Olipas kieltämättä aika jännittävä maalis-huhtikuu meikäläisellä, kun Mörkön terveystarkastukset alkoivat olla ajankohtaisia. Kun kahden vuoden ikä maaliskuun lopulla tuli täyteen, oli aika ruveta varailemaan Mörkölle aikaa virallisiin luustokuviin. Mie mielellään odotan noiden kuvausten kanssa, että koira on sen 2 vuotta täyttänyt, jotta ensinnäkin koiran luusto on varmasti kehittymisensä kehittynyt ja lisäksi virallinen lausunto on mahdollista saada myös selästä kaikilta osin (paitsi gööttien tapauksessa välilevyjen kalkkeumia ei vielä tule julkisesti KoiraNetiin, mutta ilmeisesti siihen itselle tulevaan lausunnon kirjalliseen osaan tulee niistäkin merkinnät).

Mörkölle järjestyi sopivasti myös virallinen silmätarkastusaika SUKOKA:n järjestämään joukkotarkastustilaisuuteen, joka pidettiin 30.3. Haukiputaalla. Siellä olisi ollut mahdollista tutkituttaa koiralta myös polvet, mutta koska Mörkön polvet on tarkistettu alle vuosi sitten rokotusten yhteydessä (tuloksella 0/0), en kokenut sitä nyt tarpeelliseksi. Aion kyllä tutkituttaa Mörkön polvet uudemmankin kerran, mutta vasta sitten, kun Mörkö on täyttänyt 3 vuotta, jolloin lausunnosta tulee ns. pysyvä.

Silmätarkastuslääkärinä toimi ELT Per Axelsson. Koska kyseessä oli todellakin joukkotarkastus, ei toimenpidehuoneessa turhia vitkuteltu: heti huoneesen astuessa lääkäri pyysi nostamaan Mörkön pöydälle, tutki silmät, totesi Mörkön käyttäytyvän pöydällä esimerkillisen hyvin ja silmätkin ovat terveet, jonka jälkeen toivotti hyvät päivänjatkot. :D Koko homma oli ohi varmaan parissa minuutissa. Jedin silmälausunnon jälkeen olin ruvennut jännittämään, että entä jos Mörköltäkin löytyisi silmistä jotain huomautettavaa, joten luonnollisesti olin noista "terveen papereista" helpottunut. Peukut pystyssä, että tilanne pysyisi tulevaisuudenkin silmätarkeissa yhtä hyvänä!

Tuolla samaisessa joukkotarkastuksessa oli mukana myös Mörkön sisaruksia (neljä seitsemästä), eikä kenenkään silmistä löytynyt huomautettavaa. Lisäksi tutkittiin Mörkön jo yli 10 vuoden ikään ehtinyt emän emä, jolla myös todettiin olevan yhä edelleen terveet silmät. Ei yhtään huonompi tilanne. :)

Oli kyllä tosi mukava nähdä Mörkön sisaruksia! Ari sai räpsittyä Beikkokööristä muutamia kuviakin:

Ukko (Kompiaisen Bikkuinen Ukko)
Beikot_03_2014-4-normal.jpg

Beikot_03_2014-normal.jpg

Rudi (Kompiaisen Bäivän Paras)
Beikot_03_2014-2-normal.jpg

Beikot_03_2014-8-normal.jpg

Beikot_03_2014-7-normal.jpg

Mörkö (Kompiaisen Baras Kaveri) esittelee kielitaitojaan.. :DBeikot_03_2014-5-normal.jpg

Beikot_03_2014-6-normal.jpg

Paavo (Kompiaisen Bohjoista Voimaa) 
Paavo on Mörkön sisaruksista ainoa harmaan värinen, kaikki muut ovat enemmän tai vähemmän punertavia/kellertäviä. :)
Beikot_03_2014-11-normal.jpg

Beikot_03_2014-12-normal.jpg

Assi (Kompiaisen Bikkasen Hiano)Beikot_03_2014-3-normal.jpg

Beikot_03_2014-10-normal.jpg

Beikot_03_2014-9-normal.jpg

* * *

Tiistaina 8.4. oli sitten viimein aika tarjota Mörkölle "2-vuotiskännit" eläinlääkäriasemalla. Vuorossa oli siis luuston läpivalaisua rauhoituksessa, jolloin otettiin viralliset röntgenkuvat lonkista, kyynäristä ja selästä. Kaiken varalta halusin kuviin myös olkanivelet, ranteet/etutassut, polvet ja kintereet, vaikka niistä ei mitään virallisia lausuntoja saakaan. Lisäksi Mörköstä napattiin verinäyte Hannes Lohen koirageenien tutkimusta varten. 

Ja tällaiselta se Mörkön sisäinen olemus näytti:

Kaularanka (ja aivokapasiteetin tilanne.. :D)
M%C3%B6rk%C3%B6n_kaularanka-normal.jpg

Rintaranka
M%C3%B6rk%C3%B6n_rintaranka-normal.jpg

Lanneranka
M%C3%B6rk%C3%B6n_rintalanneranka-normal.

Lanneranka + häntää
M%C3%B6rk%C3%B6n_lanneranka-normal.jpg

Vasen kyynärnivel + olkanivel
M%C3%B6rk%C3%B6n_kyyn%C3%A4r_sin-normal.

Oikea kyynärnivel + olkanivelM%C3%B6rk%C3%B6n_kyyn%C3%A4r_dex-normal.

Ranteet ja etuvarpaat
M%C3%B6rk%C3%B6n_ranteet-normal.jpg

Vasen polvi ja kinner
M%C3%B6rk%C3%B6n_polvi_sin-normal.jpg

Oikea polvi ja kinner
M%C3%B6rk%C3%B6n_polvi_dex-normal.jpg

Lonkat ja sakraalialue
M%C3%B6rk%C3%B6n_lonkat-normal.jpg

Kennelliiton virallisia lausuntoja lonkista, kyynäristä ja selästä joudutaan vielä odottelemaan, mutta ainakaan kuvanneen eläinlääkärin mukaan Mörkön luustokuvissa ei pitäisi olla havaittavissa mitään hälyttävää. Suuntaa-antavat arviotkin lonkkien ja kyynärien mahdollisista kirjaimista ja numeroista saatiin, mutta odotellaan rauhassa, että menevätkö ne yksiin Kennelliiton "tuomion" kanssa. Mun oma olo kuvauksen jälkeen oli kieltämättä aika helpottunut. Ihan järkyttävää, miten yhtä röntgenkuvausta voi jännittää niin kamalan paljon, että melkein yöunetkin menee! :D