Viikonloppu jatkui tänäänkin koiramaisella teemalla, kun vuorossa oli KAS:n agilitykilpailut Jedin kanssa. Kyseessä meidän kolmannet kisat, joissa olisi juostavana vaan kaksi starttia. Hyppyradalle en Jediä tällä kertaa ilmoittanut, kun en ennen ilmoajan umpeutumista tiennyt, olisiko hyppyrata ensimmäisenä vai viimeisenä ratana (no ekanahan se sitten olisi ollut, mutta ei voinut jälkeenpäin enää mitään).

Tuomarina kisoissa toimi Mika Moilanen, joka oli suunnitellut ykkösluokkalaisille teoriassa helpon tuntuisen (mutta käytännössä yllättävän vaikean :D) E-radan, josta pienin muutoksin saatiin muokattua myös seuraava D-rata. Käytännössä toinen rata taisi olla valtaosin sama rata kuin ensimmäinen, mutta toisin päin juostuna (ainoastaan muuri oli D-radalle vaihdettu normihypyksi).

Jedi osaa agiliitää vaikka silmät ummessa. :D Kuva: Jutta KilponenJedi_KAS_JuttaK01_blogi-normal.jpg

Ensimmäinen rata sujui aluksi hyvin, mitä nyt Jedi jäi lähdössä kuuntelemaan taustalta kuuluvia kiljahduksia, eikä meinannut kuunnella mun käskyjä ollenkaan, joten sain melko kirjaimellisesti laittaa sen istuma-asentoon. Tarvii kyllä ruveta noita lähtöönjäämisiä/istumisia harjoittelemaan kunnolla, kun en tykkää tuosta, että "joudun" välistä tuolla lailla pakottamaan Jedin istumaan, vaikka koira ei siitä itteensä ottaiskaan. Mieluummin sais kuitenki istua ihan vapaaehtoisesti tai semmosella kevyellä kosketuksella alaselkään..

Puomilla olin katsovinani, että Jedi olisi hypännyt alastulokontaktin yli. Tahattomasti oma kisamoodi hieman tuon vuoksi herpaantui ja kepeillä en varmistanut onnistunutta aloitusta, jolloin Jedin kuono käväisi sen verran ensimmäisen kepin väärällä puolella, että siitä napsahti vitonen.

Kuva: Jutta KilponenJedi_KAS_JuttaK02_blogi-normal.jpg

Keppien jälkeen toisesta hypystä Jedi juoksi ohi, kun en kiihdyttänyt tarpeeksi vauhtia, jotta olisin saanut kiilattua sen hypylle ja toinen käsikin näköjään huitoi mihin sattuu. Eikä siinä vielä kaikki, ohituksen jälkeen Jedi hyppäsi kyseisen hypyn minuun päin, eli väärään suuntaan, joten hylkyhän sieltä tulla tupsahti. :D Ja sitten vielä radan lopussa kolisi viimeinen rima alas, mutta eipä sillä enää hylkäyksen jälkeen ollut merkitystä. 

Jälkeenpäin videolta sitten katsoin, että ei siitä puomilta oikeasti ollut edes mitään virhettä tullut, joten harmitti kieltämättä vähän, kun sen vuoksi oli oma keskittyminen herpaantunut. Jatkossa pitää kyllä yrittää olla tarkempi tuon oman pääkopan kanssa ja jättää virheiden (varsinkin tuollaisten oletettujen sellaisten) voivottelu jonnekin muualle kuin radalle. Tosin itseasiassa vasta äskettäin huomasin videolta, että eka rimakin näemmä oli tippunut, eli eipä sieltä sitä nollaa olisi tullut kuitenkaan, vaikka kaikki kepeiltä lähtien tehdyt mokat olisikin jäänyt tekemättä. :D

 

Video E-radalta: tulos HYL

 

D-rata oli tosiaan kuin ensimmäisen radan peilikuva, mutta jotenkin meidän kannalta sujuvampi. Kepeillä Jedille tuli muutama "tuumaustauko" (se mm. pysähtyi katsomaan sivullepäin tuomaria kohti vaikka kuinka pitkäksi aikaa, tai siltä se ainakin tuntui). Tuomari ei tuosta kuitenkaan mun yllätykseksi sakottanut ilmeisesti sen vuoksi, että Jedi tosiaan "vaan" pysähtyi, mutta jatkoi sen jälkeen keppien suorittamista oikein, eikä eksynyt vääriin väleihin tms. 

Kirjaimellisesti rimaa hipoen yli! Kuva: Jutta KilponenJedi_KAS_JuttaK04_blogi-normal.jpg

Loppurata sujui puhtaasti (ihan pakko erikseen hehkuttaa tuota puomin alastuloa ja kontaktiosumaa!! :)), mutta radan jälkeen kuulin, että meille oli tullut 5 ratavirhettä radan ensimmäisen suoran viimeiseltä hypyltä, jonka rima oli tipahtanut alas. Itse en sitä ollut radalla huomannut, mikä toisaalta oli ihan hyvä, niin eipähän ainakaan päässyt vaikuttamaan meidän loppuradan suorittamiseen. Mie tosiaan ensin luulin, että tuo vitonen olisi tullut kepeiltä, mutta eipäs ollutkaan. Tällä vitosen tuloksella meidän sijoitus oli 4. ja ihanneaika alittui -13,71s, mikä oli kolmanneksi nopein aika tuolla radalla hitaista kepeistä huolimatta.

 

Video D-radalta: Tulos 5

 

Sinänsä harmillisen pienestä oli meidän kolmas 0-tulos (tai siis sen tulematta jääminen) kiinni, mutta eipäs voi mitään. Seuraavalla kerralla sitten uusi yritys! Kotona otinkin heti kalenterin esille ja rupesin katselemaan tulevia kisoja. Näyttäisi siltä, että seuraavan kerran kisataan toukokuussa, todennäköisesti useammankin kerran. :)

Kuva: Jutta KilponenJedi_KAS_JuttaK05_blogi-normal.jpg

Edittiä 15.4.: Lisätty kisoista muutamia kuvia. Kuvista suuri kiitos Jutalle! :) Ihana oli saada pitkästä aikaa valokuvia radalta, kun enimmäkseen yleensä tulee noita videoita kuvattua.