Kaikkea näiden nelijalkaisten kanssa voikin sattua ja tapahtua. Olen ajatellut olleeni toistaiseksi aika onnekas, kun eläinlääkärissä on tarvinut käydä omien koirien kanssa niin harvoin ja muistaakseni kaikilla kerroilla kyseessä on ollut joku sinällään pieni asia (esim. silmätulehdus). Vajaa neljä viikkoa sitten näytti kuitenkin siltä, että tilanne muuttui..

Sinä päivänä töiden jälkeen Ari lähti käyttämään koiria lenkillä ja mie jäin kotiin. Kesken kaiken Ari kuitenkin yllättäen soitti ja kertoi huolestuneena, että Jedille oli metsässä sattunut jotain, että se ei varaa painoa toiselle etujalalle ollenkaan. Ari ei ollut nähnyt tilannetta, josta ontuminen oli seurannut, mutta ilmeisesti Jedi oli jotenkin loukannut itsensä Mörkön kanssa juostessaan (jälkeenpäin olen miettinyt, että olisiko astunut mahdollisesti johonkin kuoppaan tai liukastunut/kaatunut etujalkansa päälle?).

Puhelimessa en pystynyt tekemään oikein mitään. Neuvoin, että Ari tarkistaisi jalan siltä varalta, että siinä näkyisi turvotusta, jotain selkeää aristuskohtaa tai esim. ihovaurioita. Sanoin myös, että koittaa hihnassa vähän aikaa taluttaa Jediä rauhallisesti ja katsoa, että alkaako ontuminen sillä helpottaa, jos se olisikin vaikka vaan joku tilapäinen kipuoire esim. jonkun tikun päälle astumisesta tms. (Jedi osaa joskus olla hieman draamaqueen).

Hetken päästä Ari soitti mulle uudestaan ja sanoi, että Jedi oli kieltäytynyt melkein kokonaan kävelemästä. Siinä vaiheessa mua rupesi tosissaan pelottamaan, että jotain on mennyt pahasti rikki. Jedi kun ei varmasti ihan pienestä kieltäydy liikkumasta, ei varsinkaan jossain ns. kivassa paikassa, kuten metsälenkillä. 

Ari kantoi Jedin (onneksi suht lähellä sijaitsevan) autotien varteen ja mie lähdin autolla hakemaan potilaan sieltä kotiin. Ennen autoon nostamista pyysin Aria laskemaan Jedin hetkeksi maahan, jotta näkisin miten se liikkuu. Ja pahaltahan se näytti. Jedi ei käytännössä laskenut vasemmalle etujalalleen painoa ollenkaan, roikotti sitä vaan ilmassa, kun kinkkasi mua kohti. Jedistä näki, että se olisi halunnut juosta mua vastaan täysillä, mutta ei pystynyt. Totesin samantien, että eläinlääkärissä oli samalle iltaa lähdettävä käymään, jotta oireilun syy ja vakavuus saataisiin selville.

Tässä on sisällä kuvattu video Jedin ontumisesta:

http://youtu.be/ucowGqu0x_k

Näyttää tosi pahalta jo videolla ja vielä pahempaa sitä oli katsoa "livenä". Jedi-parka ei pystynyt kunnolla edes makuulle pistämään, istui vaan olohuoneen matolla pitäen etujalkaansa irti lattiasta ja läähätti, jonka tulkitsin tässä tapauksessa kipuoireeksi. Kuitenkaan mitään selkeää aristuskohtaa en jalkaa kevyesti taivuttelemalla ja tunnustelemalla löytänyt, mutta kyynärän ojentamista Jedi tuntui vastustelevan. Mun pahin kauhuskenaario oli, että jotain kyynärnivelessä olisi mennyt hajalle..

Eläinlääkäri tutki Jedin jalan päällisin puolin ja totesi, että ulkoiset merkit ja oireet viittaisivat lihasvammaan: lavan päällä kulkevan ojentajalihaksen kohdalla oli turvotusta, joka todennäköisesti oli seurausta lihaksen vaurioitumisesta: verta ja kudosnesteitä oli vuotanut vaurioalueelle. Jedin oireiden voimakkuudesta päätellen kyse ei ollut mistään ihan pienestä vammasta ja kipeä se oli satavarmasti. Jedi saikin nahan alle pistoksen kahta eri kipulääkettä (tulehduskipulääkettä ja opioidityyppistä) ja lisäksi lavan alueelle annettiin ns. K-laserhoitoa (IV-luokan terapialaser) paranemisprosessia stimuloimaan.

Tämän jälkeen yritimme vielä ottaa Jedin jalasta röngenkuvat - lähinnä mun mielenrauhan vuoksi, koska halusin varmistuksen sille, ettei luustosta löytyisi muutoksia. Jedin suhtautuminen kuvaustilanteeseen ei vaan ollut järjin rauhallinen.. Se ei muutenkaan osaa olla kovin rennosti, jos sitä nostaa tai yrittää kääntää kyljelleen tai selälleen, joten kuvattavana meillä oli melkoinen sahapukki. 

Loppupeleissä ongelma ei kuitenkaan ollut niinkään pöydälle asettuminen, koska Jedi kyllä lopulta asettui pysymään siinä asennossa, johon sen kuvauspöydällä laittoi (vaikkakin jäykkänä kuin mikä). Mutta röntgenlaitteen pitämä ääni oli Jedille liikaa. Kaksi ensimmäistä kuvaa saatiin onnistumaan, kun Jedi rupesi kuvanottoäänen kuultuaan sätkimään vasta sitten, kun ääni oli loppumassa ja kuva oli jo tallentunut digilevylle. Mutta sen jälkeen kiemurtelu alkoi heti äänen alkaessa, joten tarkkoja kuvia ei enää saatu aikaiseksi.

Ei kuitenkaan alettu Jediä tällä erää rauhoittamaan kuvausta varten, koska erittäin todennäköinen syy oireille oli pehmytkudos- eikä luustoperäinen (kaksi onnistunutta röntgenkuvaa olivat kyynärnivelestä ja niissä ainakaan ei näkynyt oireita selittäviä muutoksia). Joten oireenmukaisella hoidolla lähdettiin menemään ja palataan asiaan, jos siitä ei näytä olevan apua. Ja jatkossa ainakin tietää suorilta, että jos Jediä vielä tarvitsee myöhemmin syystä tai toisesta röntgenkuvata, niin se tehdään ehdottomasti rauhoitettuna - sekä koiran, että kuvaajien mielenterveyden ja hermorakenteen vuoksi..

Röntgenkuvauksen jälkeen mun yllätykseksi Jedi alkoikin hieman varata painoa jalalleen, ensimmäisen kerran koko iltana! Siinä vaiheessa aikaa oli varmaan kulunut jo sen verran, että nahan alle pistetyt kipulääkkeet alkoivat kunnolla vaikuttaa. Joka tapauksessa se oli helpottavaa nähdä, koska jotenkin se, että Jedi pystyi edes hieman astumaan jalalleen, sai minut vakuuttuneemmaksi siitä, että kyseessä voisi olla sellainen vamma, josta voi parantua.

Kotihoidoksi siis kipulääkekuuri ja lepoa. Ei täyslepoa kuitenkaan, koska se saattaisi jopa heikentää paranemisennustetta (täyslevossa lihas voi surkastua ja siihen muodostuu herkemmin arpikudosta/kiinnikkeitä, jotka tekevät lihaksesta heikomman ja alttiimman uusille vaurioille myöhemmin). Ulkoilut hihnassa ja lyhyemmissä pätkissä kuin yleensä, siinäpä se. Ja portaat kantamalla. 

Ensimmäisen illan jälkeen Jedin liikkuminen lähti menemään koko ajan parempaan suuntaan: pari seuraavaa päivää Jedi jo varasi enenevässä määrin painoa jalalleen, mutta oireet huomasi vielä. Kolmannen päivän jälkeen en enää itse huomannut juurikaan ontumista tai jalan keventämistä. Pidennettiin ulkoiluaikaa päivittäin ja lopulta käytiin pisimmillään jo n. tunnin mittaisia hihnalenkkejä, eikä jalka näyttänyt ottavan näistä niin sanotusti itseensä. Sisätiloissa Jedi paini ja könysi Mörkön kanssa ilman ongelmia jne. Toipuminen näytti siis tuossa vaiheessa varsin hyvältä.

Kun oireeton jakso oli kestänyt n. viikon, tuli toipumiseen tympeä takapakki, josta saan syyttää lähinnä itseäni. Koska Jedillä ei ollut enää niin moneen päivään ollut näkyviä oireita, päätin pienen hihnakävelyn jälkeen kokeilla, joko Jedin kestäisi juosta metsässä irti. Ei kestänyt.. Siinä pienessä hetkessä, joka mulla meni päästää Nala hihnasta, Jedi sai riekuttua itsensä jälleen kolmijalkaiseksi. :( Sillä hetkellä tuntui, niinkuin olisi tullut saavillinen kylmää vettä niskaan. Miksi en ollut odottanut pidempään? Miksi päätin sinä päivänä lähteä metsälenkille hihnalenkin sijaan? Miksi hitossa päästin Jedin suoraan juoksemaan Mörkön kanssa, enkä testannut irtipitoa ensin rauhallisemmissa olosuhteissa? Jälkiviisaus ei siinä enää auttanut, kun vahinko oli jo tapahtunut. Harmitti vaan ihan älyttömästi oma tyhmyys ja oletukset:

Mörköllä oli periaatteessa samantyyppinen pehmytkudosvaiva elokuussa, kun se rymysi agilitytreeneissä hyppyriman kanssa. Sen jälkeen Mörkö kevensi toista etujalkaansa (sattui muuten myös olemaan vasen, kuten Jedillä) muutaman päivän, joskaan Mörkön oireet eivät missään vaiheessa olleet niin voimakkaat mitä Jedillä: esim. ulkoillessa jouduin tosissaan kyttäämään, että kevensikö Mörkö oikeasti vai kuvittelinko vaan. Mörkön oireet huomasi lähinnä siitä, ettei se astunut vasemmalla etujalallaan ihan niin pitkää askelta kuin oikealla. Levon jälkeen oireilun huomasi selkeimmin.

Eläinlääkärissä käytiin silloinkin kaiken varalta (mulla kun ei ole hirveästi omakohtaista kokemusta ontumisista tai keventelyistä, joten myönnän olevani hieman hysteerinen näissä asioissa). Yhdet agilitykisat ja treenit jätettiin välistä, mutta muutoin Mörkön jalka parani levolla, hihnaulkoilulla, laserhoidolla ja kotona paikallisesti annetulla kylmähoidolla, edes kipulääkkeitä ei tarvittu. Seuraavalla viikolla urheilukoirahieroja varmisti, että uskallettiin palata normaaliin elämään, eikä oireita ole enää sen koommin ilmennyt.

Jotenkin tuon perusteella oletin, että myös Jedin toipumistahti olisi yhtä nopea, kun ontuminen hävisi niin lyhyen ajan sisällä. Olisihan se pitänyt jo oireiden voimakkuudesta osata päätellä, ettei kyse ollut saman mittakaavan ongelmasta. Vaan enpä osannut ja nyt Jedi joutui kärsimään seuraukset.. Kipulääke uudelleen päälle ja takaisin lyhennettyihin hihnalenkkeihin, portaiden kantamiseen yms. Ja tällä kertaa päätin, etten hötkyile normiliikuntaan palaamisen kanssa, vaikka oireet häviäisivätkin nopeasti - niinkuin ne onneksi hävisivätkin.

Muutamassa päivässä Jedin ontuminen loppui ja voitiin taas pikkuhiljaa ruveta pidentämään ulkoilulenkkejä. Puolentoista viikon kuluttua "takapakista" kävelin koirien kanssa yhdelle metsäpolulle (itse asiassa kyseessä oli sama paikka, jossa Jedi loukkasi itsensä silloin ensimmäisellä kerralla). Jedi vaikutti olevan (Jediksi..) suht rauhallisella mielellä, joten uskaltauduin kokeilemaan sen irtipäästämistä siten, että pidin Mörkön ja Nalan koko ajan hihnassa. Näin Jedi ei ruvennut päättömästi riekkumaan ja sain äänellä käskemällä/ohjaamalla sen liikkumistahdin pidettyä tarvittaessa hillitympänä. Enimmäkseen Jedi liikkui ravaamalla, mutta otti se välillä lyhyitä laukkapätkiäkin. Ja jalka pysyi oireettomana! Jedi myös selvästi nautti siitä, että sai pitkästä aikaa ulkoilla vapaana. Kokonaisuudessaan tuo meidän sen päivän lenkki taisi olla reilun tunteroisen (sisältäen siis n. 15-20min kävelyn metsään ja sieltä pois), eikä ontumista ole ilmennyt missään vaiheessa sen aikana tai jälkeen.

Seuraavalle päivälle olin saanut Jedille ajan urheilukoirahierojalle. En enää tarkalleen muista kaikkea, mitä kaikkea hieroja mulle kertoi Jedin tilasta, mutta selässä oli jonkin verran jännitystä, samoin loukkaantuneen jalan lavan alueella (ilmeisesti myös jänteet lavan yläosassa tuntuivat jotenkin ärtyneiltä). Hieronnan aikana lihasjumit alkoivat kuitenkin löysätä, eikä tilanne vaikuttanut onneksi niin pahalta, mitä olin olettanut. 

Tärkeimpänä mulle jäi mieleen, että paraneminen oli hierojan mielestä jo hyvässä vauhdissa. Vielä ei voida palata täysin normaalielämään, mutta eteenpäin ollaan menossa. Nyt vaan pitää vielä malttaa ottaa toistaiseksi vähän rauhallisemmin, ettei enää otettaisi uutta takapakkia. Saatiin ohjeeksi antaa lapa-alueelle kylmähoitoa aina rasituksen/lenkkien jälkeen. Agility tottakai on ainakin toistaiseksi pois kuvioista, mietitään sitä sitten, kun jalka on satavarmasti ensin tullut kuntoon ja kestää normaalielämää.

Tulevana sunnuntaina meillä alkaa Jedin kanssa rally-tokon alkeiskurssi ja sinne saatiin "lupa" osallistua. Hieroja sanoi, että ensimmäisellä kerralla täytyy ottaa rauhallisesti (tosin en usko, että ensimmäisellä kerralla kovin isoja tai haastavia juttuja aletaan alkeiskurssilla muutenkaan tekemään), mutta viikon päästä todennäköisesti voidaan jo touhuta kurssilla ilman rajoituksia. Toivon todella, että tässä alettaisiin jo olla voiton puolella! Ja että Jedin jalka paranisi.. jos nyt ei ihan ennalleen (vaurioitunut lihas kun ei taida ihan ennalleen koskaan palata) niin ainakin hyvin lähelle sitä ja kestäisi Jedin touhuissa mukana.

Rally-toko on mulle lajina ihan upouusi, mutta sen perusteella, mitä siitä olen lukenut, voisin kuvitella sen sopivan Jedille suht hyvin. Varmasti Jedillekin tervetullutta vastapainoa agilitylle, kun vaihteeksi "joutuu" tekemään jotain rauhallisempaa ja ehkä enemmän keskittymistä vaativaa.. :D