Hieman jälkijunassa tulee tämä kirjoitus, vaan ei anneta sen häiritä! Ja eihän tuosta kisaviikonlopusta oikeasti ole kuin vasta viikko aikaa, mutta tuntuu jotenkin jo paljon kaukaisemmalta..

Agilityn SM-kilpailut järjestettiin siis tänä vuonna Oulussa - aivan kivenheiton päässä meidän kotoa! Perjantaina 12.6. oli "lämmittelykisat", jolloin oli tarjolla kaikille 3-luokan koirille avoimet hyppy- ja agilityrata joka säkäluokalle. Osallistumaan oli ilmoittautunut huikeat 854 koirakkoa.

Varsinaiset SM-kisat alkoivat lauantaina 13.6., jolloin vuorossa oli joukkuekilpailut. Joukkueita oli ilmoitettu mukaan 208. Joukkuekilpailun ideana on, että yhdessä joukkueessa kisaa neljä koiraa (kaikki suorittavat vuorollaan saman radan) ja näistä kolmen parhaan yhteistulos määrää sijoituksen. Sunnuntaina 14.6. ratkottiin agilityn yksilösuomenmestarit. Osallistumiskriteerit vuoden 2015 yksilömestaruuskilpailuun löytyvät esim. täältä. Yksilömestaruuksista oli ilmoittautunut kisaamaan kaikkiaan 739 koirakkoa.

* * *

Perjantaille ilmoitin meidät Mörkön kanssa ainoastaan agilityradalle, koska halusin lähinnä käydä testaamassa kontaktiesteet vierailla esteillä ja kentällä viikonloppua varten. Enkä kyllä olisi hyppyradalle ehtinytkään, kun ne alkoivat muistaakseni jo joskus klo 14 jälkeen ja itse olin töissä neljään saakka. Ari kävi hakemassa minut töistä ja ajettiin suoraan kisapaikalle ihmettelemään, koska meidän arvioitu rataantutustumisaika oli jo viiden jälkeen.

Olin etukäteen jännittänyt viikonlopun ratoja jopa siinä määrin, että muutamana yönä meinasi olla hankaluuksia saada unen päästä kiinni, mutta kisapaikalle päästessäni pahin jännitys jotenkin vaan hävisi. Varmaan osittain tähän oli vaikutusta myös sillä, että kisapaikalla järjestelyt tuntuivat pelaavan niin hyvin, ettei tällaisella ensikertalaisellakaan ollut isompia vaikeuksia pysyä kartalla siitä, missä piti milloinkin olla. Kisapaikalla myös vallitsi mielestäni tosi rento ja kannustava tunnelma. Kuuluttajat pitivät omalta osaltaan huolen siitä, että kunkin radan tapahtumista pysyi hyvin kartalla ja kuulutukset myös oikeasti kuuluivat lähes joka paikkaan, mistä iso kiitos! Ei tarvinut koiran kanssa lämmitellessä tai jäähdytellessäkään pelätä, että jotain oleellista menisi ohi korvien.

Perjantain kisatunnelmia haistelemassa ennen omaa vuoroaAgism_01.jpg

Arvioidusta aikataulusta oltiin kisapaikalla jonkin verran jäljessä, joten ehdin jonkin aikaa seurata rataa ennen omaa rataantutustumisvuoroa. Mie ja Mörkö olimme starttivuorossa vasta oman rataantutustumisryhmämme viimeisinä (numerolla 103), joten lämmittelyt ehdittiin hyvin hoitaa vasta sen jälkeen, kun rataantutustuminen oli mennyt.

Minien agilityradan tuomaroi Heidi Viitaniemi. Mun ja Mörkön rata meni varsin hyvin - siitäkin huolimatta, että radalla oli vielä tuossa vaiheessa "vääränlaiset" kepit, joissa monella koiralla tuli virheitä (pujottelussa virheitä tehneet koirat saivat myöhemmin halutessaan uusia radan, kun tilalle vaihdettiin sääntöjenmukaiset kepit). Renkaalle mun ei alunperin ollut tarkoitus tehdä takaaleikkausta (vai miksi tuota ohjausta nyt sanoisikin), mutta näemmä sekin pakon edessä onnistui, kun en muutakaan ehtinyt. :D

Puomin alasmenolle Mörkö malttoi pysähtyä, joten perjantain radan tavoite täyttyi siinä! Puhdasta rataa tehtiin aina toiseksi viimeiselle hypylle asti, mutta siinä mokasin itse, kun aloin antamaan kääntymiskäskyä pahimmoilleen silloin, kun Mörkö oli hyppäämässä, joten tästä johtuen rima tipahti alas. Mutta ei huonompi aloitus SM-kisaviikonlopulle! Mörkön lopullinen sijoitus vitosen tuloksella oli 77/185.

http://youtu.be/CQUWYMlGuQA

Jäähdyttelykävelyn jälkeen lähdettiin kotiin levähtämään ja keräämään voimia seuraavaa päivää varten, koska ounastelin, että kisapaikalla tulee kyllä ihan riittävän paljon vietettyä aikaa sitten lauantaina ja sunnuntaina, kun varsinaiset SM-kisat pyörähtävät käyntiin.. :)

* * *

Lauantaina olimme Mörkön kanssa mukana Lakeuden Koiraharrastajien minijoukkueessa. Starttasimme joukkueesta toisena, joten meidän rataantutustuminen alkoi muiden 2. koirakkojen kanssa joskus kymmenen tienoilla aamupäivästä. Minien joukkueradan suunnittelusta ja tuomaroinnista vastasi Pertti Siimes.

Rata oli profiililtaan mukavalla tavalla kinkkinen, mutta huonona puolena oli maksimikorkeuteen asetetut rimat, eli 35 cm. Joukkuekisassa kun on mukana koiria koon, tyypin ja kisakokemuksen puolesta laidasta laitaan, joten minusta tämä olisi voitu ottaa huomioon rimojen kanssa. Kyllä se joukkueiden parhausjärjestys olisi varmasti saatu selville, vaikka rimat olisi olleet "vaan" siellä kolmessakympissäkin. Minien joukkuekisassa tulikin suhteessa huomattavasti vähemmän puhtaita nollatuloksia kuin medeissä ja makseissa, ja yksi syy tähän oli varmastikin tuo rimakorkeus yhdistettynä melko tiukkaan ihanneaikaan.

Meidän joukkueen ensimmäiselle koirakolle oli tainnut juurikin tuo rimakorkeus muodostua esteeksi, joten he olivat joutuneet jättämään radan kesken. Käytännössä tämä tarkoitti, että jäljellä olevien olisi pitänyt onnistua tekemään radalla jokin muu tulos kuin HYL, jotta olisi päästy mukaan sijoituksista kilpailemaan. Yritin olla luomatta itselleni tästä asiasta suorituspaineita ja aika hyvin siinä onnistuinkin. Radalle mentiin tekemään Mörkön kanssa oma suorituksemme, enkä keskittynyt siihen, että kyseessä oli joukkuekilpailu.

Sopivasti ennen meidän vuoroa alkoi sataa vettä melkein kaatamalla, mutta onneksi se ei Mörköä agilityssä haittaa yhtään. Itsekin kirosin lähinnä sitä, etten ollut aikomuksista huolimatta laittanut aamulla piilolinssejä päähän, joten silmälasien kastuminen ja huurustuminen aiheutti pieniä teknisiä hankaluuksia näkemiselle.. Sitäkin hieman jännitin, että mitä kastuminen tekee kisakentän pito-ominaisuuksille, mutta ainakin omissa lenkkareissa pito pysyi tosi hyvänä, enkä kyllä huomannut, että koiratkaan olisivat tekonurmella liukastelleet.

Ennen radalle menoa kävin Mörkön kanssa lämmittelyesteillä kokeilemassa, että miltä nuo 35-senttiset rimat tuntuu ja hyvin ne onneksi pysyivät ylhäällä (muistaakseni yksi rima tipahti kertaalleen, kun kokeilin tiukempaa käännöstä, mutta uusintayrityksellä sekin korjaantui). Eli ei muuta kuin radalle! 

Rata lähti rullaamaan kivan tuntuisesti, suunnittelemani ohjaukset onnistuivat suht sujuvasti ja puomin kontakti osui taas kohdalleen, vaikka mun ja Mörkön välissä oli putkikin, jeih! Puhdasta rataa tehtiin muurin jälkeiselle hypylle saakka, mutta siinä mulla iski hetkellinen epävarmuus, kun näytti siltä, että Mörkö lähteekin kiertämään mua lähemmän siivekkeen ympäri, joten paniikissa koitin vaihtaa lennosta ohjaussuunnitelmaa (jota ei saisi IKINÄ tehdä) ja sen seurauksena Mörkö teki esteen takana koukkauksen ja hyppäsi sen takaisin päin, joten tuloksena HYL. Jos olisin pysynyt siinä alkuperäisessä suunnitelmassani juosta tekemään valssi hypyn vasempaan laitaan, olisi Mörkö todennäköisesti tullut ohjaukseen mukaan ihan hyvin ja virheeltä olisi vältytty. Että mitäs tästä taas opimme? :D

Hylyn jälkeen loppuosa radasta meni virheettömästi, eli nollarata jäi tuosta yhdestä hypystä kiinni. Peiliin katsomisen paikka siis, Mörkö kyllä osaa, kun vaan mie osaisin ohjata. Mutta hyvä mieli jäi tästäkin radasta, erityisesti puomista ja siitä, että kaikki rimat pysyi ylhäällä. Sitä en tiedä, että olisiko meidän aika riittänyt ihanneajan sisään (45 sekuntia) puhtaalla ratasuorituksella, mutta todennäköisesti ainakin melko lähelle oltaisiin päästy, kun nyt aikaa meni vähän päälle 47 sekuntia, vaikka hylkyhypyn takana tuli melkoiset kurvit.

http://youtu.be/zB05x2hu6TY

Harmi, että nyt meidän joukkueella oli tosiaan jo kaksi hylkyä alla, eli olimme ulkona joukkuekisasta.. Kaksi jäljellä olevaa koirakkoa kävivät kuitenkin myös juoksemassa omat osuutensa ja lopputulokseksi meidän joukkueelle saatiin hieno neljän hylkäyksen sarja. :) Kolmas koirakko hylkääntyi samalle hypylle kuin Mörkö (eivätkä muuten olleet ainoat, tuo osoittautui yllättävän haastavaksi kohdaksi monille) ja neljännen koirakon "kohtaloksi" koitui yhdessä kohtaa väärin muistettu rata. Mutta kokonaisuudessaan hyvät radat kaikilla ja huippua oli osallistua joukkuekisaan näiden koirakkojen kanssa!

Meidän oman ratasuorituksen jälkeen käytiin viemässä Mörkö kotiin ja itselleni vaihdoin samalla kuivat vaatteet päälle, jonka jälkeen lähdin takaisin kisapaikalle kannustamaan loppuja joukkutovereita ja muita tuttuja. Ja viihdyinkin paikan päällä loppuun saakka, eli kunnes joukkuekilpailun voittajat olivat selvillä. Oli aika hienoa! Ja vaikka kukaan tuttu ei palkintosijoille päässytkään, niin silti mulla meinasi katsomossa silmät kostua, kun mitalistit kuulutettiin kehään kunniakierrokselle Queenin "We are the champions" -biisin kertosäkeen soidessa taustalla.. :')

* * *

Sunnuntaina oli sitten vuorossa viikonlopun "Grande Finale", eli SM-yksilökilpailu, jonka vuoksi ollaan niitä nollatuloksia ja tuplanollaa metsästetty pitkin kevättä. Huiiii! Selkeästi aamulla omasta jännitystilasta huomasi, että pääkoppakin oli kovasti sitä mieltä, että nyt oli se viikonlopun ns. tärkein rata käsillä. Ja kotona oli myös pakko kuunnella Spotifystä Cheekin "Jippikayjei" tsemppifiilistä tuomaan. En mie mistään palkintosijoista todellakaan lähtenyt haaveilemaan siellä Suomen huippuagiliitäjien joukossa, mutta jo se, että meillä oli osallistumisoikeus tuonne yksilökisoihin, tuntui tosi hienolta! Ja toivoin vaan, että saisin pidettyä oman pään kasassa meidän suorituksen aikana, jotta voitaisiin Mörkön kanssa tehdä parhaamme.

Käytännössä päivä eteni niin, että ensin oli vuorossa hyppyrata, joka toimi niin sanottuna karsintaratana. Hyppyradan perusteella jokainen 0-tuloksen tehnyt tai (jos nollatuloksia ei tulisi riittävästi) 50 parasta tuloksen tehnyttä koirakkoa pääsisivät iltapäivän finaaliradalle, jolla ratkottiin yksilösuomenmestarit. Minien karsintaradan tuomaroi Mika Moilanen, jonka radoilla onkin Mörkön kanssa ehditty kevään aikana käydä juoksentelemassa kerran jos toisenkin. 

Mörkön kanssa kisasimme numerolla 91 ja olin mukana kolmannessa rataantutustumisryhmässä kymmenen aikoihin. Rata ei äkkiseltään vaikuttanut hirveän hankalalta, mutta tiesin etukäteen, että muutamat kohdat pitäisi ottaa tarkasti, jotta virheitä ei tulisi. Rimat olivat taas 35 sentissä, mutta tämä oli aika odotettavissa ja käsittääkseni yleensä SM-yksilökisoissa enemmän sääntö kuin poikkeus. Joukkuekisan perusteella olin nyt kuitenkin aika luottavaisin mielin sen suhteen, että kyllä ne rimat voi hyvinkin pysyä ylhäällä.

Radan ihanneaikaa en tiennyt ennalta (ja ehkä ihan hyvä niin, ettei tullut ylimääräisiä paineita), mutta sen verran tiesin, että vaatimus olisi todennäköisesti huomattavasti kovempi kuin 3-luokan kisoissa yleensä, kuten mestaruuskisoissa voinee odottaakin. Päätin kuitenkin, että Mörkön kanssa lähdetään ensisijaisesti tavoittelemaan virheetöntä rataa, mahdollisimman nopea aika sai luvan olla toissijainen juttu.

Rataantutustumisessa yritin miettiä meidän kevään agikisoja ja suunnitella omat ohjaukseni meille sopiviksi (aiemmista virheistä oppien). Alkusuoralla en mennyt hirveän kauas ottamaan Mörköä vastaan, koska muutamissa kisoissa se on vastaavassa tilanteessa törmännyt ekaan hyppyyn tai kaatanut pituuden viimeisen palikan. Nyt selvittiin alkusuorasta virheittä! Ekassa putkessa Mörköllä taisi hetkellisesti mennä tasapaino tai jotain, koska sillä meni siellä aikaa minun mielestä normaalia kauemmin. En mie yleensä ihan noin hyvin ehdi putken jälkeen persjättöjä tekemään.. :'D

Pujottelu oli suht haastavassa kulmassa edeltävään hyppyyn nähden, koska keppien linja oli hieman hyppysiivekkeen "takana" ja esteiden välinen etäisyys aika pieni. Vastaavanlainen kohta on meidän eteen sattunut muutamissakin eri kisoissa - ja molemmilla kerroilla ollaan siihen hyllytetty tavalla tai toisella. Mutta nyt kolmas kerta tuotti onneksi eri tuloksen ja sain ohjattua Mörkön kepeille oikein, vaikkakin pienesti varmistelemalla!

Kepeillä kieli keskellä suuta..Agism_03.jpg
Kuva: Elina Keto

Keppien jälkeiseltä hypyltä alkoi vauhtisuora, joka päättyi takaakiertohyppyyn. Olin suunnitellut siihen kohtaan japanilaista, mutta onneksi tajusin, että Mörkö meinasikin hypyltä irrota edessä olevaan sini-valkeaan putkeen ja rääkäisin oikaisukäskyn - jota Mörkö kerrankin noudatti! Yleensä se jonkun putkensuun lukittuaan vaan painelee sisään, vaikka mie heittäisin kärrynpyörää. :D Eli täpärä pelastus hylkäykseltä, mutta aikaa siihen meni..

Okseristakin selvittiin ilman rimojen roiskintaa ja sitten olikin enää oikeastaan loppukiemurat jäljellä. Muurin jälkeisen hypyn taakse Mörköllä tuli melko iso kurvi, mutta tällä kertaa en ruvennut kesken hypyn karjumaan kääntymiskäskyä, jottei rima tulisi alas (pitäisi opetella se _ennen_ hyppyä tiedottaminen vähän paremmin, mutta tuo tilanne ei ehkä ollut se paras hetki ruveta harjoittelemaan).

Kurvin kautta sain kuitenkin Mörkön taivutettua oikealle hypylle ja maaliin porskutettiin ilman ratavirheitä - kuten ehkä videon tuuletuksistakin voi päätellä! Ja melkein heti perään Tuija syöksyi jostain kentän laidalta mua halaamaan ja muitakin tuttuja siellä oli ollut meitä kannustamassa. Eikä mulla ollut tästä mitään tietoa ennakkoon. :')

Arvelin, ettei oltaisi päästy ihanneaikaan noiden muutamien hidastuskohtien vuoksi, mutta siitä olin oikeasti yllättynyt, miten pienestä se loppupeleissä jäi vaan kiinni - nimittäin PUOLI SEKUNTIA tuli yliaikaa! :D Jälkeenpäin kävin katsomassa radan etenemävaatimuksen ja se oli niinkin kova kuin 4,2 m/s (vertailun vuoksi: yleensä 3-luokan kisoissa vaatimuksena on ollut 3,5 - 3,9 m/s). Mörkön etenemä oli ollut 4,14 m/s, eli helposti olisi ihanneajan sisään päästy, jos muutama kurvi olisi jäänyt pienemmäksi tai esim. se ekassa putkessa sattunut hidastus olisi jäänyt pois. Aika siistiä! Vaikka toisaalta tietty harmittaa, että finaalipaikka meni noin pienesti ohi kuonon. Makseissa ja medeissä finaaliin olisi päässyt yliaikanollallakin, mutta mineissä puhtaita nollatuloksia kertyi kaikkiaan yli 80, joten yliaikatuloksilla ei finaaliradalle ollut asiaa.

Mutta yhtä kaikki me onnistuttiin tekemään agilityn SM-kisoissa puhdas rata ja onhan sekin jo hitsin hieno saavutus! Mulla pysyi hermot kasassa, eikä edes pahasti jännittänyt, kun sinne radalle saakka pääsin, vaan keskityin Mörköön ja meidän yhteistyöhön. Onnistuttiin jopa pääsemään sadan parhaan joukkoon, kun meidän lopullinen sijoitus oli 88/241!

Olen kyllä tosi ylpeä minusta ja Mörköstä! Mahtava kokemus päästä ensimmäistä kertaa arvokisoihin osallistumaan ja vieläpä maailman parhaan kisakaverin kanssa. <3 Meidät jo toivotettiin tervetulleeksi myös ensi vuoden SM-kisoihin Nastolaan Lahden kupeeseen, mutta ennen sitä pitänee ensin taas ne sitä varten vaadittavat tulokset onnistua keräämään.. :D

http://youtu.be/DlKrwuizAxA

Meidän radan ja jäähdyttelylenkin jälkeen Ari lähti Mörkön kanssa kotiin ja mie jäin loppupäiväksi kisapaikalle katsomaan loput karsintaratojen suoritukset ja tietenkin myös kaikkien säkäluokkien finaalit. Minien Jan Egil Eiden suunnittelema finaalirata oli sen näköinen, että pikkuisen olisi kyllä kutkutellut itselläkin päästä sitä kokeilemaan. Mutta hienoa oli olla katsojanakin ja jännittää muiden puolesta!

Mahtava viikonloppu kaiken kaikkiaan ja upeasti toimineet järjestelyt, ei voi kuin hattua nostaa Active Dogsin porukoille hienoista SM-kisoista!

Iloinen kisakaveri SM-karsintaradan jälkeen :)Agism_02.jpg