Mörkön kanssa ei olla kisattu tokossa sitten viime vuoden marraskuun, jolloin koe Animagi Areenalla ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla ja kotiinviemiseksi saimme toistaiseksi huonoimmat pisteemme uusilla säännöillä (114,50). Koe meni muistaakseni enemmän tai vähemmän haisteluksi ja muutenkin vähän sähläykseksi. Esim. nouto olisi ollut todella hyvä, mutta se meni nollille, kun Mörkö karkasi suorittamaan tehtävää ilman mun käskyä.. :D Tuomari Veijo Kinnunen kuitenkin tykkäsi Mörkön iloisuudesta ja tekemisen meiningistä (silloin, kun se keskittyi tekemään..) ja sanoi, että iloisuushan se pitäisi tokossakin olla tärkeintä. 

Itselle jäi kuitenkin tuon kokeen jälkeen vähän sellainen olo, että kenties olimme pitäneet tokossa yllä vähän turhankin tiivistä kisatahtia ja se alkoi näkyä sekä minussa, että ehkä Mörkössäkin jonkinlaisena turnausväsymyksenä. Olihan meillä siinä vaiheessa avoimessa luokassa takana jo yhdeksän koetta ja kisaamisen AVO:ssa olimme aloittaneet saman vuoden kesäkuussa, joka tarkoitti, että kokeita oli ollut kuluneen kesän ja syksyn aikana tiiviimmin kuin kerran kuukaudessa..

Eli tein tietoisen päätöksen pitää kisaamisessa vähän taukoa, jonka aikana yrittäisimme keskittyä treeneissä meidän ongelma-alueisiin. Ja huonona puolena tästä kisatauosta seurasi tietenkin se, että "vanha ystäväni" hillitön kisajännitys alkoi nostaa päätään heti, kun klikkasin maaliskuussa ilmoittautumissähköpostin Kannuksen tokokokeseen menemään.. Viimeinen viikko ennen koetta meni siihen, että öisin nukkumaan mennessä aloin miettiä tokoasioita, enkä saanut kunnolla unta. Yhtenä yönä jopa heräsin kesken kaiken painajaisunesta omaan huutooni. Ja mietin taas kerran, että onko tässä itsensä kiusaamisessa mitään järkeä! :D

Järjestä en tiedä, mutta joku koukuttavuus tässä täytyy olla, kun kerta toisensa jälkeen sitä jännittämisestä huolimatta hakeutuu kisaamaan.. Eli siellä sitä taas oltiin, minä ja Mörkö, tokokehän laidalla odottamassa omaa vuoroa. Koe pidettiin huhtikuun alussa Kannuksen Dogness-hallissa, jossa olemme aiemmin käyneet pariin otteeseen rally-tokokisoissa. Tuomarina kokeessa oli Allan Aula ja osallistujia avoimessa luokassa oli kaikkiaan kuusi.

Kisapaikalla jännitystä hieman lievensi, kun sai jutella muiden osallistujien kanssa. Mitä nyt pikkuisen hirvitti, kun meidän viereen paikallaistumiseen oli tulossa corgi. :D Mörköstä kun kaikki corgit on yleensä vähintään yhtä kiinnostavia kuin toiset göötit - varmaankin Nalasta ja kaverikoira-Jenistä johtuen.

Paikkis tehtiin kahdessa ryhmässä ja me olimme siinä jälkimmäisessä. Mörkö pääsi istuskelemaan corgin ja jämtlanninpystykorvan väliin. Ja hyvin istuikin, tuomarin mielestä ihan kympin arvoisesti! Vähän pää pyöriskeli ja kerran taisi kuono käydä maassa, mutta ei mitään levottomia paikallaan steppailuja tai ääntelyitä, eli olin tosi tyytyväinen!

Onnistuneen paikkiksen jälkeen karisi harteilta myös isoimmat jännitykset. Viereisen huoltoaseman vessaa piti kyllä käydä lainaamassa ennen meidän yksilöliikkeitä. :D Yksilöliikkeiden järjestys oli sekoitettu ja tämä tuntui ihan tervetulleelta vaihtelulta. Arvelin, että tämä erilainen järjestys saattaisi Mörkölle jopa toimia paremmin, kun heti alkuun ei olisi pitkää ja tylsää seuraamiskaaviota.

Ensimmäisenä yksilöliikkeenä oli seisominen seuraamisen yhteydessä. Tämä meni aika nappiin paitsi mun, niin myös tuomarin mielestä. 10 pistettä. :) 

Toisena liikkeenä oli kauko-ohjaus. Molemmissa istumisissa (varsinkin ekassa) Mörkö nousi väärällä tekniikalla ylös ja sen myötä nykäisi itseään eteenpäin, mutta tuomari sakotti tästä vain yhden pisteen. Liikkuri meinasi unohtaa näyttää meille jälkimmäisen maahanmenon kokonaan ja oli jo siirtymässä pois paikaltaan (jolloin Mörkö reagoi takana tapahtuvaan liikkeeseen ja käänsi huomionsa sinne). Onneksi se kuitenkin kääntyi pian takaisin minuun päin ja sain käskytettyä sen onnistuneesti maahan. 9 pistettä kaukoista.

Seuraavaksi oli vuorossa nouto. Mulla oli hyvin muistissa viime kokeen karkaaminen, joten yritin ehtiä ennen liikkeen alkua sanoa painokkaan "sivu"-käskyn muistutukseksi Mörkölle. Ja melko korkeasta vireestään huolimatta Mörkö malttoi tällä kertaa napottaa hyvin paikallaan ja vasta käskystä singahti kapulalle. Tuomari kommentoi, että kapulan palautus olisi voinut olla jopa vähän rauhallisempi, mutta mie olin vaan tosi mielissään, kun Mörkö toi kapulan vauhdilla ja pyöräytti itsensä hyvin perusasentoon perille saakka! Mörköllä kun on aiemmin tuo noudon perusasento meinannut jäädä vähän vajaaksi, niin tämä tuntuu mukavalta edistykseltä. Mie rähmäkäpälä olin vaan lähellä tiputtaa kapulan, kun otin sitä Mörköltä, mutta onneksi se kuitenkin pysyi hyppysissä. 10 pistettä. :)

Tässä vaiheessa olin aika iloisella mielellä - koehan oli alkanut meidän osalta vallan mallikkaasti. Noudon jälkeen vuorossa oli hyppy, jossa meillä ei yleensä ole Mörkön kanssa mitään ongelmia. Pahus vaan, kun en osannut ottaa huomioon sitä, että tällä kertaa hyppy oli suunnattu suoraan kehän sisäänmenoaukkoa kohti - tai en osannut ajatella, että siitä voisi koitua vaikeuksia. Käskystä Mörkö lähti tulemaan mua kohti, mutta päättikin juosta minusta ohi ja oli selvästi menossa kehän laitaa kohti. Liekö sen ajatuksissa siinti jo loppupalkka tai sitten kehäänmenoaukon tuntumaan kasatut agilityesteet, en tiedä.. Kiljaisin "MÖRKÖ" ja onneksi tämä riitti siihen, että Mörkö tuli takaisin mun luo ja perusasentoon. Tuomari ilmeisesti tulkitsi tämän liikekohtaisissa pisteissä vaan tuplakäskyksi ja saimme 8 pistettä. Mutta kylläpä harmitti, kun ei mulla käynyt mielen vieressäkään, että noin voisi käydä..

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä meni suoraan sanottuna ihan höpöksi. Mörkön huomio alkoi harhailla ja se meni maahan vasta toisella käskyllä. Pysyi sentään siellä makuulla sitten, mutta vähän turhankin hyvin, kun ei muka ekalla käskyllä noussut perusasentoonkaan (kehän laidalla oli vissiin jotain tosi kiintoisaa, kun sinne kovasti katseli)! No ajattelin tietenkin itse, että mitäpä tuosta, kun liike oli jo nollilla, joten annoin toisen käskyn ja liikautin vähän sormia ja se sentään tehosi. Yllätyinpä melkoisesti, kun tuomari antoikin liikkeestä meille 6 pistettä. No, tasapuolisuuden nimissä pisteitä sai myös meidän jälkeen suoritusvuorossa oleva koira, joka toisti tismalleen samat virheet kuin mekin, eli tuplakäsky sekä maahanmenoon, että perusasentoon. Tuomari taisi siinä todetakin, että kun kerran annoin samanlaisesta suorituksesta pisteitä edellisellekin, niin annan teillekin.. Eli vaikkei tuo pisteytys ihan kaikkien sääntöjen mukaan tainnut mennä, niin ainakin linja pysyi kaikille samana. :D

Luoksetulo meni ihan ok. Mitä nyt mulla hirveä nyökkäys käskyä antaessa, mutta tästä ei mun onneksi rokotettu pisteissä. Tuo Mörkön alkukiihdytys on kyllä huvittavan näköinen, kun sillä oikein pylly painuu kohti lattiaa. :D 10 pistettä.

Luoksarin jälkeen oli sitten vuorossa seuraaminen. Ajattelin, että luoksetulon jälkimainingeissa Mörköllä saattaisi olla seuraamiseen jopa ihan hyvä vire, mutta väärässäpä olin. Hajut vei ja Sanna vikisi.. Mörkön puolustukseksi tosin sanottava, että ei se todellakaan ollut ainoa koira tuolla hallissa, jonka nokka veti varsinkin tuolla alkupätkällä maahan kuin magneetti. Loppua kohden meno sentään edes vähän parani, mutta ei tuo kyllä hyvä suoritus ollut oikein mitenkään päin. 6 pistettä sentään saatiin, mutta nollakaan ei olisi tullut kovin isona yllärinä. :'D

Lähettäminen määrätylle paikalle (ruutu) meni nollille, kuten meillä on kaikissa kokeissa mennyt tähän asti. Treeniä treeniä lisää.. Vähän mua ehkä nauratti videota katsoessa, kun huomasin, että just sillä hetkellä, kun annan ekan käsimerkin, Mörkö kääntää päänsä eri suuntaan. Joo ihan ei oltu samalla kartalla tässä. x) Omaa peilikuvaakin piti Mörkön käydä vähän ihailemassa..

Loppuliikkeiden aikana Mörköllä oli kova hinku vähän joka välissä kääntää katsettaan sinne kehän laidalle. Ari arveli, että tämä todennäköisesti johtui siitä, että viimeinen koirakko tuli halliin jossain vaiheessa siinä meidän viimeisimpien liikkeiden aikana, kun muutoin siellä ei muita koiria paljon liikuskellut. Myös merkin kierrossa tämä näkyi, kun Mörkö ei noteerannut mun suullista käskyä kunnolla (vaikka polviakin vähän näköjään notkistin, köh). Käsimerkillä lähti kiertämään. Siinä vähän mielessäni maalailin, että noinkohan Mörkö jatkaa matkaa suoraan yleisön luo, mutta ei sentään.. :D 8 pistettä.

Kokonaisvaikutusta antaessaan tuomari harmitteli sitä karkausta, jonka Mörkö teki hypyllä ja sanoi, että ainoastaan siitä johtuen joutuu tiputtamaan kokonaisvaikutuksen seiskaan. Muuten olisi ollut 9 tai 10.

Kokonaistulokseksi saatiin 249 pistettä, eli vaan 7 pisteen päähän jäätiin I-tuloksesta. Käytännössä siis, jos se hyppy olisi mennyt normaalisti, olisi meidän pisteet riittänyt ykköseen. Oikeasti tosi harmittavan pienestä jäi kiinni, mutta minkäs teet. Oli tämä nyt joka tapauksessa meidän paras tulos uusilla säännöillä, joten jospa ne ykkösetkin joskus vielä osuisivat kohdalle.. Tällä II-tuloksella Mörkön ja mun sijoitus oli 2/6. :)

tokokoe_huhti2016.jpg

http://youtu.be/fw5fnqBTfZ4