Viime viikonloppuna reissattiin Tuusniemelle ryhmänäyttelyyn. Pemut oli kerrankin arvostelussa lauantaina (melkein aina sattuneet kehät sunnuntaiksi kun mie oon ollu Nalan kans liikenteessä). Mukava homma sinällään, kun lauantain reissupäivän jälkeen sai kuitenkin vielä levähtää sunnuntain rauhassa ennen työviikkoa.

Neljän aikaan aamuyöllä startattiin autot Tuusniemeä kohti. Mukana oli meikäläisen ja Nalan lisäksi Sanna ja Siiri, Jutta ja Frodo (+ Maya turistina), sekä Heidi ja Camo. Siirillä oli sopivasti alkanut juoksut, joten päätettiin kaiken varalta mennä kahdella autolla, että pojat sai rauhassa keskittyä autoiluun, eikä tyttöhajujen perään haikailuun.

Etukäteen oltiin pelätty, että tultaisiin päivän aikana paleltumaan totaalisesti, kun ulkona pakkasta oli likemmäs -30 astetta, mutta Tuusniemen asfalttipohjainen kasvihuonehalli osoittautuikin yllättävän lämpimäksi paikaksi. Varsinkin iltapäivästä, kun aurinko rupesi kunnolla lämmittämään laseja. Mulla tietysti varpaat paleltui kuten tavallista, mutta muuten hallissa tarkeni ilman ulkovaatteita.

Auringolla oli vaan omat varjopuolensakin - päivän mittaan hallin katolta nimittäin rupesi valumaan enenevässä määrin lunta alas ja siitä kuuluva ääni valitettavasti pelästytti monet koirat - mukaanlukien Nalan. Joskin Nalan kohdalla hallin teräksisen(?) ulko-oven paukkuminen oli todennäköisesti isompi mörkö.

Meillä kävi sikäli hyvä "tuuri", että Nala säikähti oven paukahtelua kunnolla vasta yksilöarvostelun jälkeen, mutta sittenpä se menikin lukkoon sen verran paljon, ettei esiintymisestä kilpailuluokassa tullut enää oikein mitään. Ainoastaan liikkeet meni joten kuten ok, mutta seisominen oli kaikkea muuta kuin reipasta. :(

Harmitti kieltämättä melkoisesti, koska yksilöarvostelussa Nala oli yksi niistä kolmesta avoimen luokan nartusta, jotka saivat ERI:n (yhteensä koiria oli avo-luokassa 6) ja arvostelukin oli hyvä. Kilpailuluokassa oltiin sitten kolmansia. Ei siis ollenkaan huono sijoitus, mutta nyt kun ei voi tietää miten hyvin Nala olisi voinut pärjätä, jos esiintyminen olisi mennyt kaikin puolin ok. Ja siinäkin mielessä tuo harmittaa, että nyt Nalalle tuli tuosta kyseisestä näyttelykerrasta varmasti melko epämiellyttävä kokemus.. Täytyy vaan toivoa, että tuolla ei ole pidempiaikaisia vaikutuksia. :( Kukaan avoimen luokan nartuista ei saanut SA:ta.

Tässäpäs vielä tuo Nalan arvostelu itse suomennettuna, tuomarina Tina Permo (Ruotsi);

"Feminiininen. Hyvä pää ja ilme. Oikea purenta. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen kaula. Jännittää lannetta seisoessa. Hyvinkulmautunut. Hyvät raajat ja tassut. Normaali turkki. Liikkuu normaalisti."

ERI AVK3

Todennäköisesti tuo arvostelussa mainittu lanteen jännittäminen johtui jo siitä, että Nala alkoi pikkuhiljaa hermostua kuunneltuaan sitä oven paukahtelua tarpeeksi kauan. Nalalla tuo ääniherkkyys valitettavasti on laatuaan vähän sellaista, että se ei lievene, vaikka ääni toistuisi pidempään (Nala ei siis kykene tottumaan siihen). Vaan pikemminkin päinvastoin: Jos paukahdus kuuluu vain muutamia kertoja, Nala ei välttämättä reagoi siihen paljoakaan, tai korkeintaan vaikuttaa hieman huolestuneelta. Mutta jos ääni toistuu pidemmän aikaa, Nala paineistuu ja saattaa lopulta mennä sellaiseksi, ettei siihen saa enää kontaktia jne.

Nalan kanssa varmaan ruvetaan nyt totuttelemaan noihin paukahtaviin ääniin sillä tavalla, että yritän opettaa Nalan aiheuttamaan ääniä itse, jonka jälkeen se saa palkkion. Jos se sillä tavalla hoksaisi paremmin, että äänissä ei ole mitään pelättävää. Eli esim. aluksi opetan sen tökkäämään kirjan nurin, jolloin se paukahtaa lattiaan. Sitten pikkuhiljaa siirrytään kovaäänisempiin esineisiin (esim. kattilat) ja niin eteenpäin.

Vajaan parin viikon päästä meillä olisi vuorossa Juukan ryhmänäyttely, jossa taitaa olla vastassa samantyyppinen halli kuin Tuusniemellä.. Saas nähdä, miten esiintymiset siellä menee.

Lisäilen Tuusniemeltä kuvia tähän blogikirjoitukseen, kunhan saan ne ensin muokattua sopivaan muotoon.