Jihuu! Kolmas tokokoe avossa ja nyt se I-tulos osui kohdalle!

Koe oli Oulussa torstaina 2.7., joten hyödynnettiin tilaisuus käydä aiemmin samalla viikolla tekemässä "kenraalitreenit" siellä samalla kentällä, jossa koe tulisi olemaan. Sinne tosin tuli joku treeniporukka samoissa aikeissa juuri, kun olin Mörkön kanssa ottamassa paikallaoloa, joten mentiin sitten ihan kentän kauimmaiseen laitaan tekemään yksilöliikkeet, ettei häirittäisi niitä muita.

Paikallaolossa Mörkö pysyi hyvin 3,5 minuuttia, kun itse olin auton takana piilossa. Ja ei tosiaan aiheuttanut ongelmia sekään, että sinne kentälle alkoi valua tuon treeniporukan autoja, joista sitten tuli ulos ihmisiä ja muutamia koiriakin. Huomasivat vissiin meidän tekevän paikkista, kun jäivät kohteliaasti autojensa luo odottelemaan siksi aikaa, että saatiin liike otettua loppuun. :)

Yksilöliikkeistä otin kokeenomaisesti kaikki muut paitsi hypyn, kun eihän mulla mitään hyppyestettä ole omasta takaa. Siis sellaista, jonka voisi ulkokentälle ottaa mukaan, kun kotona olen hyödyntänyt paria isoa kirjaa esteenä. Pyysin, että Ari ottaa suoritukset videolle, jotta jää mullekin jälkikäteen kytättäväksi jotain todistusaineistoa (eli tästä tulee aika videopainotteinen postaus :D).

Seuraamisessa piti pari kertaa muistuttaa, että mitä ollaan tekemässä, mutta kokonaisuutena varsin hyvä suoritus meille. Treenin lopuksi otin vielä muutamia ihan lyhyitä seuraamispätkiä ja palkkasin niissä kontaktin pysymisestä.

Liikkeestä maahanmeno ja seisominen meni ok. Seisomisessa Mörkö pikkuisen liikautti toista takajalkaa, kun jätti sen pysähtyessään vissiin vähän huonosti, mutta muuten semmoiset perushyvät suoritukset, mitä Mörköllä yleensäkin noissa liikkeissä on. Noiden välissä otettiin luoksetulo ja siinä Mörkö meinasi ekalla kerralla jättää pysähtymättä ja toisella käskyllä se sitten istui.. Meni vissiin jostain syystä vähän hämilleen tuossa, joten otettiin liike uusiksi ja toisella yrittämällä pysähdys sujui taas normaalisti. Kävin palkkaamassa seisomisesta ja siitä sitten otettiin vielä loppuosa liikkeestä.

Noudossa Mörkö vähän törmäsi kapulaan ja loppuperusasennossa annoin tarkoituksella aika ison vartaloavun, jotta saisin palkattua hyvästä perusasennosta. Mörköllä kun on taipumusta tulla noudon jälkeen vinoon perusasentoon tai jäädä turhan kauas. Näitä kapulan palautuksia pitää yrittää treenailla erikseen, että saataisiin tuota perusasentoon tuloa varmemmaksi.

Kaukokäskyjä ollaan nyt viime kokeen jälkeen treenailtu melko ahkerasti ja olen yrittäny tehdä treeneistä vaihtelevia: välillä palkan saa ekan istumaannousun jälkeen, välillä tehdään useampia toistoja kuin koeliikkeessä, välillä otan pidempää matkaa kuin kokeessa ja välillä tehdään nopeita "istu-maahan"-jumppauksia ihan lyhyeltä matkalta jne. Ja treenit on menneet minusta enimmäkseen hyvin ja niin meni myös nämä kenraalitreenit. Tosin jostain syystä Mörkö toisella istumaannousulla pyllähti "lonkka-asentoon", mutta en tähän puuttunut, kun ei kuitenkaan merkittävästi liikkunut eteen- tai taaksepäin (enkä usko, että tuota alkaa työkseen tekemään). Loppuun otin "ylimääräisen" eli kolmannen istumaannousun, koska haluan Mörkölle nyt vahvistaa mielikuvaa, että se istuminen kannattaa, kun se tuntuu noista kahdesta asennosta olevan vielä se epävarmempi.

Kotona otettiin sitten muutama toisto hyppyä kirjaesteellä ja ne meni ok - mitä nyt kerran Mörkö loikkasi kirjoja vasten ja selkeästi sillä oli tavoitteena tönäistä ne tassuilla nurin. :D Mutta jospa se ei kokeessa keksisi samanlaista temppua yrittää..

* * *

Kenraalitreeneistä jäi siis melkeinpä kaikin puolin onnistunut fiilis, joten hyvillä mielin jäin odottelemaan torstain koetta, josko se kolmas kerta toden sanoisi ja asiat menisi nappiin. Ainakin fiilis oli huippuluokkaa! Säätilakin vaikutti koko torstaipäivän varsin lupaavalta, puolipilvistä ja kuivaa, eikä säätiedotusten mukaan pitäisi olla vesisateita tiedossa. Vaan kuinkas sitten kävikään, kun alkuillasta töiden jälkeen piti lähteä kohti koepaikkaa? No vesisateenhan se lykkäsi melkein samantien, kun autoon päästiin!

Eikä sade koepaikallakaan osoittanut mitään laantumisen merkkejä vaan pikemminkin päinvastoin. Kahdessa aiemmassa avo-kokeessa meillä on ollut sikäli tuuria matkassa, että vaikka keli muuten on ollut kostea, niin ollaan koesuoritus saatu kuitenkin tehdä ilman isompaa suihkuelementtiä (mahtava tämä Suomen "kesä"). Mutta nyt näytti pahasti siltä, että tällä kertaa ei sateelta vältyttäisi mitenkään, vaan tulisi testattua kertaheitolla niin koiran kuin ohjaajankin sokerikoostumus..

Eniten mua tietenkin jännitti paikallaolo. Kolme minuuttia vesisateessa maaten ei kuulosta kovin houkuttelevalta, mutta siihen pitäisi nyt koirien kyetä. Mörkön kohdalla pelkäsin eniten sitä, että kun turkki kastuisi tarpeeksi, niin Mörkö alkaisi ravistella, koska sitä se tekee pienessäkin vesisateessa tosi herkästi (riippumatta siitä, että mitä on sillä hetkellä tekemässä). Ja toki sekin mahdollisuus olisi olemassa, että Mörkö ei noudattaisi maahanmenokäskyä ollenkaan, jos kenttä olisi tarpeeksi vettynyt. Eli pikkuisen tuli lisää jännityselementtejä tuon vesisateen vuoksi. Oishan se muuten ollutkin liian helppoa, kun liikkeiden puolesta oli muutoin niin luottavainen fiilis!

Koepaikalla ilmoittautuessa sain tietää, että me Mörkön kanssa olisimme suoritusvuorossa avoimen luokan ensimmäisinä, jaiks! No, alkujärkytyksen jälkeen tuo aloitushuki ei itseasiassa tuntunutkaan yhtään hullummalta. Eipähän ainakaan tarvitsisi kovin pitkään kärvistellä kentän laidalla odottelemassa, vaan pääsisi paikkiksen jälkeen heti tekemään omat suoritukset alta pois. Ja jos tuuri kävisi, niin siinä vaiheessa hiekkakenttä ei ehkä olisi vielä ehtinyt muuttua kahluualtaaksi.

Olin etukäteen päättänyt, että mitään kovin kokeenomaista en alkaisi siinä avointa luokkaa odotellessa enää ottamaan, kun aiemmat treenit oli menneet sen verran hyvin, ja tästä suunnitelmasta päätin pitää kiinni - meni syteen tai saveen. Kun ei meidän ongelma siinä ole, etteikö liikkeet teknisesti olisi hallussa, vaan enemmän päänvaivaa aiheuttaa se Mörkön huomion harhailu, kun vilkas koira ehtii kiinnittää huomiota vähän kaikkeen ympärillä tapahtuvaan.

Aluksi käytin Mörköä pienesti kävelyllä, että se sai tehdä tarpeensa ja vähän nuuskutella ympäristöä kentän laitamilla. Sitten otin testiksi muutamia perusasentoja ja maahanmenoja, sekä "istu-maahan"-vaihtoja. Ihan oman mielenrauhan vuoksi, että saan itselleni varmuuden siitä, että Mörkö tekee liikkeet, vaikka onkin märkää. Ja tekihän se, joten saatoin vähän rauhoittua. Loppuajan odottelusta keskityin lähinnä siihen, että palkkasin Mörköä kontaktista minuun. Käveltiin mahdollisuuksien mukaan kentän laidalla olevien koirien lähettyvillä, jotta Mörkö tottuisi niihin ja saisin palkattua sitä niissäkin tilanteissa kontaktista kehumalla ja makupaloin. Josko tämä vähän auttaisi siihen, ettei se kehässäkään kiinnittäisi muihin koiriin niin huomiota, vaikka vieraita ovatkin.

Tuomarina kokeessa toimi Heli Kelhälä, joka on kerran aiemmin ollut meillä tuomarina alokasluokassa. Tykästyin hänen tuomarointityyliinsä jo silloin, joten mukava oli päästä hänen tuomaroitavakseen nyt uudelleen avoimessa luokassa!

Paikallaolossa saatiin reunapaikka. Avoimessa luokassa oli tällä kertaa "vaan" kuusi koiraa, joten kaikki suorittivat paikkiksen yhtä aikaa. Sopivasti Mörkö taas kerkesi kääntää katseen muualle juuri, kun liike alkoi, eli ei se kuunnellut/kuullut ekaa maahanmenokäskyä. Luulen, että Mörkölle ehkä tulee sopimaan paremmin se uusien sääntöjen mukana tuleva tyyli, että koirat käsketään maahan yksitellen. Tuo porukassa käskeminen aiheuttaa varmaan turhan paljon sekameteliä, jolloin Mörkö ei vaan keskity siihen, että miekin saatan jotain sanoa. Ohjatuissa treeneissäkin on otettu jo tavaksi harjoitella paikkiksessa yksitellen käskytystä, joten tuo "joukkokäskyn" treenaus on jäänyt meillä käytännössä pois kokonaan.

No, toisella käskyllä Mörkö meni makuulle (*köh* mikä vartaloapu *köh*), mutta tuo tuplakäsky pelkästään tiputti heti kaksi pistettä kokonaisarvosanasta. Sen lisäksi Mörkö oli pienesti piippaillut, josta sitten lähti vielä yksi piste, eli kokonaistulokseksi sama kuin viime kokeessakin, eli 7. Tähän paikallaoloon olin kyllä kokonaisuutena tosi paljon tyytyväisempi, koska olosuhteet oli mitä oli ja Mörkö oikeasti pysyi siellä makuulla vesisateesta huolimatta! Videolta katsottuna yhdessä kohti Mörkö vähän ravisteli itseään, mutta onneksi teki sen kuitenkin makuulla, josta olin positiivisesti yllättynyt. Ehkä Mörköllä oli ajatus siitä, että nyt ollaan hommissa, joten ei passaa nousta, vaikka turkkia tekisikin mieli puistella?

Seuraamisessa alku meni vähän höpöttelyksi (miten paljon voikaan pää pyöriä pienellä koiralla? :'D), mutta ekan pysähdyksen jälkeen meno muuttui paremmaksi. Ei se Mörkön kontakti mikään katkeamaton todellakaan ole, eikä seuraamisasento hirveän tiivis, mutta eipähän ainakaan nojaa tai poikita. Toki tuo seuraaminen saisi ylempiä luokkia ajatellen olla vähän oppikirjamaisempaa, mutta aika näyttää, että saadaanko siitä sellaista hiottua. Ja tokossa kuitenkin taitaa tuo rintamasuunnan säilyttäminen ja ohjaajaan koskemattomuus olla isommassa roolissa kuin seuraamisen pieni väljyys (varsinkaan pienillä koirilla) - ainakin sen perusteella, että miten olen nähnyt kokeissa pisteitä jaettavan. Seuraamisesta meille pisteiksi 8.

Liikkeestä maahanmenon seuraamisessa Mörkö yhdessä kohtaa vähän haisteli (taisi olla sama kohta, jota haisteli myös seuraamisessa). Ja näemmä mie pienesti annoin vartaloapua käskyttäessä, mutta ihan ok suoritus. Pisteitä 9. Tuomari mulle huomautti, että vähän turhan etäältä ohitin Mörkön sen taakse palatessa, mutta tämä ei tainnut pisteisiin vaikuttaa, vaan vastaisuuden varalle sanoi tiedoksi.

Luoksetulosta saatiin 10 pistettä. Tuomari sanoi, että noin täydestä vauhdista oikein erinomainen pysähtyminen. :) Myös loppuosa liikkeestä meni hyvin.

Liikkeestä seisomisesta saatiin myös 10. Ja eipä siinä mittään huomautettavaa tainnut ollakaan. Tuomari totesi, että tässä liikkeessä mulla oli hyvä ohitusetäisyys, kun palasin koiran taakse, eli hyvä, kun heti otin vinkistä vaarin ja korjasin omaa toimintaa. :D

Noutaminen oli meidän tähän astisista noudoista (siis kokeissa tehdyistä) paras. Mörkö lähti hyvin ja vauhdikkaasti kapulalle ja palautti sen muuten ok, mutta perusasentoi jäi vähän kauas minusta. Näyttäisi olleen kuitenkin suht suorassa ja pysyi istuallaan loppuun saakka, joten tästä tuomari rokotti vaan puolikkaan pisteen, eli kokonaistulokseksi 9,5.

Kaukokäskyissä Mörkö katseli muualle mun ekan käskyn aikana, mutta muuten liike meni ok. Tuplakäsky siis tiputti pisteet kympistä kasiin. Mutta olinpahan ihan hitsin tyytyväinen, että mun "etiäinen" siitä, että tällä kertaa kaukot onnistuisivat, piti paikkaansa! Jäi sen verran kaivelemaan se viime kerran nolla.. :D

Hypyssä kävi sama homma kuin kaukoissa, eli kentän laidalla näkyi jotain kiinnostavaa ja eka käsky jäi noteeraamatta. Katsoin, että Mörkön huomio oli sen verran tiiviisti siellä kentän laidalla, että toisen suullisen käskyn sijasta päädyin käyttämään käsimerkkiä, koska se toimii Mörköllä yleensä paremmin kuin suulliset, jos huomio on muualla. Ja niinhän se toimikin. Ja taisi olla eka kerta näissä meidän avo-luokan kokeissa, kun Mörkö jäi oikeasti suoraan siihen esteen taakse, eikä kaartanut sivuun esteeltä. Istumiskäskyn noudatus tuli hieman viiveellä, mutta onneksi Mörkö kuitenkin istahti ennen kuin ehdin toista käskyä antaa, joten tästä ei tullut miinuksia. Pisteitä hypystä 8.

Kokonaisvaikutuksessa palattiin meidän vanhalle tutulle kymppilinjalle! Tuomari mainitsi, että tuo Mörkön häiriöherkkyys näkyy siinä, kun noita tuplakäskyjä liikkeiden alussa joutuu käyttämään (kun huomio hetkellisesti karkaa, niin silloin ei vaan kaikkia käskyjä hoksaa). Mutta kaiken kaikkiaan iloista ja reipasta tekemistä. Mie kuulemma ohjaan koiraa hyvin ja koira osaa ja tekee mielellään. Ja jos nyt jotain positiivista tuosta Mörkön vilkuiluista, niin sillä se onneksi on tuollaista "terveen uteliasta", eikä sellaista, että se menisi jostain paniikkiin, hermostuisi tms. Minkäs sille pieni gööttinen mahtaa, että maailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa? Ohjaajan homma on sitten yrittää tehdä itsestään vielä ihmeellisempi.. :)

Video kokeesta:

Jo ennen pisteiden laskemista olin melkoisen varma, että nyt taisi se I-tulos tulla pätkähtää ja niinhän se tulikin: pisteitä saatiin kaikkiaan 174 ja sijoituttiinkin vielä, eli oltiin kolmansia. Enpä olisi ikinä uskonut, että onnistutaan tekemään meidän toistaiseksi paras avoimen luokan koesuoritus vesisateessa.. Mulle teki kyllä tosi hyvää nähdä, että Mörkö pystyy tokoilemaan myös tuollaisissa olosuhteissa. Kokeen edetessä mun fiilis vaan kohosi kohoamistaan sitä mukaa, kun vaatteet ja hiukset muuttui märemmiksi. :D

Mukava aloitus kesälomalle!
Tokokoe020715_kisakirja.jpg

Tässä vielä pisterivi kokonaisuudessaan:

  • Paikalla makaaminen 7p (x 3 = 21)
  • Seuraaminen taluttimetta 8p (x 2 = 16p)
  • Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9p (x 2 = 18)
  • Luoksetulo 10p (x 3 = 30)
  • Seisominen seuraamisen yhteydessä 10p (x 2 = 20)
  • Noutaminen 9,5 (x 2 = 19)
  • Kauko-ohjaus 8p (x 3 = 24)
  • Estehyppy 8p (x 2 = 16)
  • Kokonaisvaikutus 10p (x 1 = 10)

Yhteispisteet 174 (I-tulos). Sijoitus 3/6.

Mörkö ja palkinto-Hosuli
Tokokoe020715b.jpg
Nyt en pysty enää sanomaan, etten omista yhtään Muumimukia..

Tästäpä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia! Kaksi koetta meillä ehtii vielä olla ennen elokuun sääntömuutoksia. Sikäli meillä kävi hyvä tuuri noiden koepaikkojen suhteen, että alunperin mulla oli tiedossa vain yksi koe heinäkuun lopussa, mutta päästiinkin tähän Oulun kokeeseen ja myös yhteen tulevana viikonloppuna olevaan kokeeseen peruutuspaikoilta mukaan. Eli ainakin teoriassa meillä on sittenkin vielä mahdollisuus yrittää koulutustunnusta nykyisillä säännöillä, mutta katsotaan koe kerrallaan! Jos ei ehditä koularia saada ennen elokuuta, niin sitten yritetään hakea puuttuvat I-tulokset uusilla säännöillä loppuvuodesta, jos vaan saadaan liikkeet muutosten osalta kisakuosiin siihen mennessä.

Uusissa avo-liikkeissä meille tulee ihan uusina juttuina merkin kierto, ruutuun lähetys, luoksetulo makuulta ja liikkeestä istuminen, joka tulee olemaan vaihtoehtoinen liike maahanmenon kanssa. Tuomari päättää ennen koesuoritusten alkua, että kumpi liike suoritetaan. Lisäksi jatkossa koira ohitetaan sen taakse palatessa aina siten, että koira jää ohjaajan vasemmalle puolelle (nykyään sen on käsittääkseni saanut erikoisvoittajaluokkaa lukuunottamatta itse valita, että kummalta puolen koiran ohittaa). Tämä koiran taakse palaaminen tehdään jatkossa myös paikallaolossa, eli uudessa avoimessa luokassa minuutin paikallaistumisen jälkeen. Piilopaikkis jää avoimesta luokasta elokuun alussa kokonaan pois ja jopa uudessa voittajaluokassa piilopaikkis on nykyistä avo-paikkista sikäli helpompi, että aika lyhenee kolmesta minuutista kahteen minuuttiin.

Merkin kiertoa ollaan ehditty muutamaan kertaan testailla kotona ja tässä tämän hetken tilanteesta pieni "videomaistiainen". Onkohan agilityn (ja siihen liittyvien takaakiertojen) treenauksella ollut jotain vaikutusta, kun Mörkö tuntui hoksaavan perusidean suht nopeasti? :D