Hui, nyt ollaan sitten yhtä lajikokemusta rikkaampana, kun startattiin ystävänpäivänä Jedin kanssa ensimmäistä kertaa virallisessa rally-tokokokeessa! Ja kyllähän mua jännitti.. Näköjään siitä tunteesta ei vaan pääse mihinkään, vaikka olisi kuinka mukava ja rento laji kyseessä. :D Hieman saattoi jännitys näkyä myös itse suorituksessa, mutta hengissä kuitenkin selvittiin ja ehkä ensi kerralla osaan jo itsekin olla vähän vähemmän puupökkelö. 

Kilpailu järjestettiin Oulussa Kiimingin Koiraharrastajien toimesta. Alokasluokan koiria oli kilpailuun ilmoitettu likemmäs neljäkymmentä, joten kisaajat oli jaettu suuren määrän vuoksi kahteen ryhmään. Ensimmäistä kertaa kisaavat oli käsittääkseni kaikki laitettu ensimmäisenä vuorossa olevaan porukkaan, joten siinä olimme myös minä ja Jedi. Olimme kisavuorossa yhdeksäntenä, joten muutamia suorituksia ehdin kentän laidalla katsoa ennen omaa vuoroamme.

Ja sitten koitti meidän vuoro. Mulla taisi kädet täristä heti lähtö-kyltillä, kun en eka yrityksellä saanut Jediä edes kunnolla perusasentoon. Onneksi lähdössä ei tarvitse hirveää kiirettä pitää, vaan suoritus lasketaan alkavaksi vasta sitten, kun on vastannut myöntävästi tuomarin "onko valmista?" -kysymykseen. 

Rata näytti kokonaisuudessaan tältä (ratapiirroksesta kiitos Tuijalle):

rallytoko_rata140215.jpg

Suurimmaksi osaksi rata meni meidän osalta melko hyvin, mutta muutamissa kohdissa ei esitetty ihan meidän parasta osaamista. Liekö mun jännitys vaikutti osaltaan asiaan, mutta Jedillä meinasi olla vaikeuksia mm. eteen istumisessa. Sen vuoksi 1. kyltillä tuli pari virhepistettä (talutin kiristyi ja eteenistumisessa oli muutenkin epätarkkuutta = TAL + TVÄ).

Sitten mentiinkin ilman virheitä 6. kyltille saakka. Siinä mulla ilmeisesti jossain kohti taas talutin kiristyi vähän liikaa, josta lähti 1 piste, mutta varsinainen emämunaus sattui sen jälkeen, kun olin ohjannut Jedin maahan - meikäläinen nimittäin päästi hihnasta irti! Tajusin mokan sillä samaisella hetkellä, kun ote remmistä irtosi, mutta eipä se siinä vaiheessa enää auttanut. Olisin tietty voinut uusia koko tehtävän, mutta en sitä kaiken sen jännittämisen keskellä älynnyt. :/ Joten puhtaasti meikäläisen mokan vuoksi otettiin 10 virhepistettä, kun uusimisesta niitä olisi tullut vain 3. 

Mulla on tuo hihnan tiputtaminen vissiin jossain "lihasmuistissa", kun esim. tokon jääviä olen Mörkön kanssa hihnassa treenannut siten, että käskyn jälkeen tiputan hihan maahan ja jatkan itse kävelyä. Kertonee jotain mun aivojen puurousasteesta, että tein tuon saman hihnamokan myös kentän laidalla kun treenasin maahanmenoa ennen meidän suoritusvuoroa. Siinäkin hoksasin kyllä, että hihnaa ei saa tiputtaa kädestä, mutta siitä huolimatta tein sen uusiksi koetilanteessa. Är-syt-tä-vää. :D Täytyy vaan toivoa, että jatkossa en enää ota tyhmiä pistemenetyksiä tämän saman asian vuoksi. Kantapään kautta jne..

7. kyltillä oli taas hankaluuksia eteenistumisten kanssa ja Jedi myös pikkuisen otti häiriötä ympäristöstä, jonka vuoksi tuli pari miinuspistettä epätarkkuudesta ja puutteellisesta yhteistyöstä (TVÄ + PY). Yksi piste taisi lähteä myös siitä, että mun viimeinen peruutusaskel oli vähän vajavainen (OV).

8. kyltillä oli yleistä epätarkkuutta liikkeessä ja Jedi jostain syystä kävi myös kurkkaamassa kyltin toiselle puolelle, joten tältäkin kyltiltä muutama miinus (TVÄ + KYL). Sen jälkeen loppurata meni ilman virheitä! Hitaassa seuraamisessa Jedillä kyllä meinasi vauhti tyssätä kokonaan, mutta ilmeisesti virhe ei ollut niin iso, että siitä olisi mainintaa tullut. Perusseuraaminen ja kontakti Jedillä oli minusta tosi hyvä melkein koko suorituksen ajan!

Miinuspisteitä meille kertyi kaikkinensa 18, joten kokonaistulokseksi saatiin 82/100 pistettä, eli hyväksytty tulos! Tuomarin kommentit arviointilomakkeessa olivat: "Kiinnitä huomio omaan askelpituuteen. Koiralla ihana tekemisen asenne. Rauhallisesti ohjattu. =)"

Todistusaineistovideo radalta:
http://youtu.be/6e74_D7C67o

Tästäpä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia - seuraavat kaksi kisaa meillä onkin jo viikon päästä. Ehkä me nyt oikeasti koitetaan vähän enemmän treenata (varsinkin noita eteenistumisia) ennen ensi kertaa. Ja mietitään kumpi meille on se parempi vaihtoehto radalle, panta vai valjaat. Ryhmäpaikkaa meillä ei (ainakaan vielä) ole, mutta voihan sitä olkkarissakin harjoitella, kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyy hommiin. :)

rallytoko_140215_Jedi.jpg