkäsin erityisesti tapahtuman rennosta ilmapiiristä. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja tarkastustilanne itsessäänkin oli varsin leppoisa. Ei sitä oikeastaan edes huomannut, että kuinka pitkä aika koiraa siinä pöydällä seisotettiin, kun siinä keskittyi koiraan ja siihen, että mitä tarkastajat mistäkin ominaisuudesta sanovat. :)