Meillä elettiin reilu muutama viikko sitten pelottavia hetkiä.. Kaikki alkoi siitä, kun Jedi rupesi perjantaina alkuillasta oksentelemaan. No, se nyt ei yksistään ole kovin pelottavaa ja alkuun pistimmekin sen tyhjän mahan oksentelun piikkiin, koska Jedi aina silloin tällöin moista "harrastaa". Tyhjän mahan oksenteluun yleensä auttaa, kun antaa Jedille pienen määrän ruokaa, joten nakkasin koirille kouralliset nappulaa. Mutta ei mennyt montaa hetkeä, kun Jedi oksensi nappulat ulos. Sinnikkäästi se yritti muutaman kerran syödä kertaalleen nautitun välipalansa uudelleen, mutta kun nappulat eivät vain tahtoneet pysyä sisätiloissa, päädyin siivoamaan ne (mitä Mörkö ei ehtinyt imuroida) roskiin. Kokeilin myöhemmin illalla tarjota Jedille nappuloiden sijaan lihaa, mutta melko pian syömisen jälkeen sekin pulautettiin lattialle.

Eikä siinä vielä kaikki.. Jossain vaiheessa tajusin, että Jedillä ei pysynyt vesikään sisällä ja silloin mulla alkoi hälytyskellot soida ensimmäisen kerran. Koirat olivat nimittäin saaneet alkuviikosta rustoluut pitkästä aikaa rouskutettavaksi ja Jedi oli sen jälkeen seuraavana päivänä oksennellut. Oireilu kuitenkin helpotti itsekseen alle vuorokaudessa, joten olin olettanut, että siitä ei olisi seurannut mitään sen kummempaa. Nyt mulla kuitenkin nousi mieleen ajatus, että entä jos rustosta olikin joku isompi palanen päätynyt suolistoon ja aiheuttanut sinne tukoksen tai muita vaurioita..

Perjantain ja lauantain välinen yö meni katkonaisissa merkeissä. Nukuin sohvalla sen mitä nukuttua sain aina niissä väleissä, kun Jedi ei oksentanut ja nousin moppaamaan lattioita oksentamisen jälkeen. Jossain vaiheessa aamuyöstä tilanne vaikutti hetkellisesti hieman rauhoittuvan, mutta aamupäivästä tilanne taas meni huonommaksi, joten lähdimme eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa Jedi ei enää suostunut syömään vapaaehtoisesti mitään, vaikka normaalisti se on todella ahne. Vesi sille olisi kyllä kelvannut ja ulkona se olisi hotkinut lunta melkein pakonomaisesti, mutta näitä yritin vähän rajoittaa, koska kaikki tuli kuitenkin oksennuksena ulos.

Jedin vatsaontelosta otettiin röntgenkuvat, mutta niissä ei näkynytkään selkeää merkkiä suolitukoksesta. Odotin näkeväni röntgenkuvassa möllöttävän luuköntin tai vastaavaa, mutta ei. Kaasua suolistossa oli, mutta juuri muuta poikkeavaa ei näkynyt. Ehkä Jedin suolisto oli ärtynyt alkuviikosta syödystä rustosta ja tulehtunut? Päätettiin kokeilla, että menisivätkö oireet ohi pahoinvoinninestolääkkeellä (Cerenia), nesteytyksellä ja antibiootilla.

Nesteytyksen seurauksena niskanahan alle muodostuu melkoinen kamelinkyttyrä...

Oksentelu näyttikin hetkellisesti helpottavan, mutta ilo osoittautui ennenaikaiseksi. Alkuun Jedillä tuli vain muutama pikkupuklu, mutta iltaa myöten oksentelu taas paheni, vaikka pahoinvoinninestolääkkeen pitäisi vaikuttaa 24h ja periaatteessa blokata oksentaminen. Koska oksentaminen jatkui pahoinvoinninestolääkkeestä huolimatta, ei suolitukoksen mahdollisuutta sittenkään voitu poissulkea. 

Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni - jos mahdollista - vielä katkonaisemmissa merkeissä kuin edellinen. Odotin ja toivoin, että lääkkeet alkaisivat sittenkin vaikuttaa ja Jedin olo helpottaisi. Tarjosin Jedille vettä pieninä määrinä, jotta edes osa siitä ehtisi imeytyä ennen oksentamista. Torkuin sohvalla ja silitin Jediä, jolloin se rauhoittui nukkumaan pienissä pätkissä. Itkin ja pelkäsin, että entä jos Jedi ei selviäisikään tästä..

Sunnuntaina annoin Jedille toisen annoksen pahoinvoinninestolääkettä (pistoksena nahan alle) ja sen jälkeen yritin antaa suun kautta ruiskulla annoksen parafiiniöljyä, mutta turhaan. Se tuli miltein samantien oksennuksena ulos, joten lähdimme iltapäivällä uudestaan eläinlääkäriin, jossa otettiin kontrollikuvat ja nesteytettiin. Jedi oli kuin varjo normaalista itsestään. Koira, joka yleensä on iloinen, vilkas, äänekäs ja jopa rasittavuteen asti häslä, oli todella nuutunut ja hiljainen. Jotain kertonee sekin, että Jedistä on kerran aikaisemmin yritetty ottaa röntgenkuvia hereillä, eikä siitä tullut mitään, kun Jedi pelkäsi ja jännitti röntgenpöytää ja koneen pitämää ääntä niin kovasti, että ei sitä saanut millään pysymään paikallaan. Nyt röntgenkuvat saatiin sekä lauantaina että sunnuntaina otettua ongelmitta. Ainoastaan Jedin silmien huolestuneesta ilmeestä näki, että sitä jännitti tilanne, mutta se ei yrittänytkään liikkua tai säpsynyt koneen ääntä. 

Eikä normaali-Jedi ikinä olisi asettunut eläinlääkäriaseman lattialle makuulle (hyvä jos edes istumaan), mutta nyt se hetken aikaa istualtaan "pilkittyään" laittoi nukkumaan. Ihan epänormaalia ja niin sydäntäraastavaa.. Istuin Jedin vieressä lattialla ja seurasin sen hengitystä ja sydämenlyöntejä - peläten koko ajan, että ne yhtäkkiä lakkaisivat. 

Röntgenkuvat näyttivät melkolailla samanlaisilta kuin edellispäivänä otetut. Eläinlääkäri tunnusteli Jedin vatsan huolellisesti ja vatsanpeitteiden läpi tuntuikin vatsaontelossa jokin kova "pallukka". Kooltaan ehkä joitain senttejä, eli periaatteessa sen kokoinen köntti, jonka luulisi mahtuvan tulemaan suoliston läpi. Jedin oireet olivat kuitenkin jatkuneet jo niin monta päivää tukihoidosta huolimatta, että päädyttiin leikkaukseen.

Mulle leikkauspäätös oli helpotus, vaikka tiedostinkin samalla, että ei tämä episodi vielä ollut valmis. Nyt kuitenkin näytti siltä, että oireiden aiheuttaja oli todennäköisesti löydetty ja se piti enää saada pois koiraa kiusaamasta. Epätietoisuus on pahinta, kuten sanotaan. Mutta mikä ihme Jedin suolessa oikein oli? Luun tai ruston pala se ei voisi olla, koska niiden olisi pitänyt näkyä röntgenissä.

Eläinlääkäri leikkasi Jedin ohutsuolesta mustan palleron (joka haisi kuulemma ihan kuolemalta). Katsoin nykeröä lähempää ja en ollut uskoa silmiäni, kun tajusin mikä se on: KOKONAINEN KÄPY! Jedi on kyllä aina ollut kova poika kantamaan ja pureskelemaan keppejä ja risuja, mutta en muista, että se olisi koskaan - melkein 8-vuotisen elämänsä aikana - ollut kiinnostunut kävyistä! Siis näemmä ennen tätä.. Ei käynyt kyllä mielen vieressäkään, että syypää oireisiin voisi olla jokin tällainen..

Jedin ohutsuoli oli kävyn kohdalta ja n. 15-20cm matkalta sen vierestä todella ärtyneen näköinen ja turvoksissa, mutta kuolioon se ei onneksi ollut ehtinyt mennä, joten suolta ei tarvinut poistaa. Todennäköisesti suoliston toiminnan pitäisi palautua normaaliksi, mutta tottakai tämä varmuudella nähdään vasta ajan kanssa. Jedillä oli leikkauksen aikanakin valunut nestemäistä oksennusta suusta, mutta intubaatioputki (toivottavasti) esti sen päätymisen keuhkoihin.

Suolistotulehduksen vuoksi ja siltä varalta, että Jedi olisi kuitenkin onnistunut saamaan oksennusta henkitorveen (aspiraatiopneumonian = keuhkotulehduksen riski) Jedi saisi syödä kuurin antibioottia ja leikkauspäivän annos annettiin pistoksena. Lisäksi Jedi sai leikkauksen yhteydessä Primperania, jonka pitäisi edesauttaa suoliston toimintaa ja tietenkin kipulääkitystä.

Näillä "eväillä" kotiin toipumaan

Melko pian leikkauspöydältä päästyään Jedi alkoi hiljakseen heräillä. Tottakai se oli tokkurassa ja väsynyt, joten autoon se pääsi kantamalla, mutta kotipihassa Jedi oli jo sen verran "virkkuna", että se käveli itse rauhallisesti parkkipaikalta sisälle. Kotona laitoin Jedille paikan sohvan viereen lattialle ja peittelin sen viltillä. Pian kuitenkin huomasin, että Jedi alkoi vähän hytistä, joka voi olla merkki kivusta tai kylmästä. Laitoin Jedin päälle paksumman täkin ja peittojen alle muutamia lämpimällä vedellä täytettyjä limsapulloja, ja jonkin ajan kuluttua tärinä loppui. Rauhoituksessa eläimen ruumiinlämpö yleensä aina jonkin verran laskee ja tästä syystä lämpimänä pitäminen on tärkeää myös operaation jälkeen. Ja kylmä voi tulla, vaikka koiralla olisi paksukin turkki (kuten Jedillä).

Leikkauspäivän ilta meni Jedillä enimmäkseen nukkuessa. Kiinnitin itse heti huomiota siihen, että Jedin pakonomainen juomisentarve ja halu syödä ulkona lunta tuntui lakanneen leikkauksen jälkeen kuin seinään. Myöskään oksentelua ei enää operaation jälkeen ilmennyt kertaakaan, vaikka Jedi kävi muutaman kerran juomassa vettäkin, ja se tuntui todella, todella helpottavalta. Leikkauksen jälkeisenä yönä heräsin sohvalla joitain kertoja siihen, että Jedi lipoi voimakkaasti suupieliään ja tulkitsin tämän kielivän jonkinasteisesta närästyksestä. Ihmekös tuo jos mahalaukku ja ruokatorvi ovat ärtyneet, kun on niin monta päivää vaan oksentanut. Hommasimme seuraavana päivänä apteekista Antepsinia (ihmisten mahansuoja/närästyslääke) ja aloin antaa sitä Jedille puolikkaan tabletin (veteen liuotettuna) iltaisin ennen nukkumaan menoa ja se tuntui auttavan.

Maanantaiaamuun mennessä Jedin nukutuskrapula oli lusittu ja se tuli kohtuullisen reippaana mun mukana keittiöön. Tarjosin kokeeksi ruokalusikallisen toipilasruokaa - ja Jedi söi sen! Ensimmäisen kerran perjantaiyön jälkeen Jedi suostui syömään jotain vapaaehtoisesti. Eikä vain suostunut, vaan se HALUSI syödä! Ja voin kertoa, että se tuntui ihan mielettömän hienolta. Annoin muutaman lusikallisen ruokaa lisää ja sitten piti vähän itseä toppuutella, etten intoutuisi antamaan liikaa ruokaa kerralla. Tarkoitus olisi antaa Jedille evästä pieniä määriä useita kertoja päivässä, jotta suolisto saa aikaa toipua. Alkuvaiheessa Jedi saisi syödä helposti sulavia ja suolistoystävällisiä pateeruokia veteen sekoitettuna (+ Complivit-vitamiinilisää) ja takaisin omaan ruokaan palattaisiin pikkuhiljaa viikon-parin päästä, jos kaikki on siihen asti mennyt hyvin.

"Ookko ihan tosissaan, että Jedi saa TAAS ruokaa ja mää en mitään?"

Ruokahalun palautumisen jälkeen saimme vielä jännittää sitä, että miten Jedin suoli alkaisi toimia. Eli toisin sanoen odotimme ensimmäistä kakkaa kuin kuuta nousevaa. Ja itsenäisyyspäivän aamuna se sitten tapahtui: Jedi ulosti ensimmäisen kerran 4-5 päivään! Aamulla uloste oli vielä löysän puoleista ("vähän kuin mämmiä", oli Arin kuvaus ensituotoksesta), mutta myöhemmin samana päivänä Jedi tulosti jo melkeinpä normaalin näköisen pökäleen (tästä ei sentään ole kuvatodistetta, joten saatte käyttää mielikuvitusta). Helpotuksen huokaus! Erään kaverini sanoja lainaten: Suolitukoksen jälkeen sitä osaa olla paskasta iloinen.

Jedin toipuminen on sujunut leikkauksen jälkeen ihan uskomattoman nopeasti. Voin vaan kuvitella, että kuinka helpottavalta sen on täytynyt Jedistäkin tuntua, kun suolessa jäkittävä käpy saatiin viimein ulos. Muutamassa päivässä Jedi alkoi olla käytökseltään jo ihan oma mokeltava ja pikkuisen rasittavakin itsensä. Vaikka ei sitä Jedin vinkuvonkumista jaksaisikaan aina kuunnella, niin se kuitenkin kuuluu tuon koiran normaalikäytökseen, joten sekin oli tervetullut takaisin. :) Ulkona käytiin aluksi vain lyhyillä hihnakävelyillä (ihan jo senkin takia, että pakkasta oli välillä kovasti ja Jedin maha tietenkin leikkausta varten ajeltu kaljuksi). 

Nyt leikkauksesta on aikaa tasan kaksi viikkoa ja ollaan jo (säiden salliessa) käyty pidemmilläkin kävelyillä ja palattu melkein normaaliin ruokintaan. Tällä hetkellä Jedi saa vielä ruokaa pari kertaa päivässä, kun normaalisti mun koirat syövät vaan iltaisin. Olen myös pitänyt ruoka-annosten koon vielä vähän pienempänä ja antanut nappulaa suhteessa vähemmän kuin lihaa (lihan paremman sulavuuden vuoksi). Ruuan mukana annan kohtuu reilusti vettä, mutta se ei poikkea Jedin normaalista ruokinnasta mitenkään.

Jedi on ollut siinä mielessä todella helppo potilas, että lääkkeet ja muut tukihoitovalmisteet on sille helppo antaa, eikä se ole oikeastaan missään vaiheessa ollut leikkaushaavastaan kunnolla kiinnostunut. Joidenkin päivien kuluttua leikkauksesta haavaa ilmeisesti alkoi jossain määrin kutittaa, kun Jedi yritti jokusen kerran takajalalla rapsutella mahaansa. Tämä meni kuitenkin parissa päivässä ohi joko itsekseen tai sitten sen ansiosta, että laitoin haavaan pari kertaa päivässä Vetramil-hunajavoidetta. Kauluria olemme pitäneet Jedillä päässä varmuuden vuoksi lähinnä öisin ja työpäivien aikana, kun emme ole olleet sitä valvomassa. Leikkaushaava on parantunut tosi hyvin!

Ei kalja-, vaan kaljumaha

3 vuorokautta leikkauksesta:

1 viikko leikkauksesta:

2 viikkoa leikkauksesta:

"Taasko sää kuvvaat mun mahhaa?"

Ja näin vaikeaa Jedille on syöttää antibiootit...
http://youtu.be/09tlEgT4VDw

Tällä hetkellä näyttäisi siis kovasti siltä, että Jedi aikoo selviytyä käpyepisodistaan voittajana! Aika näyttää, että joudummeko jatkossa olemaan tarkempia esimerkiksi Jedin ruokavalion suhteen tai pitääkö meidän harkita metsälenkeillä kuonokoppaa vastaavien oravaleikkien välttämiseksi, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Tämä on kokonaisuudessaan toinen kerta, kun jouduin itse tekemisiin suolitukoksen kanssa omien lemmikkien edesottamusten vuoksi: vuosia, vuosia sitten leikkauspöydälle joutui nyt jo edesmennyt Nicky-fretti, joka oli itseään nuollessaan onnistunut pikkuhiljaa nielemään niin paljon karvoja, että ne olivat pakkautuneet suoleen pikkusormen kokoisiksi pötkylöiksi. Nickyn leikkasi sama eläinlääkäri kuin Jedin nyt ja muistan senkin toipuneet operaatiosta hyvin. Ei kyllä haittaisi yhtään, vaikka kolmatta suolitukosoperaatiota ei enää kohdalle osuisi ikinä, mutta sitähän ei voi tietää, kun näiden nelijalkaisten kanssa ollaan tekemisissä.. Mutta mennään päivä kerrallaan ja yritetään muistaa nauttia niistä päivistä ja hetkistä, kun kaikki on hyvin!

Kiitos kaikille meitä tsempanneille ja vertaistukea antaneille ihan älyttömän paljon! Olen oikeasti tosi liikuttunut siitä, miten monet kaverit ovat eläneet hengessä mukana, kun pelkäsin Jedin selviytymisen puolesta ja leikkauksen jälkeen on useat kyselleet Jedin vointia ja kuulumisia. Arvostan. <3