Viime viikon tiistaina käytiin Nalan ja Jedin kanssa eläinlääkärissä rokotuksilla. Jedille kyseessä oli 1-vuotisrokot ja Nalalle ihan vaan "normaalit" tehosteet, kun sopivasti olisi nyt lokakuussa menneet joka tapauksessa umpeen.

Päätin sitten helpottaa tulevaisuuden rokotuskäyntejä ja kuskata koirat piikitettäviksi samalla reissulla, niin saa jatkossakin rokottaa ne yhtä aikaa. Eli seuraavan kerran sitten kolmen vuoden päästä.. Enpäs tosiaan tiennytkään, että nykyään myös raivotautirokotus on kuulemma voimassa sen 3 vuotta. Noh, parempi näin, niin ei tarvi käydä erillisiä reissuja eri rokotteiden vuoksi.

Lääkärissä molemmat koirat käyttäytyi asiallisesti. Mitä nyt Jedi meinasi ruveta vähän piippaamaan sillä välin, kun Nala nostettiin pöydälle. Kumpikin koira istua nökötti kiltisti, kun eläinlääkäri teki rutiinitarkastukset ja kuunteli sydämen. Eivätkä ne huomanneet rokotteen pistämistäkään ollenkaan, vaan keskittyivät mun kädessä oleviin nameihin. Ei siis isompia traumoja eläinlääkärin vastaanotolta tälläkään kertaa.. ;)

Rokotusmerkintöjen lisäksi muistin vihdoin pyytää eläinlääkäriltä Jedin rekkareihin merkinnän myös normaaleista kiveksistä. Vaa'allakin koirat pyörähti ja kumpikin sesse painaa tällä hetkellä tasaiset 10,15kg. Jedi on siis vielä gööttiurokseksi kohtuu kevyt, mutta mitäs pienistä, kun se kuitenkin näyttää ja tuntuu normaalipainoiselta. Ja eiköhän sitä massaakin vielä ehdi sille tulla, kun on kuitenkin vasta vähän päälle vuosikas. Jotkut meistä vaan kehittyy vähän hitaammin - niin kropaltaan kuin pääkopaltaankin! :D

Jedin kuvauttamisestakin oli lääkärin kanssa puhetta. Saas nyt nähdä, kuvautanko Jedin jo tämän vuoden puolella, vai malttaisinko kuitenkin odotella kevääseen, jolloin Jepatsu olisi lähemmäs parivuotias..

Ja tosiaan nyt se on sitten varmistunut, että ainakin yksi näyttelyreissu tullaan vielä tälle vuodelle tekemään (jos ei mitään odottamatonta satu) - päätin nimittäin ilmoittaa Nalan ensimmäistä kertaa welsh corgien erikoisnäyttelyyn, joka järjestetään tällä kertaa Turussa! :) Ihan niin kaukana ei ollakaan näyttelyissä käyty aiemmin, mutta pitää koittaa ajatella tuo sellaisena "ehkä kerran elämässä" -kokemuksena.. :DD Erkkari nimittäin sattuu sopivasti olemaan tänä vuonna vielä Nalan syntymäpäivänä, kun se yleensä on järjestetty kesäaikaan.