Agilityn SM-kilpailut lähestyvät kovalla tohinalla. Miten siistiä olikaan, kun saimme osallistumiseen vaadittavat tulokset Mörkön kanssa kasaan jo hyvissä ajoin viime kesän ja syksyn aikana! Ihan ilman kummoisempia suorituspaineita sai sitten siitä eteenpäin kisailla silloin kun mieli teki, eikä tarvinut jännittää tuplan tai muiden tulosten jäämistä viimeisimpiin mahdollisiin kisoihin. Odotin innolla sitä hetkeä, kun ilmoittautuminen SM-kisoihin avattaisiin ja lopulta se päivä viimein koitti! Se sattui myös olemaan sama päivä, kun meillä oli viimeiset ohjatut agitreenit tälle keväälle. Kuinka sopivaa, mukavat treenikauden päättäjäiset, joiden jälkeen voisi kotona napsutella ilmoittautumisen menemään! 

Agility_kes%C3%A4KAS16c.jpg

Mitkään merkit eivät etukäteen viitanneet siihen, että jotain tulisi sattumaan. Normaalisti ajoimme Arin kanssa illalla treenipaikalle ja käytin Mörkön lämmittelylenkillä, jonka jälkeen siirryimme halliin. Ensimmäisenä tehtävänä oli pujotteluun lähetystä haastavasta kulmasta ja siitä matka jatkui hypyn kautta melkein suoraan putkeen ja putkelta lähetettiin koira kolmen hypyn kautta etupalkalle. Mainitsin, että edellisissä kisoissamme Mörkö oli roiskinut alas muutaman 25-senttisen riman, joten päädyimme laittamaan osan rimoista 35cm korkeuteen, jotta Mörkö joutuisi pelkän eteenpäin rynnimisen sijaan keskittymään myös hyppäämiseen ja hyppykorkeuteen.

Putken jälkeinen rima tipahti alas, mutta muuten tehtävä meni hyvin. Kunnes huomasimme Mörkön lähtiessä loppupalkalta liikkeelle, että se ontuu toista takajalkaa. Eikä kyseessä ollut mikään ihan pieni kevennys, vaan Mörkö käytännössä piti koko jalkaa ilmassa ja pomppi kolmella jalalla. Inahdustakaan se ei ollut päästänyt radanpätkän aikana (poislukien normaalit haukkumiset), eikä sen jälkeen, eikä Mörkön ilmeestä tai olemuksesta muuten huomannut, että jokin olisi vialla. Kukaan ei myöskään ollut huomannut, että hypätessä olisi sattunut mitään ihmeellistä, sitä riman tiputusta lukuunottamatta. Olisiko se rima "vaan" kolahtanut Mörköä polveen sopivasti johonkin sellaiseen kohtaan, että jalka meni hetkeksi hervottomaksi tms.? Lähdin saman tien kävelyttämään Mörköä ulos, jotta näkisin, että alkaako ontuminen helpottaa vai ei.. Enkä huomannut minkäänlaista muutosta tilanteeseen. Seisoessa Mörkö piti jalkaansa "varvasasennossa", eli se koski maahan vain kevyesti varpaiden kärjillä. Pelko alkoi kasvaa mun sisällä. Aivot maalasivat pelottavaa diagnoosia, jota en olisi halunnut ajatella: ristisidevaurio?

Agility_kes%C3%A4KAS16d.jpg

Palasin Mörkön kanssa takaisin halliin ja totesin treenien olevan meidän osalta nyt tässä. Sanoin ääneen myös pelkoni ristisidevammasta, koska sillä hetkellä oireet vaan tuntuivat täsmäävän liian hyvin. Yritin naamioida pelkoni ja jo silmissä kirveltävät kyyneleet vitsailemalla "mun tuurista", kun sopivasti SM-ilmon alkamispäivänä koira loukkaa itsensä. Autolle kävellessä en enää saanut pidettyä itseäni kasassa, vaan purskahdin itkuun. Onneksi Ari oli mukana treeneissä, koska en varmasti olisi pystynyt itkultani ajamaan autoa (ainakaan turvallisesti). Ja kun hanat kerran oli avattu, ei niitä enää sille illalle tahtonut saada suljettua.. Olo oli ihan kamala. Sairas huolesta.

Mielessäni ehdin siinä yhden illan aikana käydä läpi kaikki skenaariot agilityharrastuksen päättymisestä, ristisideleikkauksesta ja siitä, että palautuisiko Mörkön jalka koskaan siihen kuntoon, että voitaisiin edes elää normaalia elämää lenkkeineen ja muita juttuja kuin agilityä harrastaen.. Oliko Mörkö nyt rikki? Istuin olohuoneen lattialla itkien Mörkö sylissä ja tunnustelin varovasti sen takajalkoja yrittäen löytää jotain aristusta tai muuta vihjettä siitä, että mikä oireet aiheuttaa. Mutta turhaan. En ole eläinlääkäri, enkä väitä omaavani kovin kummoista "tatsia" lihasten tai muiden kudosten palpoimiseen, joten en tullut tuosta hullua hurskaammaksi. Yöllä sängyssä en tahtonut saada unen päästä kiinni, eikä varmaan tarvitse mainitakaan, että SM-kisoihin ilmoittautuminen sai siltä illalta jäädä. Ja ehkä se jäisi myös kaikilta muilta illoilta.. Ja totta puhuen se tuntui sillä hetkellä kaikista murheista vähäisimmältä.

Ari käytti koirat illalla ulkona ennen nukkumaan menoa ja sanoi mulle sängyssä, että hänestä Mörkö liikkui jo vähän paremmin. Mutta eihän mun pää sitä suostunut uskomaan.. Aamulla nähtäisiin, että tilanne olisi ihan yhtä huono kuin tänäänkin.

Agility_kes%C3%A4KAS16f.jpg

Aamulla makkarin ovella mua vastaan tuli reipas ja iloinen Mörkö häntäänsä heiluttaen. Mutta reipas ja iloinen se oli ollut edellisenäkin iltana, mutta silti toinen takajalka oli ollut poissa pelistä. Vaan nyt näyttikin siltä, että Mörkö varasi jo jonkin verran painoa kummallekin takajalalle. Mutta ehkä vaan kuvittelin tai kyseessä on vaan tilapäinen helpotus, kun Mörkö on saanut yön levätä, pitäisi katsoa tilannetta, kun käytän koirat pihalla.. Ulkona Mörkön liikkeet nähtyäni minunkin oli viimein myönnettävä, että tilanne oli ihan oikeasti paljon parempi kuin edellisenä iltana. Kolmella jalalla loikkimisen sijaan Mörkö pystyi jo ravaamaan, vaikka ravi ei ihan tasaista ollutkaan. Varovainen toivonpilkahdus. Jos kyseessä olisi ristisidevamma, voisiko ontuminen helpottaa näin paljon jo alle vuorokaudessa? Tuskin ainakaan, jos ristiside olisi kokonaan poikki..

Mutta en edelleenkään ole eläinlääkäri, joten halusin ihan jo oman mielenrauhan vuoksi käyttää Mörkön perjantaina eläinlääkärin tutkittavana. Perjantaina Mörköstä ei ravissa tai hitaassa käynnissä ontumista tai jalan keventämistä juurikaan enää huomannut, joten eteenpäin oltiin taas tultu. Eläinlääkäri tutki Mörkön pöydällä päästä varpaisiin, keskittyen eniten selkään ja takajalkoihin, eikä selkeitä kipukohtia tai puolieroja niin sanotussa polven vetolaatikkotestissä löytynyt. Eläinlääkäri sanoi, että jos haluan, niin voidaan vielä rauhoituksessa tutkia tarkemmin ja röntgenkuvata, mutta ei vaikuta siltä, että ristari olisi poikki. Taas meinasi päästä itku, tosin tällä kertaa helpotuksesta. Päädyimme, että ei vielä tässä vaiheessa kuvata, vaan vasta sitten, jos oireet jatkuvat tai palaavat. Nyt katsotaan ensin, että paraneeko jalka levolla ja tukihoitona annettavalla syvälaserhoidolla.

Agility_kes%C3%A4KAS16e.jpg

Olin ehtinyt ilmoittaa Mörkön muutamiin parin viikon sisällä oleviin agikisoihin, mutta ne peruin. Pelkästään hihnalenkkejä mentiin aluksi ja kun takapakkeja ei ollut tullut yli viikkoon, uskaltauduin päästämään Mörkön metsässä irti, mutta silloin oli ehdoton riehumiskielto. Mörkö onneksi on yleensä metsässä enempi sellainen haistelijatyyppi, kunhan estää alun "hihnanirrotuspömelit". Toko- ja rallytreeneissä käytiin normaalisti (kerran viikossa molempia) ja niissä tuli muutamilla kerroilla myös hyppyesteen treenausta, joten siellä pystyimme varovasti ja agilityä hallitummin kokeilemaan, että mitä Mörkön jalka tuumaa hypylle ponnistamisesta. Ei ongelmia. Toki yksittäinen tokohyppy on ihan eri asia kuin agilityradan suoritus, joten en tosiaankaan uskaltanut vielä toivoa liikoja, vaikka Mörkön toipuminen näyttikin lähteneen hyvin käyntiin.

Nopeasti alkaneen toipumisen jälkeen päädyin lopulta ilmoittamaan Mörkön myös sinne agilityn SM-kisoihin. Ja sen jälkeen toivoin mielessäni parasta ja pelkäsin pahinta. Meillä ehtisi olla yksi mökkireissu (= koirille vapaana rallitusta) toukokuun lopussa ja yhdet agilitykisat viikkoa ennen SM-kisoja. Niiden perusteella ratkeaisi meidän osallistuminen SM:iin..

M%C3%B6kki_touko2016i.jpg

M%C3%B6kki_touko2016h.jpg

Jokaisella grillillä pitäisi olla oma vahticorgi!
M%C3%B6kki_touko2016a.jpg

Mökkireissu tuli ja meni (sieltä on myös osa kuvista, joita ripottelin tänne nälkävuoden pituisen tekstin sekaan piristykseksi. :D). Ilman ontumisia tai takapakkeja. Mutta voin kertoa, että sydäntä kylmäsi, kun otin koirat autosta ja yritin sen jälkeen pitää ne rauhallisena ilman hepuliralleja. Paino sanalla yritin. Mörkö ampui liikkeelle kuin tykin suusta autosta ja hihnasta päästyään, ja lähti vetämään sata lasissa pitkin poikin pientareita (ja mökin kuistia..) Jedi ja Nala vanavedessä. Mun pysähtymis- ja rauhoittumiskäskyt kaikui kuuroille korville.. Yritin paniikissa ajatella, että jos Mörkön jalka kestää tuollaisen höykkyytyksen, niin muutaman agistartin hyvien lämmittelyjen päätteeksi luulisi olevan sen rinnalla ihan pala nakkia - toivottavasti.

Vastaavat rallitukset toistuivat mökkireissun aikana lukuisia kertoja ja lopulta uskalsin itsekin jo vähän rentoutua (sen sijaan, että olin sydärin partaalla joka kerta, kun näin Mörkön ottavan juoksuaskeleita). Seurasin haukkana myös sitä, miten Mörkö lähti levon jälkeen liikkeelle, mutta en huomannut liikkeissä silloinkaan mitään epänormaalia. Huh. Mökkireissun jälkeen palattiin taas muutamaksi viikoksi rauhallisempaan rytmiin, mutta otin enemmän vapaana liikkumista mukaan lenkeille. 

Merikapteeni Mörkö
M%C3%B6kki_touko2016f.jpg

M%C3%B6kki_touko2016d.jpg

M%C3%B6kki_touko2016e.jpg

M%C3%B6kki_touko2016g.jpg

Varvikossa on hyvä ottaa torkut..
M%C3%B6kki_touko2016b.jpg

M%C3%B6kki_touko2016c.jpg

Agilitystä pidettiin totaalitaukoa kesäkuun 12. päivään saakka. Silloin oli Oulun Virpiniemessä agilitykilpailut, jonne olin ilmoittautunut kahdelle radalle. Ne tulisivat siis olemaan joko meidän "kenraaliharkat" ennen agilityn SM-kisoja - tai sitten se viimeinen naula arkkuun koko SM-osallistumiselle. Vaikka Mörkön toipuminen olikin sujunut hyvin ja ilman mitään takapakkeja, pelotti kisoihin osallistuminen minua ihan järjettömän paljon. Ja siis nimenomaan pelotti. Jostain normaalista kisajännityksestä ei voi sen tunteen kanssa puhua edes samana päivänä. Pää oli aamusta asti täynnä ristiriitaisia ajatuksia ja ensimmäisen radan rataantutustumisen aikana huomasin purevani hammasta, etten alkaisi itkeä..

Tuomarina radoilla oli Salme Mujunen. Toivoin hartaasti, että hän myös näin SM-kisojen alla pitäisi kiinni normaalista käytännöstään ja rimat olisivat matalimmassa korkeudessa (25cm). Ja onneksi niin oli! Se helpotti mun henkistä stressiä edes hieman, kun pääsimme sairasloman jälkeen aloittamaan kisaamisen helpommalla hyppykorkeudella. Tiesin kyllä, että SM-kisoissa rimat tulisivat mitä todennäköisimmin olemaan tapissa, mutta se olisi sitten sen ajan murhe, jos nyt ensin selvittäisiin "ehjänä" näistä matalista rimoista.

Ensimmäisenä oli vuorossa hyppyrata. Ennen meidän vuoroa olin lämmitellyt Mörkön tosi perusteellisesti ja käynyt sen kanssa myös lämmittelyesteillä, eikä ainakaan niiden suorittamisessa ollut ongelmaa. Lähtöpaikalle mennessä ajattelin ja toivoin vain sitä, että Mörkön jalka olisi oikeasti parantunut ja pysyisi ehjänä.. Radasta en muista juurikaan mitään, mutta onneksi videolta pystyi katsomaan suorituksen jälkikäteen. Muuten rata meni oikein sujuvasti, mutta lopussa tuli yhdelle putkelle vähän silmukkaa, kun en pysynytkään alkuperäisessä suunnitelmassa juosta putkelle tekemään pakkovalssi, vaan yritin takaaleikkausta. Tästä ei kuitenkaan tullut kieltoa, joten nollatuloksella maaliin. Se tosin oli mulle siinä vaiheessa sivuseikka, kun keskityin vain kyttäämään Mörkön liikkumista radan jälkeen ja jäähdyttelykävelyn aikana.. Enkä huomannut keventämistä tai ontumista! Mun ja Mörkön sijoitus tuolla radalla oli 4/21 ja etenemäkin - silmukasta huolimatta - ihan mukava 4,25 m/s. Ja onnistuttiinpa tällä nollatuloksella VIIMEIN rikkomaan myös meidän "hyppyradan kirous"! Ei nimittäin ennen tätä oltu onnistuttu tekemään yhtään hyppärinollaa melkein vuoteen.. :D

Sitten oli vuorossa vielä agirata. Taas yksi jännitysmomentti liittyi siihen, että miten Mörkö liikkuisi levon jälkeen autosta pois tullessaan, mutta vieläkään ei liikkeissä ilmennyt epäpuhtautta. Puomia ei Salmen suunnittelemalla radalla ollut, mutta A-este ja keinu kylläkin. Rata ei profililtaan ollut ihan sieltä helpoimmasta päästä, kun jo heti alun keppien aloitus meinasi aiheuttaa mulle vähän harmaita hiuksia rataantutustumisessa. Ja A-esteen jälkeen oli muutama ansaputki tyrkyllä, kun koira pitikin saada kääntymään hypyille. Yritin kuitenkin tutustumisessa tehdä noihin kohtiin selvät suunnitelmat, joissa olisi myös toivottavasti radalla helppo pysyä..

Keppien aloitus onnistui ok! Mörkö herkästi tuollaisissa aloituksissa lähtee kiertämään ekan kepin toiselle puolen, mutta nyt sain sen ohjattua oikeaan väliin ja taipumaan seuraavaankin. Se olikin mun mielessä tuon radan vaikein kohta, joten loppurata ei sen jälkeen tuntunut kovin pahalta. Varsinkin, kun mun valitsema ohjaustyyli A-esteen jälkeen toimi kuten olin suunnitellutkin, eikä Mörkö miettinytkään putkiin irtoamista. Radan jälkeen taas ensimmäiseksi tarkistin Mörkön liikkeet ja vasta sen jälkeen sisäistin, että mehän taidettiin tehdä tuplanolla! Oho hupsis! Etenemäkin oli aika kiva 4,51 m/s ja sillä napattiin sijoitus 2/23.

http://youtu.be/V8oMlMK2zLo

Aika huisi fiilis jäi, mutta ennen kaikkea helpotus siitä, että kisapäivä sujui ilman ongelmia Mörkön jalan kanssa. Tämähän tarkoitti myöskin sitä, että jos mitään katastrofaalista ei enää ehtisi sattua, niin SM-kisat Lahdessa kutsuisivat meitä seuraavan viikon lopussa! Tottakai edelleen pieni pelko tulisi olemaan persiissä, mutta jospa tässä pikkuhiljaa taas pääsisi kohti sitä normaalia kisaolotilaa..

Agility_kes%C3%A4KAS16b.jpg