Just.. Kirjoittelinpa äskettäin ihan hyvänmittaisen raportin tuosta Jyväskylän KV-näyttelystä, mutta sitten Firefox päättikin sopivasti käynnistää itsensä uusiksi, jolloin koko h**vetin roska hävisi jonnekin bittiavaruuteen.

Tällä hetkellä ottaa päähän sen verran rankasti, etten jaksa ruveta kirjoittamaan koko tekstiä alusta asti uusiksi, joten hyppään suoraan avonarttujen kehään ja siihen, että Nalalla meni esiintyminen hyvin; ravasi reippaasti, seisoi nätisti ja mikä tärkeintä: ei väistänyt tuomaria pöydällä, vaikka kyseessä olikin miestuomari, joka vieläpä kopeloi koirat varsin tarkkaan läpikotaisin!

Saatiin laatuarvosanaksi EH (= Erittäin Hyvä), johon olen kyllä ET (= Erittäin Tyytyväinen)! :D Tuomari kun jakeli jonkin verran myös H:ta, joten ajattelin sen "koituvan kohtaloksi" meillekin - vaan eipäs koitunutkaan, eli ei päässyt historia tällä kertaa toistamaan itseään! ;) ERI:n saaneita narttuja oli avoimessa luokassa sen verran paljon, että ei päästy kilpailuluokassa sijoituksille, vaan oman vuoron jälkeen saatiin samantien arvostelu käteen ja päästiin kehästä pois. Ja tässäpä se Nalan arvostelu:

Tuomarina: Simon Parsons (Iso-Britannia):

"Pretty, good sized & boned bitch. Ok topline. Expression could be slightly more feminine. Ok front, would prefer little more angulations. Steady mover with ok reach & drive, rather wide in front."

AVO EH.

Eli vapaasti suomennettuna tuomari kehui Nalaa nätiksi, hyvänkokoiseksi ja -luustoiseksi nartuksi, jolla on ok ylälinja, mutta ilme voisi olla hieman feminiinisempi. Etuosa on ok, mutta kulmauksia voisi olla enemmän. Tasainen liikkuja, jolla ok askelpituus ja työntö(?), etuliikkeet melko leveät.

Ei siis ollenkaan pöllömpi arvostelu! Hieman vaan ihmettelin tuota feminiinisempää ilmettä, kun minusta Nalasta ei paljon enempää narttumaisen näköistä saisi millään. :D Mutta kaikkiaan olen siis tuohon arvosteluun hyvin tyytyväinen. Varsinkin, kun tuo Simon Parsons on ilmeisesti corgeille jonkinlainen erikoistuomari, niin häneltä saatua hyvää arvostelua osaa itsekin arvostaa hieman eri tavalla. :)

Tässä vielä muutamia kuvia näyttelyn tuoksinasta (kuvista kiitos Heidille):

Photobucket
Kehäkettu kehän laidalla

Photobucket
Ravia! Korvat oli vielä tässä vaiheessa vähän lurpallaan, kun Nala just ennen kehäänmenoa säikähti toisen koiran rähähdystä.

Photobucket
Seisoskelua

Photobucket
Seisoskelua toisesta kulmasta

Ja lopuksi vähän humoristisempi otos:

Photobucket
Rankkaa tuo näyttelyissä käyminen! Loppuunpalanut handleri vetelee istualtaan kehässä sikeitä ja koiraparka joutui ravaamaan niin kovasti, että jalatkin kului pois..

Kiitoksia mukavasta Jyväskylän reissusta ja matkaseurasta Sonjalle, Sanna K:lle ja Heidille! :) Seuraavan kerran näytelmöidään sitten näillä näkymin Kajaanin KV:ssa, joka on tammikuussa. Nyt soronoo!