sunnuntai, 14. toukokuu 2017

Kun kulkee, niin kulkeekin sitten kunnolla!

Onpa mennyt jo monta kuukautta ilman blogipäivityksiä! Syytä kirjoitteluun kyllä olisi, mutta ei muka silti meinaa ehtiä tai saada aikaiseksi päivittää. Pitäisi varmaan opetella sellainen hyvin lyhyt ja ytimekäs kirjoitustyyli, niin ei menisi tekstien kanssa ajallisesti niin kauaa, mutta jotenkin se juttu lähtee aina rönsyilemään..

Mun ja Mörkön alkuvuosi agilityssä on ollut parilla sanalla sanoen aika mahtava. Teen varmaan ainakin joistain kisoista jossain kohtaa ihan omatkin postaukset, mutta nämä muutamat kuukaudet voisi tiivistää vaikkapa niin, että ollaan tehty vähintään yksi nollatulos melkein kaikissa virallisissa kisoissa, joihin ollaan osallistuttu. Jotain kertonee sekin, että meillä on jo tässä vaiheessa vuotta kasassa enemmän nollatuloksia kuin mitä saatiin koko viime vuoden aikana tehtyä yhteensä!

Homman kruunasi eiliset kisat Raahessa, jotka olivat myös meidän ekat ulkokisat tälle vuotta. Mehän Mörkön kanssa mentiin ja polkaistiin ulkokausi käyntiin ekalla radalla komiasti voittonollalla! Tämä oli meille nyt kolmas voittonolla peräkkäisistä kisoista ja neljäs voitto, kun Kokkolassa voitettiin huhtikuun kisoissa yksi rata vitosella.. ^^' 

Ikävä kyllä videota mulla ei ole Raahen ensimmäiseltä agiradalta ollenkaan, kun meidän videokamera oli jotain alkanut kenkkuilemaan sopivasti h-hetkellä. Harmittaa vähän, kun minusta eka rata oli kokonaisuutena parempi kuin päivän toinen agirata, mutta minkäs näille mahtaa. Tekniikka petti ja sen kanssa pitää vaan elää. :)

Mun omille jaloille tuo Raahen kentän pohja tuntui ekalla radalla vähän raskaalta juosta, mutta jälkeenpäin totesin, että se taisikin johtua enimmäkseen siitä, että en ollut syönyt mitään koko päivänä (koska alitajuinen kisajännitys) ja nämä kisat kuitenkin alkoivat minikolmosten osalta vasta kolmen jälkeen iltapäivällä, eikä aamusta.. Ekan radan jälkeen käveltiin jäähdyttelylenkki läheiselle kaupalle ja kummasti marjasmoothie ja pala suklaapatukkaa auttoivat, eikä juokseminen sen jälkeen tuntunut enää yhtään niin tahmealta.

Toisella radalla Mörkön puomin alasmeno näytti vähän turhan ilmavalta (ekalla radalla Mörkö pysähtyi kontaktille ok). En nähnyt, että nostiko tuomari kättä virheen merkiksi, joten jatkettiin matkaa. Ennen A-estettä olevaan putkeen ohjaus meni vähän toisin kuin olin suunnitellut, kun poispäinkäännös ei onnistunutkaan normaalisti, vaan siitä muotoutui lennossa joku persjätön tapainen. :'D Mutta ei virheitä siitä, joten matka jatkui ja ihan sujuvasti pötkittiin maaliin saakka.

Maalissa menin tietty ensimmäisenä kysymään Arilta, että nostiko tuomari kättä puomilla, eikä ollut nostanut, joten sehän oli sitten tuplanolla! Videolta jälkikäteen katsottuna Mörkön etutassut näyttäisi osuvan iiiihan puomin kontaktin alaosaan, joten oikein tuomari oli nähnyt, kun ei virhettä meille tuominnut. :) Tällä radalla sijoituimme toiseksi.

Sitten olikin enää hyppyrata jäljellä. Kuten olen tainnut tänne blogin puolellekin joskus kirjoittaa, niin meitä on tuntunut koko kolmosluokan ajan vaivaavan jonkinlainen hyppyratojen kirous. Joko ei onnistuta tekemään nollia hyppäreillä ollenkaan tai sitten kisaajamäärät on ollut niin pieniä, ettei meidän sijoituksilla sertejä ole irronnut (esim. pari viikkoa sitten olimme toisena 18 koirakon kisassa, eli pari koiraa lisää, niin serti olisi siirtynyt). Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.. :'D

Raahessakin oli sen verran vähän minikolmosia, että nolla ja voitto pitäisi osua kohdalle jos mieli sertin saada. Hyppyrata vaikutti rataprofiililtaan sellaiselta, että virheettömän suorituksen pitäisi ainakin teoriassa olla ihan mahdollinen, mutta mikään ei tietenkään ole itsestäänselvää - ei varsinkaan agilityssä. Ja kun nollan lisäksi pitäisi vielä saada se nopein aikakin..

Radalle mahtui mulla ja Mörköllä muutama jännempi kohta, mutta ei virheitä, eli nollatuloksella maaliin. Aika huikeaa, että olimme oikeasti tehneet triplanollan! Ollaan onnistuttu siinä vaan kerran aikaisemmin (vuonna 2015 Ylöjärvellä), joten mikään ihan pikkujuttu tämä ei meille ollut. 

Eikä siinä vielä kaikki.. Me nimittäin myös voitettiin se hyppyrata, joten eka HYPPYSERTI on kuin onkin todellisuutta! Ei oikein tahdo sanat riittää, mutta hienolta tuntuu. Ihan käsittämättömän hienolta! Nyt on kello saatu käyntiin sitä varten, että jos kaikki menee hyvin, niin vuoden päästä meillä on mahikset alkaa tavoitella hyppyvalion arvoa. Toki ennen sitä yritetään vielä se toinen mahdollinen sert-h saada jostain metsästettyä. No, aika näyttää, että kuin meidän käy. Nyt joka tapauksessa vähän rauhoitetaan kisatahtia ennen kesäkuun SM-kisoja. Toivottavasti saadaan pidettyä tämä hyvä kisafiilis ja tulostahti myös siellä arvokisoissa! :)

Näihin kuviin ja tunnelmiin. <3
SERT-H_01.jpg

"Miten sydämet toimii?
Tietääkö kukaan?
Kuinka ne toisena poimii,
saman rytminkö mukaan?"


(Anssi Kela - Miten sydämet toimii)

sunnuntai, 22. tammikuu 2017

Mörköstä FI AVA!

Ei tätä oikein vieläkään meinaa todeksi uskoa, mutta pakko kai se on, kun se kisakirjassakin lukee ihan mustaa valkoisella, eikä kukaan ole tullut mua vielä nipistämään hereille! Mun ensimmäinen tuplavaliokoiruus ja myös ensimmäinen joku-muu-kuin-näyttelyvalio on nyt tosiasia. <3

Kyllähän mie olen tästä päivästä haaveillut ja jopa ihan rehellisesti uskonutkin, että se viimeinen SERT-A vielä meidän kohdalle jossain kohtaa osuu. Mutta että näinkin lyhyen ajan (5kk) sisällä siitä, kun määräaika ekasta agisertistä tuli täyteen.. Ja vielä oman seuran kisoissa! On se viimeinen serti ehtinyt suht lähellä käydä jo useampaankin otteeseen, mutta jotenkin olen aina onnistunut radalla jotain pientä sössimään, jonka vuoksi se on lipsunut ohi kuonon.. Vaan ei tällä kertaa!

Me olimme Mörkön kanssa näissä kisoissa suoritusvuorossa melkein viimeisimpien joukossa, eikä tällä keskimmäisellä agiradalla ollut meidän vuoroon mennessä tullut vielä yhtään puhdasta nollatulosta. Kuuluttajakin muisti mainita, että serti olisi vielä jakamatta.. Että ei mitään suorituspaineita, pois ne minusta! :D Sanoin kyllä Mörkölle ääneen siinä lähtövuoroa odotellessa, että tehtäisiinkö nyt nolla, mutta rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että niin olen sanonut aika monta kertaa ennenkin, eikä se silti aina ole johtanut toivottuun lopputulokseen.. x)

Eikä tältäkään radalta kyllä jännitystä puuttunut, kun Mörkö mm. karkasi lähdöstä, jonka vuoksi mun ohjaus meni uusiksi heti kakkosesteen jälkeen. Mutta onneksi, ONNEKSI mun hätäkorjausliike (valssi muuttuikin joksikin sylkkärin tapaiseksi) toimi ja esteet tuli suoritettua oikeassa järjestyksessä, vaikka aikaa melkoisesti tuhrautuikin.. Puomin alasmenolla Mörkö ei pysähtynyt, mutta näin kuitenkin sivusilmällä, että se osui kontaktille hyvin. Oletin, että joutuisimme nyt jossain määrin juoksemaan aikaa vastaan, kun radan alussa oli mennyt hukkaan arvokkaita sekunteja. Tällä radalla oli tullut jonkin verran virheitä siitä, että koirat juoksivat putkista ohi tai väärille esteille, joten yritin kuitenkin muistaa kaikessa kiireessä katsoa, että tein putkiin lähetykset kunnolla. 

Keinun kontakti näytti mun vinkkelistä vähän ilmavalta (videolta jälkikäteen tarkistin, että etutassut osui!), mutta en ehtinyt siinä nähdä, että nostiko tuomari kättä virheen merkiksi vai ei.. Ja vähän sama fiilis tuli A-esteellä. Mutta ei auttanut siinä kohtaa märehtiä, vaan nyt juostaisiin Mörkön kanssa loppuun saakka ja ihmettelisin tulosta sitten jälkikäteen.

Maaliin tullessamme en kuullut yleistöstä mitään vinkkiä (esim. taputuksia) siitä, että mikä meidän tulos oli ollut, joten arvelin, että ei se varmaan sitten ollut nolla. Mutta Ari sanoi, että ei hän ainakaan nähnyt, että tuomari olisi virheitä meille antanut. No oliko radan alkuun sitten tuhlautunut niin paljon aikaa, että ei päästy ihanneaikaan? Piinaavan pitkät sekunnit kuluivat, kun odotin kuuluttajan julistavan viimeisen tuomion.. Ja puhdas nollatulos se sittenkin oli ja sillä hetkellä mentiin kärkipaikalle!

Koirakoita oli meidän jälkeen vielä neljä jäljellä, joten käytännössä kaikki oli yhä mahdollista ja tästä syystä yritin sulkea pois mielestä sen ajatuksen, että nyt oltiin tosi lähellä sertiä. Neljänneksi viimeinen koira hylkääntyi, kolmanneksi viimeinen teki yliaikanollan.. Toiseksi viimeinen koirakko teki puhtaan nollaradan ja meitä nopeammalla ajalla meni ykköspaikalle. Kyseessä oli kuitenkin tuttu koira ja muistelin, että se ei voisi sertiä ottaa vastaan, joten 2. sijakin kelpaisi mulle paremmin kuin hyvin, kun osallistujia radalla oli kaikkiaan 24 eli serti siirtyisi. Viimeinen koira siis ratkaisisi tilanteen.. Heille tuli tulokseksi 10, eli kakkossija oli kuin olikin mun ja Mörkön!

Ensimmäiseksi piti tietenkin juosta Miialta varmistamaan, että muistinko oikein, että hänen koirallaan jo olisi agivalioon vaadittavat sertit kasassa. Sydän jätti varmaan pari lyöntiä väliin, kun Miia vastasikin, että ei hänen koiransa vielä ole valio... MUTTA kaksi sertiä heillä on ja määräaika ekasta sertistä tulee täyteen helmikuussa! Eli kaiken järjen mukaan serti siis siirtyisi Mörkölle.. Vaan enhän mie sitä voinut uskoa todeksi ennen kuin kävin varmistamassa asian tulostoimituksesta. "Kyllä, te valioiduitte", sain sieltä vastaukseksi ja siitä se leijailu sitten lähti..

Valiovarmistuksen saatuani uskalsin jo uskoa asian olevan totta ja laitoin viestiä Mörkön kasvattajalle ja Tuija heti perään soittikin onnittelupuhelun. Myös kanssakisaajilta sateli onnitteluita ja halauksia. Ja mulla oli ihan uskomattoman huikea fiilis! Ja on yhä edelleenkin. Olen aika varma, että näillä endorfiinipöllyillä leijaillaan vielä piiiiiiiitkään.. :) Niin ja tämän aginollan myötähän meillä on nyt myös kasassa vaadittavat tulokset ensi kesän SM-kisoihin Lappeenrantaan!

Niillä päivän kahdella muulla radalla tehtiin jokuset kiellot ja rimantiputukset, mutta mitäs pienistä.. Kivoja ja mukavasti rullaavia ratoja olivat nekin ja ekalla agiradalla Mörkö myös teki ehkä onnistuneimman kisapuominsa koskaan! Hyppyrata oli vuorossa valioradan jälkeen ja se tuntui kieltämättä menevän melkein kuin jossain pöljässä saippuankuplassa sisäinen hymy idioottivirneessä.. :D

Uunituore Suomen agilityvalio
M%C3%B6rk%C3%B6_AVA220117.jpg

perjantai, 30. joulukuu 2016

Ihanan kallis koiraharrastus?

Sanotaan, että koiranpito on kallista, mutta kuinka paljon se oikeastaan maksaa? Minultakin on jokusen kerran kysytty, että paljonko rahaa mulla menee koiriin esim. kuukaudessa tai minkä verran maksaa kolmen koiran ruokkiminen. Enkä ole oikein osannut vastata siihen mitään kovin tarkkaa, joten päätin mielenkiinnosta ottaa asiasta selvää: vuoden 2016 alusta lähtien aloin kirjata ylös kaikki koiriin liittyvät kulut. Ja nyt vuosi alkaa olla lopuillaan, joten oli aika siirtää kertyneet euromäärät mun punaisesta muistikirjasta tietokoneelle Excel-taulukkoon ja ruveta ynnäilemään.. 

Yhteenveto2015-26.jpg

Kokonaissumman lisäksi minua kiinnosti myös se, että miten iso osa rahoista oli mennyt mihinkin "kategoriaan", jotka käytännössä jaottelin näin: harrastuskulut (esim. treeni- ja hallimaksut); kilpailumaksut (agility-, toko- ja rally-tokokilpailut, sekä näyttelyt); ruoka ja ravintolisät; herkut, treeninamit ja puruluut; eläinlääkärikulut ja lääkkeet; tarvikkeet ja lelut; koirayhdistysten jäsenmaksut, sekä muut kulut (esim. yhden koiralehden tilaus, jota en tilaisi ellen omistaisi koiria).

Laskelmasta puuttuvat esim. bensakulut kisapaikoille ja hotelliyöt harrastusreissuilla. Suurin osa meidän kisamatkoista on ollut päiväreissuja, mutta jos oikein laskin, niin hotelliöitä on kertynyt kuluneen vuoden aikana yhteensä kuusi, eli siitä voi halutessaan jotain suuntaa laskea niille. Bensakulujen suuruudesta mulla ei valitettavasti ole mitään käryä.. 

Yhteenveto2015-18.jpg

Tällaiselta mun koiramenot vuodelta 2016 näyttää:

  • Ruoka ja ravintolisät 677,69€
  • Herkut, treeninamit ja puruluut 221,10€
  • Tarvikkeet ja lelut 274,66€
  • Eläinlääkärikulut ja lääkkeet 549,73€
  • Harrastuskulut 765€
  • Kilpailumaksut (sis. agilitylisenssin) 1661,10€
  • Koirayhdistysten jäsenmaksut 108€
  • Muut 58€

YHTEENSÄ: 4315,28€

Onko tuo sitten paljon vai vähän? Arin mielestä summa oli isohko, mie taas olisin kuvitellut, että se olisi voinut olla isompikin.. :D Sellainen kohtuu kulunut fraasi lienee, että kyllähän tuolla rahalla vissiin muutaman ulkomaanmatkan olisi kustantanut (ehkä, en ole ihan varma, että mitä sellaiset yleensä maksaa), mutta toisaalta jokainenhan käyttää rahansa ja aikansa siihen, mikä tuntuu itsestä mielekkäältä. :) En usko, että ainakaan kovin moni harrastava koiraihminen tuota summaa hirveästi kauhistelee? Joidenkin mielestä se saattaa kaiketi tuntua jopa kohtuu pieneltä rahamäärältä, koska tiedän, että on olemassa paljon mua aktiivisempiakin treenaajia/kisaajia/näyttelyissä kävijöitä. Tai sitten niitä, joilla on enemmän koiria kuin mulla tai koirat ovat isompia, jolloin ne myös esim. syövät enemmän.

Koiramenot2016.jpg

Se ei tullut yllätyksenä, että eniten rahaa mulla on palanut harrastuksiin joko treenien tai kisojen muodossa. Vuonna 2016 treenasin ohjatusti ja kisasin lähinnä Mörkön kanssa, joten tähän puoleen saisi varmasti menemään vielä paljon enemmänkin rahaa, jos aktiivisia kisakoiria olisi useampi. Agilitykisoihin on mennyt kilpailumaksuista leijonanosa (yli 1000€), mutta onpa siihen määrään mahtunut melkoisen monta starttiakin (nopealla laskutoimituksella n. 70). Näyttelyilmoittautumisiin rahaa meni reilu 224€, mutta näyttelyitä oli meillä koko vuotena vain viisi (joista yhteen olin ilmoittanut kaikki kolme koiraa). Rallytoko- ja tokoilmoittautumisiin meni suunnilleen saman verran rahaa kuin näyttelyihinkin, mutta näistä otin itselle muutaman kisamaksun verran persnettoa, koska jouduin kahdet kisat perumaan Jedin suolitukosepisodin vuoksi, enkä saanut niistä rahoja takaisin.

Treenimaksujen osalta vuosi 2016 taisi olla kohtuu maltillinen, koska ohjattuja treenejä mulla on ollut vähemmän kuin aiemmin. Agilitytreeneissä kävimme Mörkön kanssa vain kevätkauden ja nyt syksyn ja alkutalven aikana mulla on ollut vain yhdet ohjatut treenit viikossa (rally-tokoa). Keväällä ja alkukesästä kalenterissa oli myös tokoa, mutta sekin on sittemmin jäänyt tauolle.

Yl%C3%B6j%C3%A4rvi_tripla01.jpg

Koirien kurkusta alas erinäisten syötävien muodossa meni pienempi summa kuin olin ajatellut, kaikkineen n. 900€. Ja tässä on siis mukana kaikki kuivamuonasta (n. 400€) treeninameihin ja muihin herkkuihin, puruluihin ja lihaan. Tuo kokonaissumma jaettuna kolmelle koiralle tekee n. 300€/koira/vuosi, eli kuukautta kohti n. 25€/koira tai 75€ yhteensä kaikilta kolmelta. Ei minusta mitenkään mahdoton summa. Toki tätä hieman saattaa vääristää esim. se, että muistaakseni sain jokusen ruokasäkin vuoden aikana ilmaiseksi ja pakasteessa oli lihoja jonkin verran valmiiksi. Mutta eiköhän tuo suuntaa anna kuitenkin. 

Tarvikkeita koirille ostelin näemmä vuoden aikana aika kohtuullisesti. Kallein yksittäinen hankinta taisi olla Emmi-Pet-ultraäänihammasharja (joka ei ole ainakaan toistaiseksi osoittautunut hintansa arvoiseksi). Sen lisäksi piti uusia muutama talutushihna ja namitasku, kun aiemmat hajoili. Punkkipihdit ostin kesäksi ja vilkkuvaloja talveksi. Yhden koiranpedin hommasin alennuksesta. Leluja taisin ostaa lähinnä joululahjaksi.

Eläinlääkäriin mulla meni tänä vuonna ehkä enemmän rahaa kuin keskimäärin yleensä, koskapa Jedin suolitukosleikkaus lääkkeineen sattui tuohon loppuvuodelle. Koirien säästötilin sisältöön ei ole silti tarvinut tänä(kään) vuonna kajota, joten "plussan puolella" ollaan siinä mielessä.

Yhteenveto2015-20.jpg

Summa summarum. Koiranpitoon saa siis kulutettua vuositasolla melkoisesti euroja. Paljon on tietenkin vaikutusta sillä, että mitä kaikkea koiralleen tai koirilleen haluaa ostaa ja mitä harrastaa. Mutta vaikka en esimerkiksi itse olisi käyttänyt vuoden aikana euroakaan harrastuksiin, kulujen suhteen puhuttaisiin silti reilusti nelinumeroisesta summasta. Huonolla tuurilla kokonaiskulut saattavat pompsahtaa isostikin, mikäli koira esimerkiksi sairastuu vakavasti. Ei siis ole yhtään liioiteltua varautua tällaisiin yllättäviin kuluihin jo ennalta. Monissa muissa asioissa onkin sitten varmasti mahdollista halutessaan säästää, kunhan koiran hyvinvoinnin kannalta oleelliset asiat tulee kuitenkin huolehdittua asianmukaisesti. 

Mie taidan uteliaisuudesta jatkaa tätä koirakulujen seurantaa ensi vuonnakin, jotta saan "dataa" siitä, kuinka paljon kulut voivat poiketa eri vuosina ja mitkä kaikki asiat tähän vaikuttavat. Ehkä tulevan vuoden seurantaan yritän ottaa mukaan myös ne bensakulut ainakin jossain mittakaavassa.

Jos joku muukin on innostunut tai innostuu tällaisesta "rojektista", niin mulle saa laittaa linkkiä yhteenvedoista! :) Ei ole tarkoitus lietsoa mitään "kuka on käyttänyt koiriinsa eniten rahaa" -kilpailua, mutta olisi hauska silti nähdä, että kuinka isoja eroja näissä voi vuositasolla (tai kuukausitasolla) olla eri ihmisillä ja kuinka paljon tähän vaikuttaa esim. koirien koko, rotu, lukumäärä, harrastukset ja terveydentila.

Yhteenveto2015-7.jpg

sunnuntai, 18. joulukuu 2016

Jedin selviytymiskamppailu

Meillä elettiin reilu muutama viikko sitten pelottavia hetkiä.. Kaikki alkoi siitä, kun Jedi rupesi perjantaina alkuillasta oksentelemaan. No, se nyt ei yksistään ole kovin pelottavaa ja alkuun pistimmekin sen tyhjän mahan oksentelun piikkiin, koska Jedi aina silloin tällöin moista "harrastaa". Tyhjän mahan oksenteluun yleensä auttaa, kun antaa Jedille pienen määrän ruokaa, joten nakkasin koirille kouralliset nappulaa. Mutta ei mennyt montaa hetkeä, kun Jedi oksensi nappulat ulos. Sinnikkäästi se yritti muutaman kerran syödä kertaalleen nautitun välipalansa uudelleen, mutta kun nappulat eivät vain tahtoneet pysyä sisätiloissa, päädyin siivoamaan ne (mitä Mörkö ei ehtinyt imuroida) roskiin. Kokeilin myöhemmin illalla tarjota Jedille nappuloiden sijaan lihaa, mutta melko pian syömisen jälkeen sekin pulautettiin lattialle.

Eikä siinä vielä kaikki.. Jossain vaiheessa tajusin, että Jedillä ei pysynyt vesikään sisällä ja silloin mulla alkoi hälytyskellot soida ensimmäisen kerran. Koirat olivat nimittäin saaneet alkuviikosta rustoluut pitkästä aikaa rouskutettavaksi ja Jedi oli sen jälkeen seuraavana päivänä oksennellut. Oireilu kuitenkin helpotti itsekseen alle vuorokaudessa, joten olin olettanut, että siitä ei olisi seurannut mitään sen kummempaa. Nyt mulla kuitenkin nousi mieleen ajatus, että entä jos rustosta olikin joku isompi palanen päätynyt suolistoon ja aiheuttanut sinne tukoksen tai muita vaurioita..

Suolitukos01.jpg

Perjantain ja lauantain välinen yö meni katkonaisissa merkeissä. Nukuin sohvalla sen mitä nukuttua sain aina niissä väleissä, kun Jedi ei oksentanut ja nousin moppaamaan lattioita oksentamisen jälkeen. Jossain vaiheessa aamuyöstä tilanne vaikutti hetkellisesti hieman rauhoittuvan, mutta aamupäivästä tilanne taas meni huonommaksi, joten lähdimme eläinlääkäriin. Tässä vaiheessa Jedi ei enää suostunut syömään vapaaehtoisesti mitään, vaikka normaalisti se on todella ahne. Vesi sille olisi kyllä kelvannut ja ulkona se olisi hotkinut lunta melkein pakonomaisesti, mutta näitä yritin vähän rajoittaa, koska kaikki tuli kuitenkin oksennuksena ulos.

Jedin vatsaontelosta otettiin röntgenkuvat, mutta niissä ei näkynytkään selkeää merkkiä suolitukoksesta. Odotin näkeväni röntgenkuvassa möllöttävän luuköntin tai vastaavaa, mutta ei. Kaasua suolistossa oli, mutta juuri muuta poikkeavaa ei näkynyt. Ehkä Jedin suolisto oli ärtynyt alkuviikosta syödystä rustosta ja tulehtunut? Päätettiin kokeilla, että menisivätkö oireet ohi pahoinvoinninestolääkkeellä (Cerenia), nesteytyksellä ja antibiootilla.

Nesteytyksen seurauksena niskanahan alle muodostuu melkoinen kamelinkyttyrä...
Suolitukos02.jpg

Oksentelu näyttikin hetkellisesti helpottavan, mutta ilo osoittautui ennenaikaiseksi. Alkuun Jedillä tuli vain muutama pikkupuklu, mutta iltaa myöten oksentelu taas paheni, vaikka pahoinvoinninestolääkkeen pitäisi vaikuttaa 24h ja periaatteessa blokata oksentaminen. Koska oksentaminen jatkui pahoinvoinninestolääkkeestä huolimatta, ei suolitukoksen mahdollisuutta sittenkään voitu poissulkea. 

Lauantain ja sunnuntain välinen yö meni - jos mahdollista - vielä katkonaisemmissa merkeissä kuin edellinen. Odotin ja toivoin, että lääkkeet alkaisivat sittenkin vaikuttaa ja Jedin olo helpottaisi. Tarjosin Jedille vettä pieninä määrinä, jotta edes osa siitä ehtisi imeytyä ennen oksentamista. Torkuin sohvalla ja silitin Jediä, jolloin se rauhoittui nukkumaan pienissä pätkissä. Itkin ja pelkäsin, että entä jos Jedi ei selviäisikään tästä..

Suolitukos03.jpg

Sunnuntaina annoin Jedille toisen annoksen pahoinvoinninestolääkettä (pistoksena nahan alle) ja sen jälkeen yritin antaa suun kautta ruiskulla annoksen parafiiniöljyä, mutta turhaan. Se tuli miltein samantien oksennuksena ulos, joten lähdimme iltapäivällä uudestaan eläinlääkäriin, jossa otettiin kontrollikuvat ja nesteytettiin. Jedi oli kuin varjo normaalista itsestään. Koira, joka yleensä on iloinen, vilkas, äänekäs ja jopa rasittavuteen asti häslä, oli todella nuutunut ja hiljainen. Jotain kertonee sekin, että Jedistä on kerran aikaisemmin yritetty ottaa röntgenkuvia hereillä, eikä siitä tullut mitään, kun Jedi pelkäsi ja jännitti röntgenpöytää ja koneen pitämää ääntä niin kovasti, että ei sitä saanut millään pysymään paikallaan. Nyt röntgenkuvat saatiin sekä lauantaina että sunnuntaina otettua ongelmitta. Ainoastaan Jedin silmien huolestuneesta ilmeestä näki, että sitä jännitti tilanne, mutta se ei yrittänytkään liikkua tai säpsynyt koneen ääntä. 

Eikä normaali-Jedi ikinä olisi asettunut eläinlääkäriaseman lattialle makuulle (hyvä jos edes istumaan), mutta nyt se hetken aikaa istualtaan "pilkittyään" laittoi nukkumaan. Ihan epänormaalia ja niin sydäntäraastavaa.. Istuin Jedin vieressä lattialla ja seurasin sen hengitystä ja sydämenlyöntejä - peläten koko ajan, että ne yhtäkkiä lakkaisivat. 

Suolitukos19.jpg

Suolitukos05.jpg

Röntgenkuvat näyttivät melkolailla samanlaisilta kuin edellispäivänä otetut. Eläinlääkäri tunnusteli Jedin vatsan huolellisesti ja vatsanpeitteiden läpi tuntuikin vatsaontelossa jokin kova "pallukka". Kooltaan ehkä joitain senttejä, eli periaatteessa sen kokoinen köntti, jonka luulisi mahtuvan tulemaan suoliston läpi. Jedin oireet olivat kuitenkin jatkuneet jo niin monta päivää tukihoidosta huolimatta, että päädyttiin leikkaukseen.

Mulle leikkauspäätös oli helpotus, vaikka tiedostinkin samalla, että ei tämä episodi vielä ollut valmis. Nyt kuitenkin näytti siltä, että oireiden aiheuttaja oli todennäköisesti löydetty ja se piti enää saada pois koiraa kiusaamasta. Epätietoisuus on pahinta, kuten sanotaan. Mutta mikä ihme Jedin suolessa oikein oli? Luun tai ruston pala se ei voisi olla, koska niiden olisi pitänyt näkyä röntgenissä.

Eläinlääkäri leikkasi Jedin ohutsuolesta mustan palleron (joka haisi kuulemma ihan kuolemalta). Katsoin nykeröä lähempää ja en ollut uskoa silmiäni, kun tajusin mikä se on: KOKONAINEN KÄPY! Jedi on kyllä aina ollut kova poika kantamaan ja pureskelemaan keppejä ja risuja, mutta en muista, että se olisi koskaan - melkein 8-vuotisen elämänsä aikana - ollut kiinnostunut kävyistä! Siis näemmä ennen tätä.. Ei käynyt kyllä mielen vieressäkään, että syypää oireisiin voisi olla jokin tällainen..

Suolitukos06b.jpg

Jedin ohutsuoli oli kävyn kohdalta ja n. 15-20cm matkalta sen vierestä todella ärtyneen näköinen ja turvoksissa, mutta kuolioon se ei onneksi ollut ehtinyt mennä, joten suolta ei tarvinut poistaa. Todennäköisesti suoliston toiminnan pitäisi palautua normaaliksi, mutta tottakai tämä varmuudella nähdään vasta ajan kanssa. Jedillä oli leikkauksen aikanakin valunut nestemäistä oksennusta suusta, mutta intubaatioputki (toivottavasti) esti sen päätymisen keuhkoihin.

Suolistotulehduksen vuoksi ja siltä varalta, että Jedi olisi kuitenkin onnistunut saamaan oksennusta henkitorveen (aspiraatiopneumonian = keuhkotulehduksen riski) Jedi saisi syödä kuurin antibioottia ja leikkauspäivän annos annettiin pistoksena. Lisäksi Jedi sai leikkauksen yhteydessä Primperania, jonka pitäisi edesauttaa suoliston toimintaa ja tietenkin kipulääkitystä.

Näillä "eväillä" kotiin toipumaan
Suolitukos10.jpg

Melko pian leikkauspöydältä päästyään Jedi alkoi hiljakseen heräillä. Tottakai se oli tokkurassa ja väsynyt, joten autoon se pääsi kantamalla, mutta kotipihassa Jedi oli jo sen verran "virkkuna", että se käveli itse rauhallisesti parkkipaikalta sisälle. Kotona laitoin Jedille paikan sohvan viereen lattialle ja peittelin sen viltillä. Pian kuitenkin huomasin, että Jedi alkoi vähän hytistä, joka voi olla merkki kivusta tai kylmästä. Laitoin Jedin päälle paksumman täkin ja peittojen alle muutamia lämpimällä vedellä täytettyjä limsapulloja, ja jonkin ajan kuluttua tärinä loppui. Rauhoituksessa eläimen ruumiinlämpö yleensä aina jonkin verran laskee ja tästä syystä lämpimänä pitäminen on tärkeää myös operaation jälkeen. Ja kylmä voi tulla, vaikka koiralla olisi paksukin turkki (kuten Jedillä).

Leikkauspäivän ilta meni Jedillä enimmäkseen nukkuessa. Kiinnitin itse heti huomiota siihen, että Jedin pakonomainen juomisentarve ja halu syödä ulkona lunta tuntui lakanneen leikkauksen jälkeen kuin seinään. Myöskään oksentelua ei enää operaation jälkeen ilmennyt kertaakaan, vaikka Jedi kävi muutaman kerran juomassa vettäkin, ja se tuntui todella, todella helpottavalta. Leikkauksen jälkeisenä yönä heräsin sohvalla joitain kertoja siihen, että Jedi lipoi voimakkaasti suupieliään ja tulkitsin tämän kielivän jonkinasteisesta närästyksestä. Ihmekös tuo jos mahalaukku ja ruokatorvi ovat ärtyneet, kun on niin monta päivää vaan oksentanut. Hommasimme seuraavana päivänä apteekista Antepsinia (ihmisten mahansuoja/närästyslääke) ja aloin antaa sitä Jedille puolikkaan tabletin (veteen liuotettuna) iltaisin ennen nukkumaan menoa ja se tuntui auttavan.

Suolitukos08.jpg

Suolitukos09.jpg

Maanantaiaamuun mennessä Jedin nukutuskrapula oli lusittu ja se tuli kohtuullisen reippaana mun mukana keittiöön. Tarjosin kokeeksi ruokalusikallisen toipilasruokaa - ja Jedi söi sen! Ensimmäisen kerran perjantaiyön jälkeen Jedi suostui syömään jotain vapaaehtoisesti. Eikä vain suostunut, vaan se HALUSI syödä! Ja voin kertoa, että se tuntui ihan mielettömän hienolta. Annoin muutaman lusikallisen ruokaa lisää ja sitten piti vähän itseä toppuutella, etten intoutuisi antamaan liikaa ruokaa kerralla. Tarkoitus olisi antaa Jedille evästä pieniä määriä useita kertoja päivässä, jotta suolisto saa aikaa toipua. Alkuvaiheessa Jedi saisi syödä helposti sulavia ja suolistoystävällisiä pateeruokia veteen sekoitettuna (+ Complivit-vitamiinilisää) ja takaisin omaan ruokaan palattaisiin pikkuhiljaa viikon-parin päästä, jos kaikki on siihen asti mennyt hyvin.

"Ookko ihan tosissaan, että Jedi saa TAAS ruokaa ja mää en mitään?"
Suolitukos14.jpg

Ruokahalun palautumisen jälkeen saimme vielä jännittää sitä, että miten Jedin suoli alkaisi toimia. Eli toisin sanoen odotimme ensimmäistä kakkaa kuin kuuta nousevaa. Ja itsenäisyyspäivän aamuna se sitten tapahtui: Jedi ulosti ensimmäisen kerran 4-5 päivään! Aamulla uloste oli vielä löysän puoleista ("vähän kuin mämmiä", oli Arin kuvaus ensituotoksesta), mutta myöhemmin samana päivänä Jedi tulosti jo melkeinpä normaalin näköisen pökäleen (tästä ei sentään ole kuvatodistetta, joten saatte käyttää mielikuvitusta). Helpotuksen huokaus! Erään kaverini sanoja lainaten: Suolitukoksen jälkeen sitä osaa olla paskasta iloinen.

Jedin toipuminen on sujunut leikkauksen jälkeen ihan uskomattoman nopeasti. Voin vaan kuvitella, että kuinka helpottavalta sen on täytynyt Jedistäkin tuntua, kun suolessa jäkittävä käpy saatiin viimein ulos. Muutamassa päivässä Jedi alkoi olla käytökseltään jo ihan oma mokeltava ja pikkuisen rasittavakin itsensä. Vaikka ei sitä Jedin vinkuvonkumista jaksaisikaan aina kuunnella, niin se kuitenkin kuuluu tuon koiran normaalikäytökseen, joten sekin oli tervetullut takaisin. :) Ulkona käytiin aluksi vain lyhyillä hihnakävelyillä (ihan jo senkin takia, että pakkasta oli välillä kovasti ja Jedin maha tietenkin leikkausta varten ajeltu kaljuksi). 

Suolitukos18.jpg

Nyt leikkauksesta on aikaa tasan kaksi viikkoa ja ollaan jo (säiden salliessa) käyty pidemmilläkin kävelyillä ja palattu melkein normaaliin ruokintaan. Tällä hetkellä Jedi saa vielä ruokaa pari kertaa päivässä, kun normaalisti mun koirat syövät vaan iltaisin. Olen myös pitänyt ruoka-annosten koon vielä vähän pienempänä ja antanut nappulaa suhteessa vähemmän kuin lihaa (lihan paremman sulavuuden vuoksi). Ruuan mukana annan kohtuu reilusti vettä, mutta se ei poikkea Jedin normaalista ruokinnasta mitenkään.

Jedi on ollut siinä mielessä todella helppo potilas, että lääkkeet ja muut tukihoitovalmisteet on sille helppo antaa, eikä se ole oikeastaan missään vaiheessa ollut leikkaushaavastaan kunnolla kiinnostunut. Joidenkin päivien kuluttua leikkauksesta haavaa ilmeisesti alkoi jossain määrin kutittaa, kun Jedi yritti jokusen kerran takajalalla rapsutella mahaansa. Tämä meni kuitenkin parissa päivässä ohi joko itsekseen tai sitten sen ansiosta, että laitoin haavaan pari kertaa päivässä Vetramil-hunajavoidetta. Kauluria olemme pitäneet Jedillä päässä varmuuden vuoksi lähinnä öisin ja työpäivien aikana, kun emme ole olleet sitä valvomassa. Leikkaushaava on parantunut tosi hyvin!

Ei kalja-, vaan kaljumaha
Suolitukos12.jpg

3 vuorokautta leikkauksesta:
Suolitukos13.jpg

1 viikko leikkauksesta:
Suolitukos15.jpg

2 viikkoa leikkauksesta:
Suolitukos16.jpg

"Taasko sää kuvvaat mun mahhaa?"
Suolitukos17.jpg

Ja näin vaikeaa Jedille on syöttää antibiootit...

Tällä hetkellä näyttäisi siis kovasti siltä, että Jedi aikoo selviytyä käpyepisodistaan voittajana! Aika näyttää, että joudummeko jatkossa olemaan tarkempia esimerkiksi Jedin ruokavalion suhteen tai pitääkö meidän harkita metsälenkeillä kuonokoppaa vastaavien oravaleikkien välttämiseksi, mutta se on sitten sen ajan murhe.

Tämä on kokonaisuudessaan toinen kerta, kun jouduin itse tekemisiin suolitukoksen kanssa omien lemmikkien edesottamusten vuoksi: vuosia, vuosia sitten leikkauspöydälle joutui nyt jo edesmennyt Nicky-fretti, joka oli itseään nuollessaan onnistunut pikkuhiljaa nielemään niin paljon karvoja, että ne olivat pakkautuneet suoleen pikkusormen kokoisiksi pötkylöiksi. Nickyn leikkasi sama eläinlääkäri kuin Jedin nyt ja muistan senkin toipuneet operaatiosta hyvin. Ei kyllä haittaisi yhtään, vaikka kolmatta suolitukosoperaatiota ei enää kohdalle osuisi ikinä, mutta sitähän ei voi tietää, kun näiden nelijalkaisten kanssa ollaan tekemisissä.. Mutta mennään päivä kerrallaan ja yritetään muistaa nauttia niistä päivistä ja hetkistä, kun kaikki on hyvin!

Kiitos kaikille meitä tsempanneille ja vertaistukea antaneille ihan älyttömän paljon! Olen oikeasti tosi liikuttunut siitä, miten monet kaverit ovat eläneet hengessä mukana, kun pelkäsin Jedin selviytymisen puolesta ja leikkauksen jälkeen on useat kyselleet Jedin vointia ja kuulumisia. Arvostan. <3

Suolitukos11.jpg

perjantai, 30. syyskuu 2016

Piirimestaruuspalkintopose :)

Tässäpä Mörkö the Palkintopossu agilityn piirimestaruuskisoista jälkikäteen saatujen muistoesineiden kanssa. Mitali PM-joukkuekisan hopeasta ja muistolaatta PM-yksilöpronssista. Maailman paras Mörkö. <3

PiirM_palkinnot2.jpg