Maanantaina 8.7. pyörähdettiin Jedin kanssa vaihteeksi agilitykisoissa. Treenit meillä oli ollut viimeksi ennen juhannusta, mutta päätinpä lähteä kokeilemaan, olisiko tuollainen pieni treenitauko ollut meille hyväksi vai ei. 

Kyseessä oli Oulun Koirakerhon iltakisat maanantaina, mutta sain onneksi toivottua itselleni tuolle päivälle töihin aamuvuoron. Ja itse asiassa töiden jälkeen jäi vielä ihan kiitettävästi luppoaikaakin, kun 2-luokan kisat alkoivat kirjaimellisesti vasta iltasella: ensimmäinen rataantutustuminen oli merkitty alkavaksi vasta iltayhdeksän jälkeen ja toinen lähempänä puolta yhtätoista. :D 

Tuomarina kisoissa toimi Anders Virtanen, eli sama henkilö, joka tuomaroi myös Jedin ja mun kaikkien aikojen ensimmäiset agilitykisat maaliskuussa. :)

Ensimmäisenä vuorossa oli hyppyrata. Tuomari oli suunnitellut oikein mukavan 2-luokan radan. Radalla oli jonkin verran sellaisia tiukempia kohtia, joissa oli enemmän hyötyä koiran "hallussaolosta" kuin irtoamisesta, joten mun mielestä se vaikutti oikein soppelilta radalta mulle ja Jedille.

Enkä mie ihan väärässä tuntemuksineni tainnut olla, sillä kyseinen rata meni nimittäin puhtaasti lukuunottamatta yhtä harmillista riman tiputusta! Eipä ole meillä kovin montaa kertaa tainnut 0-tulos olla näin lähellä kakkosluokassa.

Tosin hitaiden keppien vuoksi meille tuli radalta myös minimaalinen 0,08s yliaika, joten ehkä tuo vitosen virhe oli ihan hyvä olla olemassa pohjalla, koska muuten olisi saattanut harmittaa "pikkuisen" enemmän! :D Nykysääntöjen mukaan kun yliaika on aina yliaikaa (olipa sitä kuinka vähän vaan), joten LUVA jää silloin jakamatta, vaikka rata olisi kuinka virheetön ja osallistujamäärä riittävä. 

Tuloksellaan 5,08 Jedi sijoittui radalla neljänneksi, kun edeltävän koirakon tulos oli 5. Kaikkiaan mukana oli 10 minikoirakkoa.

 

Video B-radalta (hyppyrata): tulos 5,08

(5 + yliaikaa 0,08s)

 

Toinen rata olikin sitten agilityrata, tutustumisen perusteella mukavan mentävän oloinen sekin. Joskin hieman mua jo etukäteen hirvitti yhdistelmä, että puomin alta kulki putki. Mutta sentään esteet oli aseteltu sillä lailla, että putken suu ei toiminut houkuttimena koran mennessä puomille ja päinvastoin. 

Rata ei lähtenyt kulkemaan ihan suunnitellusti, kun heti ensimmäinen rima tipahti alas ja kolmannelle hypylle tultaessa olin jo auttamatta jäljessä mun suunnitelmista, joten siinä tuhrautui varmaan kivasti aikaa, että sain Jedin mutkan kautta käännettyä hypylle.

Vaan puomilla sattui sitten se radan pahin juttu.. Jedi nimittäin putosi kesken kaiken alas ja osittain alla olevan putken päälle, sentään jaloilleen eikä esim. kyljelleen! Onneksi Jedille ei tömähdyksessä sattunut mitään, eikä henkinenkään puoli tainnut saada isommin kolauksia, kun reippaasti Jedi putoamisen jälkeen lähti kiipeämään puomille uudestaan ja tällä kertaa se tuli suoritettua loppuun saakka oikein. Jotain hyötyä sentään tuosta Jedin paksusta kallosta ja agilityasenteesta, joka tuntuu vievän vaikka läpi harmaan kiven niin hyvässä kuin pahassakin.. :D

Mutta vakavasti puhuen tämä oli jo toinen kerta, kun Jedi tippuu tuolta kyseiseltä OKK:n puomilta, enkä voi välttyä ajatukselta, että vika on todennäköisesti ainakin osittain tuossa puomin rakenteessa. Mitä ihmisten keskusteluja olen kuunnellut/lukenut, niin mie en ole ainoa, jonka mielestä puomi on turhan hutera - varsinkin ylösmenoramppi väpättää tukiliinoista huolimatta koiran kiivetessä. Jedin kohdalla tämä todennäköisesti vaikuttaa suoritusrytmiin sillä tavoin, että tasaisella osalla jalat lipeävät herkemmin ja seurauksena on putoaminen. Jedi kun reagoi esteen epävakauteen leventämällä askellustaan, jolloin (taka)tassut eivät enää osukaan puomille.. 

Vakavassa harkinnassa on, että uskallanko enää ollenkaan ilmoittaa Jediä OKK:n kisoihin muuta kuin korkeintaan hyppyradalle niin kauan kuin tuo kyseinen puomi on käytössä. Esteiden suhteen pitäisi kuitenkin ajatella ensisijaisesti koiran turvallisuutta ja minun näkökulmastani tuo OKK:n puomi ei ole nykyisellään niin turvallinen kuin se voisi olla ja sen käyttöä kisoissa kannattaisi oikeasti miettiä useampaan kertaan. Agility on tottakai lajina sellainen, että siihen liittyy omat riskinsä, mutta miksi niitä riskejä pitäisi entisestään lisätä huonoilla estevalinnoilla?

Vaan jos sitten takaisin radalle.. Puomin jälkeen meno lähti sujumaan paremmin: yksi kielto napattiin keppien aloituksesta, mutta muuten mentiin loppurata puhtaasti. Yliaikaa tuli kymmenisen sekuntia arvatenkin ennen muuta tuon puomisähellyksen vuoksi, joten kokonaistulokseksi 25,98 ja sijoitus 7.

 

Video A-radalta: tulos 25,98

(5 rima + kielto puomilta + kielto kepeiltä + yliaikaa 10,98s)

 

Seuraavia kisoja mulla ei vielä ole mietittynä, mutta ehkä joskus syssymmällä sitten. Joka tapauksessa ennen seuraavia kisoja Jedi tulee tässä lähiaikona käymään hierojalla, koska eipä sitä koskaan tiedä millaisia jumeja tuollainen esteeltä tippuminen voi aiheuttaa, vaikka ulkoisesti ei mitään merkkejä näkyisikään.